Hellou, arvoisat lukijani (mikäli teitä on). Korviini kantautui, ettei blogiin ollut mahdollista kommentoida anonyymina. Nyt pitäis olla(?), kun muutin asetuksia. Eli jos jollain on jotain sydämellään, muttei halua sitä omilla tunnuksillaan sanoa, nyt voi huudella ihan nimettömänä! :)
PS. Työkaveri pyysi anteeksi ajattelemattomuuttaan, ja tiesinkin kyllä ettei se sitä möläystä millään pahalla tarkoittanut. Ehkä miettii kahdesti ennen kuin jollekin seuraavalle kiekaisee maha-asioista.
torstai 28. elokuuta 2014
tiistai 26. elokuuta 2014
Kybä! (rv10+0)
Kymppi täynnä, mikäli siellä joku edelleen hengissä on. Farkut menee jalkaan ja nappikin kiinni, toisin kuin edellisessä raskaudessa rv 7 jälkeen ja sekös ihmetyttää.
Mutta. Nytpä sitten yks työkaveri (ei sieltä läheisimmästä päästä) kajautti kaffehuoneessa että TULEEKO TEILLE VAUVA? Tuli niin puskista, etten osannu spontaanisti valehdellakaan vaan menin hemmetin vaikeaksi ja lopulta änkytin jotain että ehkä tulee, ehkä ei, ei voi tietää ja hys hiljaa. Paikalla ei onneks ollu ku yks muu henkilö, tosin ovi viereiseen huoneeseen oli auki enkä tiiä kuuliko siellä joku. Toivuttuani hämmennyksestä ärsyynnyin ihan törkeenä. En tajuu tollasta utelua, mun mielestä pitäs etenkin toisten naisihmisten ymmärtää että kyseessä on aika herkkä juttu, oli vastaus sitten kumpi tahansa. Ei tää mun maha nimittäin todellakaan _niin_ iso tai selvä raskausmaha oo, että ite ikinä uskaltaisin ääneen epäilyksiäni lausua vastaavassa tilanteessa jollekin muulle. Olis myös ihan kiva ymmärtää, että jos henkilö ite ei oo asiasta kertonut ja tullut kaapista, niin ehkä se haluu pitää sen asian vielä ihan omanaan. Plus sitten musta on aika riskaabelia lähtee laukoon tollasia jos tilanne ei oo ilmiselvä, koska voihan kyseessä olla lihominen/turvotus/whatever, eikä oo kovinkaan hyvä fiilis tulla epäillyksi raskaana olemisesta jollei sitä ole (koettu on sekin). Aaaaargh. Laitoin näille tyypeille sit vielä sähköpostia perään, missä selvensin että kysymys osui kyllä kohdilleen, mutta homma on vielä varsin alussa ja epävarma ja etten siksi tahtoisi sitä muiden tietoon. Toivottavasti tosiaan nyt sitten ei lähde juoru liikkeelle, ei olis kovin kivaa järjestää mitään tiedotustilaisuutta asiasta mikäli homma meneekin puihin.
Hämmentäviä nää suhtautumistavat muuten. Itehän en ikimaailmassa näillä viikoilla ja fiiliksillä lähtis julistamaan että "meille tulee vauva". Oon niin skeptinen, että uskon siihen vauvan tulemiseen sit kun se on syntynyt ja jäänyt henkiin. Sitten on tullu vauva. Sitä ennen ollaan vaan raskaana ja toivotaan parasta. Ehkä turhan synkkä suhtautumistapa tämäkin, mutta minkäs teen. Ehkä nää utelijat ja vauvanhuutelijat on sellasia, joilla itellä on kaikki aina menny putkeen ja joiden lähipiirissäkin kaikki on aina menny putkeen eivätkä ole keskenmenoista esimerkiksi ikinä kuulleetkaan. Onnea heille.
Mutta. Nytpä sitten yks työkaveri (ei sieltä läheisimmästä päästä) kajautti kaffehuoneessa että TULEEKO TEILLE VAUVA? Tuli niin puskista, etten osannu spontaanisti valehdellakaan vaan menin hemmetin vaikeaksi ja lopulta änkytin jotain että ehkä tulee, ehkä ei, ei voi tietää ja hys hiljaa. Paikalla ei onneks ollu ku yks muu henkilö, tosin ovi viereiseen huoneeseen oli auki enkä tiiä kuuliko siellä joku. Toivuttuani hämmennyksestä ärsyynnyin ihan törkeenä. En tajuu tollasta utelua, mun mielestä pitäs etenkin toisten naisihmisten ymmärtää että kyseessä on aika herkkä juttu, oli vastaus sitten kumpi tahansa. Ei tää mun maha nimittäin todellakaan _niin_ iso tai selvä raskausmaha oo, että ite ikinä uskaltaisin ääneen epäilyksiäni lausua vastaavassa tilanteessa jollekin muulle. Olis myös ihan kiva ymmärtää, että jos henkilö ite ei oo asiasta kertonut ja tullut kaapista, niin ehkä se haluu pitää sen asian vielä ihan omanaan. Plus sitten musta on aika riskaabelia lähtee laukoon tollasia jos tilanne ei oo ilmiselvä, koska voihan kyseessä olla lihominen/turvotus/whatever, eikä oo kovinkaan hyvä fiilis tulla epäillyksi raskaana olemisesta jollei sitä ole (koettu on sekin). Aaaaargh. Laitoin näille tyypeille sit vielä sähköpostia perään, missä selvensin että kysymys osui kyllä kohdilleen, mutta homma on vielä varsin alussa ja epävarma ja etten siksi tahtoisi sitä muiden tietoon. Toivottavasti tosiaan nyt sitten ei lähde juoru liikkeelle, ei olis kovin kivaa järjestää mitään tiedotustilaisuutta asiasta mikäli homma meneekin puihin.
Hämmentäviä nää suhtautumistavat muuten. Itehän en ikimaailmassa näillä viikoilla ja fiiliksillä lähtis julistamaan että "meille tulee vauva". Oon niin skeptinen, että uskon siihen vauvan tulemiseen sit kun se on syntynyt ja jäänyt henkiin. Sitten on tullu vauva. Sitä ennen ollaan vaan raskaana ja toivotaan parasta. Ehkä turhan synkkä suhtautumistapa tämäkin, mutta minkäs teen. Ehkä nää utelijat ja vauvanhuutelijat on sellasia, joilla itellä on kaikki aina menny putkeen ja joiden lähipiirissäkin kaikki on aina menny putkeen eivätkä ole keskenmenoista esimerkiksi ikinä kuulleetkaan. Onnea heille.
maanantai 25. elokuuta 2014
Hyvä minä hyvä me ym jne joukkue!
Tänään on ollut ihmeen hyvän flow'n päivä, ja on siis vielä maanantai?!
Aamulla nakkasin Ekan kouluun ja Tokan neuvolaan. Täti ei löytäny kuopuksesta mitään vikaa (paitsi R-äänteen osaamattomuuden, muttei sitäkään pitänyt minään ongelmana). Lapsi oli jopa KASVANUT ihan huikeasti, mikä on meidän pygmisuvussa hienoinen ihme, ja noussut kasvukäyrällä ylöspäin sijaiten nyt -0,8 hujakoilla. Kumpikaan meidän lapsista ei oo varmaan pystyny ikinä ennen moiseen suoritukseen (paitsi syntyessään normaaleina puolimetrisinä). Wuhuu!
Sit muksu päiväkotiin, ite töihin, töistä poimimaan Eka iltapäiväkerhosta, Toka päiväkodista, kotiin syömään, Eka jäi kotiin pelaan pädillä ja Tokan kans lähdettiin tanssitunnille. Tein siellä ootellessa rästityöt, sit tultiin kotiin, lapsille pinaattiletut eteen (huom, tässä kohtaa siis tingittiin supermutsiudesta koska valmisruoka), minkä jälkeen kuopuksen vuoro pelata ja esikoisen tehdä läksyt ja soittoläksyt. Tämä kaikki sujui ilman angstia ja huutoa (harvinaista!). Sen jälkeen ne meni vielä ulos ja ovat siellä vieläkin. Kohta huudan ne sisälle, annan iltapalaa, pesen hampaat, käsken vessaan ja yöpukuihin, luen puluboita ja lähetän ne nukkumaan. Oon sankari.
Eilen kävin lastenvaatekirppiksellä ja vähän flipahdin. Mukaan lähti aivan täyteen survottu muovikassillinen VAUVAN vaatteita. Hintaa tuli 35,70. Sisältää mm. toppahaalarin, villahaalarin ja vanuhaalarin sekä bodya, housua ja potkaria monen monta. Not bääd. Melkein ostin sitterinkin, mutta tulin järkiini.
Aika kärsimätön fiilis alkaa olla. Ultraan kaks viikkoo ja yks päivä. Onko siellä ketään?
Aamulla nakkasin Ekan kouluun ja Tokan neuvolaan. Täti ei löytäny kuopuksesta mitään vikaa (paitsi R-äänteen osaamattomuuden, muttei sitäkään pitänyt minään ongelmana). Lapsi oli jopa KASVANUT ihan huikeasti, mikä on meidän pygmisuvussa hienoinen ihme, ja noussut kasvukäyrällä ylöspäin sijaiten nyt -0,8 hujakoilla. Kumpikaan meidän lapsista ei oo varmaan pystyny ikinä ennen moiseen suoritukseen (paitsi syntyessään normaaleina puolimetrisinä). Wuhuu!
Sit muksu päiväkotiin, ite töihin, töistä poimimaan Eka iltapäiväkerhosta, Toka päiväkodista, kotiin syömään, Eka jäi kotiin pelaan pädillä ja Tokan kans lähdettiin tanssitunnille. Tein siellä ootellessa rästityöt, sit tultiin kotiin, lapsille pinaattiletut eteen (huom, tässä kohtaa siis tingittiin supermutsiudesta koska valmisruoka), minkä jälkeen kuopuksen vuoro pelata ja esikoisen tehdä läksyt ja soittoläksyt. Tämä kaikki sujui ilman angstia ja huutoa (harvinaista!). Sen jälkeen ne meni vielä ulos ja ovat siellä vieläkin. Kohta huudan ne sisälle, annan iltapalaa, pesen hampaat, käsken vessaan ja yöpukuihin, luen puluboita ja lähetän ne nukkumaan. Oon sankari.
Eilen kävin lastenvaatekirppiksellä ja vähän flipahdin. Mukaan lähti aivan täyteen survottu muovikassillinen VAUVAN vaatteita. Hintaa tuli 35,70. Sisältää mm. toppahaalarin, villahaalarin ja vanuhaalarin sekä bodya, housua ja potkaria monen monta. Not bääd. Melkein ostin sitterinkin, mutta tulin järkiini.
Aika kärsimätön fiilis alkaa olla. Ultraan kaks viikkoo ja yks päivä. Onko siellä ketään?
lauantai 23. elokuuta 2014
Neuvola
Dodii. Eilen oli sitten eka neuvola. Ei ollu ihan niin kamalaa kuin kuvittelin eikä täti ihan niin ärsyttävä. Tunti siellä vierähti, paino, pissa ja hb katottiin, sain äitiyskortin, lippuja ja lappuja ja lähetteen labraan. Edelleen ailahtelen sen seulontahomman kanssa ihan huolella. En halunnu lähetettä siihen seerumiseulaan, eikä sitä mulle laitettu vaan pelkkä veriryhmäkuppahiv-jutska, mutta nyt sitten mietin että ehkä sittenkin... Maanantaiaamuna on kuopuksen 5-vuotisneuvola, joten siellähän mä sen seerumilähetteen voisin pyytää sitten kans. Ehkä. ÄÄH. Ehkä oon joku maailman ainoo ihminen joka vatvoo näitä _näin_ paljon. Mun mielestä vaan koko seulonnat on niin monipiippuinen juttu, ettei oikein meinaa löytyä sellasta ainoaa oikeaa ratkaisua. No, katotaan.
Muuten elo on aika normaalia. Se vähäinenkin oirehdinta on helpottanu, ei oo laatta lentäny viikkoon eikä oikeestaan edes kuvottanut enää, eikä väsytä niin koomaisesti. Mikä on ihan hyvä, kunhan se ei viittaa siihen että sinne on tyyppi kuollu. Tyypin työnimi on muuten Lulle. :D En osaa sanoa miks. Jostain se vaan tuli. Eka oli Sigu, toka oli Norpsu ja tää kolmas Lulle.
Sit nää tissit. Tää on jotain ihan absurdia. Kuppikoko on muuttunu B:stä DD:hen, ja sekin tuntuu vähän ahtaalta. Ei sillä, en valita, tää on kivaa. :D Ja lohduttaa mua vähän, koska kyllähän niiden silloin täytyy myös painaa jotain, ja selittää sitä (kröhöm) parin kilon painonnousua, jonka oon jo upiasti saavuttanut.
Edelleen tilanne on se, että läheisimmistä työkavereista kaksi tietää, kaksi ei. Mua jotenkin vähän naurattaa, et eiks ne oikeesti huomaa, nää, arvaa mitään. Yritän pihdata tietoa vielä sen reilut kaks viikkoo, ja sitten ultran jälkeen kertoa. (Siiskunhansiellänytvainkaikkiolishyvinjalullevielähengissä.)
Muuten elo on aika normaalia. Se vähäinenkin oirehdinta on helpottanu, ei oo laatta lentäny viikkoon eikä oikeestaan edes kuvottanut enää, eikä väsytä niin koomaisesti. Mikä on ihan hyvä, kunhan se ei viittaa siihen että sinne on tyyppi kuollu. Tyypin työnimi on muuten Lulle. :D En osaa sanoa miks. Jostain se vaan tuli. Eka oli Sigu, toka oli Norpsu ja tää kolmas Lulle.
Sit nää tissit. Tää on jotain ihan absurdia. Kuppikoko on muuttunu B:stä DD:hen, ja sekin tuntuu vähän ahtaalta. Ei sillä, en valita, tää on kivaa. :D Ja lohduttaa mua vähän, koska kyllähän niiden silloin täytyy myös painaa jotain, ja selittää sitä (kröhöm) parin kilon painonnousua, jonka oon jo upiasti saavuttanut.
Edelleen tilanne on se, että läheisimmistä työkavereista kaksi tietää, kaksi ei. Mua jotenkin vähän naurattaa, et eiks ne oikeesti huomaa, nää, arvaa mitään. Yritän pihdata tietoa vielä sen reilut kaks viikkoo, ja sitten ultran jälkeen kertoa. (Siiskunhansiellänytvainkaikkiolishyvinjalullevielähengissä.)
tiistai 19. elokuuta 2014
rv9+0
Tasaviikkoo tasaviikkoo.
Jotenkin tää aika tuntuu hujahtavan aika nopeesti, tuntuu että tänne saa napsutella näitä ärveetasan-päivityksiä vähän väliä. Tätä menoa ihan kohta on maaliskuu.
ARKI iski nyt sitten täydellä voimalla. Viime viikolla alkoi jo ekan koulu, tokan päiväkoti ja mun työt, tällä viikolla siihen tuli lisäksi lasten harrastukset (kolmena päivänä viikossa, neljäs on kysymysmerkki mut siihen ei kyllä varmaankaan aleta) ja torstaiksi pitäisi vielä kasata kokoon kuopuksen synttärikemut.
Havainto: jos me molemmat vanhemmat pendlattais työmatkojamme jonnekin eri kuntaan, niin täähän olis ihan mahdotonta sekoilua. Ei muuten venyis. Nyt on vielä verrattain helppoa, kun mulla on lyhyehköt päivät ja mun työpaikka on muutaman hassun kymmenen metrin päässä esikoisen koulusta (on muuten aika luksusta). Mugeloiden tanssiharkat on ma klo 16.30 ja ke klo 16.45 ja ekan soittotunti ti klo 15. Soittotunnille se saa/joutuu kyllä ihan itekseenkin, koska kyllä mulla helposti tohon aikaan vielä töitä on. Tänään oli eka tunti kesätauon jälkeen ja sinne pääsin mukaan. Mut siis eihän noista tanssahteluistakaan tulis mitään, jos tekisin normaali-ihmisen työpäivää tyyliin 8-16 jossain muualla. Eli. Kantsii asua, harrastaa ja työskennellä samalla paikkakunnalla. On elämä helpompaa.
Eikä oo muuten kovin helppoo nytkään, koska tuntuu että saa koko ajan olla suhaamassa jonnekin viemässä ja hakemassa jotain tyyppiä. Ehkä tähän tosin tottuu ja ehkä onnistutaan jotenkin tasapainottaan tätä kera miehen, keksitään jotain systeemeitä. Nyt kun se oon nimittäin minä joka suhaa hulluna ja hoitaa nää kaikki.
Tänään vihdoin bongasin sen kasvaneen kohdun tuolta alavatsalta. Jes.
Jotenkin tää aika tuntuu hujahtavan aika nopeesti, tuntuu että tänne saa napsutella näitä ärveetasan-päivityksiä vähän väliä. Tätä menoa ihan kohta on maaliskuu.
ARKI iski nyt sitten täydellä voimalla. Viime viikolla alkoi jo ekan koulu, tokan päiväkoti ja mun työt, tällä viikolla siihen tuli lisäksi lasten harrastukset (kolmena päivänä viikossa, neljäs on kysymysmerkki mut siihen ei kyllä varmaankaan aleta) ja torstaiksi pitäisi vielä kasata kokoon kuopuksen synttärikemut.
Havainto: jos me molemmat vanhemmat pendlattais työmatkojamme jonnekin eri kuntaan, niin täähän olis ihan mahdotonta sekoilua. Ei muuten venyis. Nyt on vielä verrattain helppoa, kun mulla on lyhyehköt päivät ja mun työpaikka on muutaman hassun kymmenen metrin päässä esikoisen koulusta (on muuten aika luksusta). Mugeloiden tanssiharkat on ma klo 16.30 ja ke klo 16.45 ja ekan soittotunti ti klo 15. Soittotunnille se saa/joutuu kyllä ihan itekseenkin, koska kyllä mulla helposti tohon aikaan vielä töitä on. Tänään oli eka tunti kesätauon jälkeen ja sinne pääsin mukaan. Mut siis eihän noista tanssahteluistakaan tulis mitään, jos tekisin normaali-ihmisen työpäivää tyyliin 8-16 jossain muualla. Eli. Kantsii asua, harrastaa ja työskennellä samalla paikkakunnalla. On elämä helpompaa.
Eikä oo muuten kovin helppoo nytkään, koska tuntuu että saa koko ajan olla suhaamassa jonnekin viemässä ja hakemassa jotain tyyppiä. Ehkä tähän tosin tottuu ja ehkä onnistutaan jotenkin tasapainottaan tätä kera miehen, keksitään jotain systeemeitä. Nyt kun se oon nimittäin minä joka suhaa hulluna ja hoitaa nää kaikki.
Tänään vihdoin bongasin sen kasvaneen kohdun tuolta alavatsalta. Jes.
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Kuulumisia, lähinnä valitusta
Taas tulossa silppupostaus, koska aivo ei kykene jäsentelemään mitään järkevää teemallista kokonaisuutta. Mutta siis moi, mikäli siellä joku näitä lueskelee! :)
Eipä täällä mitään uutta. Odottelua. Vaihtelevasti kaikenlaisia oloja ja mielentiloja. Välillä on ihan luottavainen mieli, välillä iskee kaikki mahdolliset kauhuskenaariot. Mikään ei osoita siihen suuntaan että jokin olis mennyt vikaan sitten menestyksekkään alkuraskauden ultran. Oireilu on ennallaan, eli suht lievää ja siedettävää, mutta kuitenkin sen verran kaikkea että ei se olo nyt ihan normaalikaan ole. Toissapäivänä lensi laatta vol. 2. Eilenkin kuvotti, mutta selvisin ilman ykäämistä. Nälkä on iskiessään ihan megalomaaninen, samaten väsymys. Päivät pärjäilen ihan hyvin, jaksan kaiken pakollisen, mut sitten kun saa rojahtaa sohvaan niin sielläpä iskeekin sitten täyskooma. Muutama ilta on menny ihan vaan kuola poskella oottaen että tulis yö ja sais nukkua. Öisin käydään vessassa vaihteleva määrä kertoja. Bosat edelleen turvoksissa ja kipeet. Iltapäivää ja iltaa kohti vatsa pömpähtää niin, että oon saanut jo töissä merkitseviä katseita. Aamuisin näytän melko normaalilta. Paino on noussu taas kilolla. Auts. Tätä menoo tässä raskaudessa lyödään kyllä kaikki ennätykset sen suhteen, mikä on siis sikäli hanurista, että lähtöpainokin oli taas enemmän ku edellisessä raskaudessa. Saan varmaan taistella ihan tosissaan, mikäli meinaan enää koskaan palautua johonkin normaalikokoon. Mutta niin. Ootan kuumeisesti kohdun kasvavan niin, että sen voi tuntea itse tollee käsikopelolla. Nyt hämmentää kun se ei vielä tunnu. Ehkä sen ei vielä kuulukaan. Emmä muista milloin se on aiemmin alkanut tuntua. Vanhan blogin mukaan ekassa raskaudessa ehkä viikolla 10+ ja silloinhan olin siis hoikempi kuin nykyään. Graaaaah en tiiä!
Ens perjantaina on eka neuvola. Odotan sitä vähän kauhulla, koska en tykkää siitä tädistä. Kuopuksen kolmivuotisneuvolassa se alko puhua e-pillereistä - siis ei mulle, vaan sille 3-vuotiaalle. Ei tietenkään just nyt käytettäväksi, mut kunhan meni "vähän" asioiden edelle. Esikoisen 6-vuotisneuvolassa muka lapsi ei nähny kunnolla. Jatkotutkailussa kävi ilmi, että näki se sit kuitenkin. Eli mulla on olo, et sillä on taipumus jotenkin paisutella ja hysterisoida asioita. Ja sehän ei käy mulle, koska paisuttelen ja hysterisoin omin neuvoin ihan tarpeeks ja siksi kaipaisin siltä terkalta lähinnä rauhoittelua ja järjen ääntä. Tältä sellaisia en varmaankaan saa. Sit lisäks henkilökemiat ei oikein natsaa. En tiedä onko mahdollista vaihtaa tätiä ja jos, niin miten. Aika ärsyttävää sikäli, että kummallakin aiemmalla kerralla mulla on nimenomaan raskausaikana ollu tosi ihanat terkat (sit ne on vauvan synnyttyä muuttamisen takia vaihtunu ja sen jälkeen ollu "ihan okei").
Neuvolan lisäks kauhistuttaa tiettyki se ultra, johon on reilu kolme viikkoa. Ekassa raskaudessahan siis tuli rakenneultrassa jos jonkinmoista, minkä seurauksena juostiin sit lapsivesipunktiot ja lisäultrat itku silmässä ja pelko pepussa. Häly oli lopulta väärä, mut jätti niin överit ultrakammot että tarttisin oikeesti kunnon satsin rauhottavia tai ihan jonku reilun nuijanukutuksen kun menen niihin. Kuopuksesta käytiin siinä rv 12 ultrassa (olin niin paniikissa, että väänsin itkua ja hyperventilaatioo), mutta kielsin mittaamasta niskaturvotusta. Silloin ei rakenneultraa tarjottukaan, mutta mentiin 4D-ultraan yksityiselle vasta viikon 24 jälkeen. Nythän on sitten tullu se joku veriseulahommelikin. Mikä sekin on ja tarviiko siihen mennä?! En tiedä onko tää mun suhtautuminen ihan normaalia, mutta siis nää kaikki seulonnat on jotenkin ihan puhdasta helvettiä mun mielestä. Ensinnäkin, jos on jotain vialla, se voidaan joko huomata tai sitten se voi jäädä huomaamatta. Seulan läpäisy ei siis kuitenkaan takaa mitään. Sit taas jos häly tulee, se voi olla joko aiheellinen tai sitten todennäköisemmin aiheeton. Luin joskus jonkun ihan pöyristyttävän prosenttiosuuden, joka niistä hälytyksistä oli vääriä. Ja sit kuitenkin se pelko ja ahdistus on niin päräyttävää, etten tiedä selviänkö siitä enää. Sitäpaitsi, jos ultrassa ja jatkotutkimuksissa sattuiskin selviään että jotain ihan oikeasti ON vialla, en tiedä mitä tehtäis.
Tulipas tästä nyt ulinaa. Ei sinänsä mitään uutta, koska raskaus ja etenkin alkuraskaus on mun mielestä ihan kammottavaa aikaa.
Eipä täällä mitään uutta. Odottelua. Vaihtelevasti kaikenlaisia oloja ja mielentiloja. Välillä on ihan luottavainen mieli, välillä iskee kaikki mahdolliset kauhuskenaariot. Mikään ei osoita siihen suuntaan että jokin olis mennyt vikaan sitten menestyksekkään alkuraskauden ultran. Oireilu on ennallaan, eli suht lievää ja siedettävää, mutta kuitenkin sen verran kaikkea että ei se olo nyt ihan normaalikaan ole. Toissapäivänä lensi laatta vol. 2. Eilenkin kuvotti, mutta selvisin ilman ykäämistä. Nälkä on iskiessään ihan megalomaaninen, samaten väsymys. Päivät pärjäilen ihan hyvin, jaksan kaiken pakollisen, mut sitten kun saa rojahtaa sohvaan niin sielläpä iskeekin sitten täyskooma. Muutama ilta on menny ihan vaan kuola poskella oottaen että tulis yö ja sais nukkua. Öisin käydään vessassa vaihteleva määrä kertoja. Bosat edelleen turvoksissa ja kipeet. Iltapäivää ja iltaa kohti vatsa pömpähtää niin, että oon saanut jo töissä merkitseviä katseita. Aamuisin näytän melko normaalilta. Paino on noussu taas kilolla. Auts. Tätä menoo tässä raskaudessa lyödään kyllä kaikki ennätykset sen suhteen, mikä on siis sikäli hanurista, että lähtöpainokin oli taas enemmän ku edellisessä raskaudessa. Saan varmaan taistella ihan tosissaan, mikäli meinaan enää koskaan palautua johonkin normaalikokoon. Mutta niin. Ootan kuumeisesti kohdun kasvavan niin, että sen voi tuntea itse tollee käsikopelolla. Nyt hämmentää kun se ei vielä tunnu. Ehkä sen ei vielä kuulukaan. Emmä muista milloin se on aiemmin alkanut tuntua. Vanhan blogin mukaan ekassa raskaudessa ehkä viikolla 10+ ja silloinhan olin siis hoikempi kuin nykyään. Graaaaah en tiiä!
Ens perjantaina on eka neuvola. Odotan sitä vähän kauhulla, koska en tykkää siitä tädistä. Kuopuksen kolmivuotisneuvolassa se alko puhua e-pillereistä - siis ei mulle, vaan sille 3-vuotiaalle. Ei tietenkään just nyt käytettäväksi, mut kunhan meni "vähän" asioiden edelle. Esikoisen 6-vuotisneuvolassa muka lapsi ei nähny kunnolla. Jatkotutkailussa kävi ilmi, että näki se sit kuitenkin. Eli mulla on olo, et sillä on taipumus jotenkin paisutella ja hysterisoida asioita. Ja sehän ei käy mulle, koska paisuttelen ja hysterisoin omin neuvoin ihan tarpeeks ja siksi kaipaisin siltä terkalta lähinnä rauhoittelua ja järjen ääntä. Tältä sellaisia en varmaankaan saa. Sit lisäks henkilökemiat ei oikein natsaa. En tiedä onko mahdollista vaihtaa tätiä ja jos, niin miten. Aika ärsyttävää sikäli, että kummallakin aiemmalla kerralla mulla on nimenomaan raskausaikana ollu tosi ihanat terkat (sit ne on vauvan synnyttyä muuttamisen takia vaihtunu ja sen jälkeen ollu "ihan okei").
Neuvolan lisäks kauhistuttaa tiettyki se ultra, johon on reilu kolme viikkoa. Ekassa raskaudessahan siis tuli rakenneultrassa jos jonkinmoista, minkä seurauksena juostiin sit lapsivesipunktiot ja lisäultrat itku silmässä ja pelko pepussa. Häly oli lopulta väärä, mut jätti niin överit ultrakammot että tarttisin oikeesti kunnon satsin rauhottavia tai ihan jonku reilun nuijanukutuksen kun menen niihin. Kuopuksesta käytiin siinä rv 12 ultrassa (olin niin paniikissa, että väänsin itkua ja hyperventilaatioo), mutta kielsin mittaamasta niskaturvotusta. Silloin ei rakenneultraa tarjottukaan, mutta mentiin 4D-ultraan yksityiselle vasta viikon 24 jälkeen. Nythän on sitten tullu se joku veriseulahommelikin. Mikä sekin on ja tarviiko siihen mennä?! En tiedä onko tää mun suhtautuminen ihan normaalia, mutta siis nää kaikki seulonnat on jotenkin ihan puhdasta helvettiä mun mielestä. Ensinnäkin, jos on jotain vialla, se voidaan joko huomata tai sitten se voi jäädä huomaamatta. Seulan läpäisy ei siis kuitenkaan takaa mitään. Sit taas jos häly tulee, se voi olla joko aiheellinen tai sitten todennäköisemmin aiheeton. Luin joskus jonkun ihan pöyristyttävän prosenttiosuuden, joka niistä hälytyksistä oli vääriä. Ja sit kuitenkin se pelko ja ahdistus on niin päräyttävää, etten tiedä selviänkö siitä enää. Sitäpaitsi, jos ultrassa ja jatkotutkimuksissa sattuiskin selviään että jotain ihan oikeasti ON vialla, en tiedä mitä tehtäis.
Tulipas tästä nyt ulinaa. Ei sinänsä mitään uutta, koska raskaus ja etenkin alkuraskaus on mun mielestä ihan kammottavaa aikaa.
tiistai 12. elokuuta 2014
rv8+0
Aion just heittäytyä sohvalle kattoon sinkkuja, mutta eihän sitä nyt voi tasaviikkopäivitystä välistä jättää.
Työnteko on hyväksi ihmiselle. Ei ehdi panikoida listerioita ynnä muita. Voi vaihteeks panikoida niitä töitä ja unohtaa olevansa siunatussa tilassa, hohhoh. Töissä on lisäksi kivoja ihmisia ja se on kivaa.
Eilen varasin np-ultran. Siihen on tasan neljä viikkoa, eli silloin on prikulleen rv 12+0. Ei mee duunien kanssa päällekkäin ja mies pääsee mukaan. Upiaa.
Tänään oli yks molempien tyttöjen parhaista kavereista meillä iltapäivän. Söivät luomuperunamuusia ja nitriitittömiä nakkeja. Tunsin olevani vähän hyvä ihminen. Muita päivän hommia on ollu kuopuksen 5-vuotissynttärikutsujen askartelu (ekat kaverisynttärit aww) ja kirjastokortin hankkiminen ekaluokkalaiselle. Läksyäkin oli. Huomenna ne saavat matikankirjan kuulemma. Hulppeaa!
Työnteko on hyväksi ihmiselle. Ei ehdi panikoida listerioita ynnä muita. Voi vaihteeks panikoida niitä töitä ja unohtaa olevansa siunatussa tilassa, hohhoh. Töissä on lisäksi kivoja ihmisia ja se on kivaa.
Eilen varasin np-ultran. Siihen on tasan neljä viikkoa, eli silloin on prikulleen rv 12+0. Ei mee duunien kanssa päällekkäin ja mies pääsee mukaan. Upiaa.
Tänään oli yks molempien tyttöjen parhaista kavereista meillä iltapäivän. Söivät luomuperunamuusia ja nitriitittömiä nakkeja. Tunsin olevani vähän hyvä ihminen. Muita päivän hommia on ollu kuopuksen 5-vuotissynttärikutsujen askartelu (ekat kaverisynttärit aww) ja kirjastokortin hankkiminen ekaluokkalaiselle. Läksyäkin oli. Huomenna ne saavat matikankirjan kuulemma. Hulppeaa!
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Nektariinit ftw
Eka työpäivä lusittu, onneksi sai viikonlopun palkinnoksi heti sen jälkeen. :P Huomenna takas ja sittenpä siellä ollaanki arkipäivät visusti. Vähän jännittää, kuinka paljon sitten aikoo lähitulevaisuudessa pömpöttää ja yrjöttää. Jälkimmäiseen auttaa vähän nektariinit. Ei sitä yrjötystä nyt kauheesti ole, mutta jonkin verran kuvottaa kyllä oikeastaan päivittäin. Silloin kun vetää nektariinin (jos se on vähän raaka, aina parempi), helpottaa. Täytyypä pitää niitä duunissa mukana.
Olikohan mulla jotain muuta. En muista. :P
Ai niin. Neuvolasta tuli esitietopaprut täytettäväksi. Mukana oli myös ruokakieltolista jossa oli taas ihan uutta informaatioo: rucolakin on PAHA PAHA. Hei kamoooon nyt jo ihan oikeesti. Toisaalta, hysteerikkomeitsi miettii täällä, tapoinko eilen lapsen mascarponejuustolla, jonka pastöroinnista ei oo aavistustakaan (olin kylässä, join mascarponella jatkettua herkkupirtelöö). Jos nyt vaan onnistuis jotenkin luottamaan siihen, etten normaalilla syömisellä onnistu keskenmenoa aiheuttamaan. PLIIS? Voi ahdistus.
Sitte. Aikaa np-ultraan saapi varata sairaalasta ite. Ihan jees, koska sitten on ehkä jopa mahdollisuus välttää päällekkäisbuukkaus työnteon kanssa. En vielä tosin tiedä, haluanko niskaturvotusta mitattavan. Kuopukselta ei mitattu, koska ahisti. Mut haluan mä sinne ultraan joka tapauksessa mennä, niin näkeepä sitten siellä muutaman viikon päästä, että vieläkö ollaan hengissä jne.
Esikoisella alkaa huomenna koulu. Huhhhuh. Siitä tekis mieleni kirjottaa ihan oma tekstinsä, mutta juuri nyt ei keskittymiskyky riitä. Tänään käydään illalla kirkossa, kun siellä on joku koulunsa aloittavien oma pippalo. Aattelin itkee kuin vesiputous. Ugh.
Olikohan mulla jotain muuta. En muista. :P
Ai niin. Neuvolasta tuli esitietopaprut täytettäväksi. Mukana oli myös ruokakieltolista jossa oli taas ihan uutta informaatioo: rucolakin on PAHA PAHA. Hei kamoooon nyt jo ihan oikeesti. Toisaalta, hysteerikkomeitsi miettii täällä, tapoinko eilen lapsen mascarponejuustolla, jonka pastöroinnista ei oo aavistustakaan (olin kylässä, join mascarponella jatkettua herkkupirtelöö). Jos nyt vaan onnistuis jotenkin luottamaan siihen, etten normaalilla syömisellä onnistu keskenmenoa aiheuttamaan. PLIIS? Voi ahdistus.
Sitte. Aikaa np-ultraan saapi varata sairaalasta ite. Ihan jees, koska sitten on ehkä jopa mahdollisuus välttää päällekkäisbuukkaus työnteon kanssa. En vielä tosin tiedä, haluanko niskaturvotusta mitattavan. Kuopukselta ei mitattu, koska ahisti. Mut haluan mä sinne ultraan joka tapauksessa mennä, niin näkeepä sitten siellä muutaman viikon päästä, että vieläkö ollaan hengissä jne.
Esikoisella alkaa huomenna koulu. Huhhhuh. Siitä tekis mieleni kirjottaa ihan oma tekstinsä, mutta juuri nyt ei keskittymiskyky riitä. Tänään käydään illalla kirkossa, kun siellä on joku koulunsa aloittavien oma pippalo. Aattelin itkee kuin vesiputous. Ugh.
torstai 7. elokuuta 2014
Iik!
Meinaa vetää mykäksi. Ihan karmea paniikki vielä odotushuoneessa, meinasin juosta karkuun. Mies oli mukana, mikä oli enemmän kuin jees. Googlauksen perusteella valitsemani lääkäri oli oikein hyvä, suositukset lähtee täältä (Olavi Ylikorkala, Femeda). Ja mikä tärkeintä, kohdusta bongattiin yksi puolitoistasenttinen tyyppi, jolla oli syke. Tyyppi oli oikean kokoinen ja oikeassa paikassa ja kaikki näytti muutenkin ookoolta. Ihan tajutonta. Oon täällä peurana ajovaloissa, silmät ymmyrkäisenä. Ei muuten ees jaksa harmittaa, että tänään on kesäloman viimeinen päivä ja huomenna pitää herätä töihin. Enköhän mä jonku uuden paniikin kohta kehitä, mutta onpahan ihanaa edes juuri tänään. Siel se oli, vauvakolmonen! HUHHUH! Ultrariemuissa laitettiin myös infotekstaria molempien vanhemmille, ja varsin ilahtunutta palautettahan sieltä tuli. :)
.jpg)
Kauheen huono kuvaräpsy, mutta siis. Siellä.
tiistai 5. elokuuta 2014
rv7+0
Seiska!
Viime päiviä on aika rankasti leimannu tää tuulimunapohdinta. En tiiä onko mulla oikeesti mitään todellista syytä epäillä, että tää oiskin vaan joku feikkiraskaus. Tällainenhan mä oon tosin aina ollu. Ekassa raskaudessa pelkäsin hysteerisesti keskenmenoa, tokassa kohdunulkoista ja nyt on näköjään tuulimunapelon vuoro. Jotainhan on aina pelättävä. No, ylihuomenna on ultra, joten sittenpähän näkee. Sitä ootellessa. Pelottaa kautta jännittää kautta hermostuttaaaaaaargh.
Oirettahan kyllä on jonkinlaista (mikä ei siis sulje pois tuulimunan mahdollisuutta), että ei sikäli. Boobsit on edelleen ihan megaboobsit (verrattuna entiseen). Yks oire on vissiin kans kolme viikkoa myöhässä olevat menkat ja pari positiivista raskaustestiä, heh. Mitä tulee pahoinvointiin, itsepsyykkauksen voima on ilmeisesti melkoinen. Mullahan ei aiemmissa raskauksissa juuri pahoinvointia ollut, jotain ihan lievää kuvotusta joskus, oisko ihan kertaluontonen laatta lentäny molemmissa. Tällä perusteella olen siis tehnyt johtopäätöksen, että olen ihminen jolla ei ole raskauspahoinvointia, ja piste. Tässä kannassa pysytään vaikka tulis mitä vastakkaista evidenssiä, kuten se että vedet silmissä yritetään hengittää syvään ja kamppaillaan kurkkuun pyrkivää oksua vastaan. :D Eli todellisuudessa sellaista huonoa oloa ajoittain on, esim. just nyt, ei varmaan tarvis ku käydä kumartumassa pöntön ylle nii aamupuurot tulis vauhdilla. Mutta ei, en yrjöä, katsokaas ku oon ihminen jolla ei ole raskauspahoinvointia! Nää huonot olot tulee vähän satunnaisesti, etenkin jos on vähänkin nälkä, tai autossa, tai joskus ihan muuten vaan.
Jaa muuten. Neuvolaankin pitäis varmaan pikku hiljaa soitella mikäli tässä aikoo nyt sitten paksuna olla. Siellä kun eka käynti on kai viikkojen 8-10 välissä. Aiemmin oon tainnu käydä kumpaakin muksua oottaessa ekaa kertaa viikolla 9+2. Sit pitäs myös ratkoo erisortin seulontoihin osallistuminen, mikä onkin sitten taas päänvaiva sinänsä.
Nyt muuten luovutin ja kävin ihan hitusen oksentamassa. Puolukoiden yrjööminen on muuten aika hapokasta, en voi suositella.
Kuopus menee huomenna ottamaan tuntumaa päiväkotiin, esikoisella alkaa ens maanantaina koulu. Ajatuskin itkettää.
Update pari tuntia myöhemmin: neuvola-aika varattu, se on parin viikon päästä perjantaina.
Viime päiviä on aika rankasti leimannu tää tuulimunapohdinta. En tiiä onko mulla oikeesti mitään todellista syytä epäillä, että tää oiskin vaan joku feikkiraskaus. Tällainenhan mä oon tosin aina ollu. Ekassa raskaudessa pelkäsin hysteerisesti keskenmenoa, tokassa kohdunulkoista ja nyt on näköjään tuulimunapelon vuoro. Jotainhan on aina pelättävä. No, ylihuomenna on ultra, joten sittenpähän näkee. Sitä ootellessa. Pelottaa kautta jännittää kautta hermostuttaaaaaaargh.
Oirettahan kyllä on jonkinlaista (mikä ei siis sulje pois tuulimunan mahdollisuutta), että ei sikäli. Boobsit on edelleen ihan megaboobsit (verrattuna entiseen). Yks oire on vissiin kans kolme viikkoa myöhässä olevat menkat ja pari positiivista raskaustestiä, heh. Mitä tulee pahoinvointiin, itsepsyykkauksen voima on ilmeisesti melkoinen. Mullahan ei aiemmissa raskauksissa juuri pahoinvointia ollut, jotain ihan lievää kuvotusta joskus, oisko ihan kertaluontonen laatta lentäny molemmissa. Tällä perusteella olen siis tehnyt johtopäätöksen, että olen ihminen jolla ei ole raskauspahoinvointia, ja piste. Tässä kannassa pysytään vaikka tulis mitä vastakkaista evidenssiä, kuten se että vedet silmissä yritetään hengittää syvään ja kamppaillaan kurkkuun pyrkivää oksua vastaan. :D Eli todellisuudessa sellaista huonoa oloa ajoittain on, esim. just nyt, ei varmaan tarvis ku käydä kumartumassa pöntön ylle nii aamupuurot tulis vauhdilla. Mutta ei, en yrjöä, katsokaas ku oon ihminen jolla ei ole raskauspahoinvointia! Nää huonot olot tulee vähän satunnaisesti, etenkin jos on vähänkin nälkä, tai autossa, tai joskus ihan muuten vaan.
Jaa muuten. Neuvolaankin pitäis varmaan pikku hiljaa soitella mikäli tässä aikoo nyt sitten paksuna olla. Siellä kun eka käynti on kai viikkojen 8-10 välissä. Aiemmin oon tainnu käydä kumpaakin muksua oottaessa ekaa kertaa viikolla 9+2. Sit pitäs myös ratkoo erisortin seulontoihin osallistuminen, mikä onkin sitten taas päänvaiva sinänsä.
Nyt muuten luovutin ja kävin ihan hitusen oksentamassa. Puolukoiden yrjööminen on muuten aika hapokasta, en voi suositella.
Kuopus menee huomenna ottamaan tuntumaa päiväkotiin, esikoisella alkaa ens maanantaina koulu. Ajatuskin itkettää.
Update pari tuntia myöhemmin: neuvola-aika varattu, se on parin viikon päästä perjantaina.
lauantai 2. elokuuta 2014
Elokuu ja uskonpuute
Hyvä kun varasin aikanaan sen ultran "varmuuden vuoksi", alkaa nimittäin olla aika vakavasti tarve saada tietää, onko siellä ketään. Oireet ja oireettomuus on samalla tolalla kuin ennenkin, ei ne mua nyt niinkään tässä hämmästytä tai kummastuta. Jotenkin vaan toivoisin tonne kohdun seudulle enemmän jotain fiiliksiä. Kuopusta oottaessa alko housut ahistaa alavatsalta jo viikolla 6+ mutta nyt ei mielestäni oo alavatsalla havaittavissa mitään kasvua eikä ahdistusta. :/ En tiiä tokikaan tarviiko ollakaan ja voiko nää sitten olla niin erilaisia, mut jotenkin luulis että kolmannen ollessa kyseessä paikat ois jo niin rempallaan että maha pullahtaa heti. Ekaa oottaessa meni tietysti paljon pidempään ennen kuin näkyi ja tuntui mikään, mutta nyt.. Graaaah. MISSÄ KOHTU! MIKSET KASVA!!!? Tuulimuna, saletisti on tuulimuna. Yhyy! :'(
Tilaa:
Kommentit (Atom)