Ne tuntuu!

Ne liikkeet, nimittäin. On tuntunut nyt viikon verran päivittäin, viime torstaista eli rv 17+2 alkaen. Kuuntelin silloin autossa PMMP:n San Fransiscoa ja lauloin mukana. Silloin tuli monoa. Tiiä sitten oliko innostusta vai kritiikkiä se. :) Ilmeisesti tyypin räpylät vihdoin kasvoi tarpeeks isoiksi että alkoi tökkiminen tuntua. Potkuja tulee myös öisin, jeejee. Päivisin, kun töissä oon vauhdissa ja seison suurimman osan ajasta, ei kauheesti mitään tunnu, mut heti kun pääsee istumaan, niin... töks töks!

Että onpahan muuten huomattavasti parempi fiilis nyt.

Oon suosiolla siirtynyt "nakinkuorivaatteisiin" (=trikoo), koska millään teltalla tätä ei enää peitellä. Ihan paksuna. No can do.

Rv 18+2 tänään.

rv17+0

Järkkyä. Noita viikkojahan on vaikka kuinka. Ja edelleen tuntuu varsin epätodelliselta koko homma. Milloinhan se olo mahtaa mennä ohi, vai meneekö ollenkaan?

Aamuisin maha on tosi pieni. Iltaisin se on jätti. Liikkeiden tuntemisen suhteen olen edelleen aika epävarma. Vanhaan blogiin olin näillä viikoilla kirjoittanut, että liikkeet on tuntuneet jo pari viikkoa ja että onpas ihanaa kun ei tarvii siitä stressata. No, nyt yritän olla stressaamatta ihan sen vuoksi, että viikko sitten neuvolalekurin ultrassa kävi hyvin selväksi, että liikettä ON (ja paljon), vaikken silloinkaan tuntenut mitään. Ehkä siis vika on mun tuntoaistissa eikä missään muussa. Sillee hyvällä tahdolla on ehkä kerran, pari kertaa päivässä bongattavissa joku sellainen oletettu tuntuma, muutaman kerran oon ollut ihan varmakin. Eipä se kai auta ku ootella sitä selvempää möyrintää.

Nyt ollaan tyttöjen kaa lomalla. Tänään oon lomaillut lähinnä siivoamisen merkeissä ja oon aika kuitti. Kaikki vaatekaapit on käyty läpi, siirretty pieneksi jääneet pois jne. Etenkin esikoisen kaappi jäi kovin tyhjäksi, joten asialle täytynee tehdä jotain. Huomenna pitäis vielä käydä läpi ulkovaatetuksen kriittiset pisteet.

Aivot ei toimi. Meen sohvalle.

rv16+0

Kerta viikkoon it is, ei auta. Mutta että taas kasvoi ärveelukemat.

Mitäs tänne. Eilen oli neuvolalääkäri, ja pakko se kai on uskoa että paksuna ollaan. Syke löytyi ja lekuri vilkaisi yllärinä ultrallakin. Siellä oli hirveet partyt pystyssä, vaikka aika harvakseltaan mielestäni varsinaisesti tunnen mitään. Näytti jo paljon enemmän ihmiseltä kuin neljä viikkoa sitten ja tosiaan hirvee huitominen ja potkiminen ja pyörähtely oli käynnissä. Eli toisin kuin olen luullut, ilmeisesti taas on hyvin liikkuvainen tyyppi kyydissä. Muutenkin oli kaikki ookoo.

Toissayönä näin unta, että vauva syntyi. Tai itse synnytys ei tapahtunut unessa, mutta yhtäkkiä vauva oli putkahtanut jostain ja maha oli kumman litteä. Ja tämä kaikki siis nyt lokakuussa, reilut viisi kuukautta etuajassa. Vauva oli kylläkin ihan täysaikaisen näköinen, kokoinen ja muutenkin kunnossa, mutta mulla oli hirveä paniikki päällä, kun en ollut valmistautunut mitenkään enkä ollut edes äitiyslomalla. Unessa yritin soittaa epätoivoisesti töihin, että en pääse, kun mulla on tää vauva. En saanut sieltä ketään kiinni, joten päättelin että pakko sinne töihin on ilmeisesti lähteä. Muutenkin kaikki oli pettymyksen ja kaaoksen sävyttämää säätämistä. Vauva oli poika, ja unessa olin siitä hyvin pettynyt. Hiplailin joitain vanhoja vaaleanpunaisia vaatekappaleita ja paruin, ettei niitä voi enää koskaan käyttää. Lisäksi tuskailin sitä, että äitiys- ja vanhempainrahakaudet menivät nyt ihan vinksalleen kun vauva syntyikin sen melkein puoli vuotta etuajassa... sekavaa.

Tää sukupuolihomma kiinnostais jo kyllä melko lailla. Klassisesti toki eniten toivon vauvan olevan terve, sukupuoli on täysin toissijainen juttu. Joku tosin vois kuvitella, että kun on kaks tyttöä, toivois vaihteeksi poikaa. Näin ei kuitenkaan ole - pakko myöntää, että tyttö tuntuisi jotenkin helpommalta ajatukselta. Siis ihan siks, että oon ihmisenä urautunut ja muutosvastarintainen ja jotenkin kuvittelen että poika pistäis systeemit ihan uusiksi (en osaa selittää, miten muka niin). Oon tottunut tyttöjen äitiyteen, se on tuttua ja turvallista. Lisäksi tietysti kaikki tämä kamppeiden kierrättämisjuttu. Vaikka oon varsinaisen vauvakaman laittanutkin kiertoon, tyttöjen jäljiltä on vielä vaikka kuinka paljon käyttökelpoista vaatetusta vähintäänkin koosta 98 ylöspäin. En tiiä, jännää jännää. Neljän viikon päästä on rakenneultra, ja vaikkakin sukupuoli on varsinkin siellä mitä vähäpätöisin juttu (koska traumat), siellähän se ehkä saattais selvitä. Ja sikäli kun menemme myös 4D-ultraan sitten viikolla 25+, vois jälleen harrastaa asian tarkastelua. En kyllä osaa kuvitellakaan, etteikö tietäis sukupuolta etukäteen kun sen on edellisilläkin kerroilla tiennyt.

Nyt noi kaks huutaa tuolla jotain HERRA PIPPELIÄ.. hmm. Meenpä katkaisemaan niiden sekoilun ja syötän iltapalaa. Ugh ja adjö!