Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta

Onhan normaalia, että kerta toisen jälkeen käy enempi rutiininomaiseksi ja vähempi hötkyilyä aiheuttavaksi tää paksuna olo? Vai oonko kenties HUONO odottaja? Ekassa raskaudessa se (siis raskaus) oli mielessä oikeestaan koko ajan, kirjoittelin blogiin tiheästi ja mahakuviakin napsittiin joka viikko. Toka meni huomattavasti lungimmin (myös hyvässä mielessä, eli kaikenlaista ressiä ja paniikkiakin oli vähemmän), vaikkakin silloinkin kyllä laitoin suht useasti muistiin kaikkee juttua ja kuviakin otettiin kuitenkin jonkin verran. Nyt tää kirjottelutahti on suorastaan surkuhupaisa ja mahakuvia on otettu ehkä kaks. Tai ehkä yks. En muista. Joo, hirvee tötterö, samanlainen jäätävä pallo ku edelliskerroillakin, se on jo nähty, mitä sitä kuvaamaan. ;) Ja tää raskaus noin muuten.. no, samanlaista kuin ennenkin, paitsi että helpompaa. Siis sikäli, että ei oo ollu niitäkään vähäisiä ongelmia mitä aiemmissa, juurikaan, tähän mennessä. Ja sitä kammottavaa loppuvitutustakaan ei vielä kuulu eikä näy, mikä on erinomaista, koska onhan tässä vielä melkein 8 viikkoa laskettuun aikaankin. (Vielä? Enää?) Hirveen tylsä mä oon ku neuvolassa kysellään vaivoista. Närästystä? Nukkumisvaikeuksia? Turvotusta? Supistuksia? Ei, ei, ei, ei. :P Tässä raskaudessa ei oo ollu ensimmäistäkään pinppitulehdusta, ei hemoglobiinin laskua, ei verenpaineen nousua, ei niin mitään. Ja taas sitten kopkop ettei tuliskaan mitään, väkisinhän sitä se miinaharavateoria alkaa pyöriä taas mielessä. Että liian helppoo, kohta universumi kostaa ja pistää kaiken paskaksi.

Mutta että varmaan hyvä lopettaakin tähän kolmeen, koska neljännestä kerrasta ei sitten varmaan jäis yhtäkään kirjoitusta eikä valokuvaa.

Täällä touhutaan viimeisiä työhommia ja siinä ohessa on jo ehtinyt vähän siirtyä pesänrakennushommiin. Tein inventaarion hankkimilleni vauvanvaatteille ja totesin niitä olevan ehkä suht järkeviä määriä, mitään ei suoranaisesti PUUTU (kai..) vaatesektorilta, joskin vaatteiden riittävyys selviää sitten kun näkee paljonko tyyppi puklaa ja selkäkakkaa. Muulta tarvikeosastolta kriittisimmät puuttuvat jutut on vielä itkuhälytin, hoitopöytä+alusta, sitteri (tulee lainaan ainakin alustavasti), kantovehkeet (trikooliina ja ehkä joku reppu; lainamahdollisuus lienee olemassa), pinnasängyn reunapehmuste ja petauspatja... Varmaan jotain muutakin. Tänään ostin kahdet imetysliivit. Kaikki sellainen vuodontilkitsemisvälineistö (liivinsuojat, siteet, vaipat...) on hankkimatta ja apteekista meinasin ceridalin ja bepanthenin hakea valmiiksi, niitä on käytetty ennenkin ja hyviksi havaittu.

Niin ja hei neuvola oli tänään (32+3); paino ei oo vielä seittemässäkympissä (rikkoutuu kyllä ennen h-hetkeä varmana, sen verran lähellä ollaan) ja sf-mittakin KESKIKÄYRÄLLÄ, wtf ja sen sellaista. No mutta siis jee.

TJ4

RV 31+0 ja rikkipuhkipoikki! Nyt alkaa muuten työnteko olemaan sellaista tervanjuontia, että oksat pois. Sillee, et aamulla puuttuu motivaatio, päivä menee ihan ok ja iltapäivällä on niin väsynyt että ei mitään järkee. Ja nyt on siis neljä normipäivää jäljellä. Niin vähän ja NIIN paljon, kun ei oikeesti jaksaisi yhtäkään. Edelleen pidätän itselläni oikeuden ilmoittautua saikulle jos joku aamu ei vaan pysty. Mutta kovasti haluaisin pystyä. En oo pitäny yhtäkään saikkupäivää raskauden takia. Ainoa poissaolo on se 4D-ultra, eikä sekään vienyt kokonaista päivää. Joten aika hyvin vedetty. Aika ilahduttava oli myös se ajatus, että tänään tuli lusittua viimeinen "normimaanantai". Töitähän mulla riittää arviolta pariksi viikoksi näiden neljän normipäivän jälkeenkin, mut niitä voin tehdä kotoo käsin ja omaan tahtiin verkkarit jalassa. Ah.

Mahaan tai muualle ei muuten uudempaa. Neuvolassa tuli käytyä viime viikolla ja siellä edelleen kaikki ok. Kohdunpohjan korkeus on ottanu vähän suuntaa keskikäyrältä ylemmäs (olen toooodella yllättynyt, not) mutta eipä siinä. Tässä sitä nyt sitten palloillaan.

30+0

Uudelle kympille mentiin tänään. Töitä on jäljellä teoriassa 9 normipäivää, mutta arviointihommat sitten siihen päälle.  Toivon olevani käytännössäkin töistä vapaa tuolla jossain viikon seitsemän paikkeilla. Veikkaan nimittäin, että jahka vapaudun aikatauluista, rästihommat saattaa sujua suht verkkaisesti. Eikä Kelakaan anna mun työskennellä kuin sunnuntaisin, jotta että. ;)

Normiarjen pyörittämisen lisäks en sitten oikein mitään muuta jaksakaan, kuten vaikka kirjotella tänne. Toki kaikenlaisia ajatuksia aiheen (raskaus ym) tiimoilta liikkuu päässä useinkin, mutta silloin ei oo mahdollisuutta useinkaan istua kirjoittamaan. Työt, lasten kuskaukset ja joku tiskikoneen tyhjentely ja täyttäminen vie kaiken ajan ja sit jaksaa illalla hetken torkkua telkkarin äärellä. Ehkä se tästä vielä sitten. Ois kivaa päästä "rakentamaan pesää" jo ihan täysillä, mutta ei toivoakaan että jaksaisin illalla mitään kaappeja alkaa järjestellä tai bodyja pyykkäillä. Kovan luokan inventaario olis tarpeen, siis noista kamppeista että mitä on ja mitä vielä puuttuu. Aika paljon puuttuu..

Tykkään mun työstä ja tavallaan pelottaa kauheasti jäädä sieltä pois, pelkään että tipun jotenkin kärryiltä ihan totaalisesti ja että mun pää ei kestä sitä arkirutiinin puuttumista (no tilalle toki tulee toisenlainen) ja aivojen käytön vähäisyyttä, mutta toisaalta nyt kyllä alkaa myös olla niin totaalisen kypsä raahautumaan sinne maha (ympärysmitaltaan n. 107cm) edellä joka aamu, että helpotus on varmaan suuri kun se loppuu. Täytyy vaan kattoo, ettei mökkihöperöidy täysin.

Ylihuomenna neuvolaan. Vaaka varmaan hajoaa alleni. Toi joulu kun oli tossa, liikkuminen on käytännössä ihan nollissa ja kivasti on paino kertynyt tähänkin mennessä. Mut toivottavasti kaikki on muuten kivasti. Ainakin oon voinut ihan hyvin, mitä nyt nukkumisessa on ongelmia (heräilen vessaan, kääntämään kylkeä, joskus ne jotku ligamenttikivut tai mitkälie vaivaa yölläkin, toisinaan myös arvon fiitus kickboxaa yöllä niin, ettei saa nukuttua) ja sen takia ja varmaan ihan ilman sitäkin väsyttää aika lailla.

Nimiä ollaan mietitty. Tai lähinnä mä oon. Teen listoja, joita mies sitten kommentoi ja ilmoittelee omia suosikkejaan. Onneks nimimaku käy varsin yksiin, suuria erimielisyyksiä ei ole. Päädyn listoissani aina johonkin vähän alta kymmeneen "parhaaseen" nimeen, joista sitten lämmittää eniten mikä milloinkin. Saapi nähä miten käy. Tolle viisvuotiaallehan oli muka nimi päätetty jo ennen syntymää, mutta ei se sitten ihan niin toiminutkaan kun tyyppi näyttiki ihan joltain muulta. :) Esikoinen ei taas (ainakaan mun mielestä) suostunut näyttämään juuri keltäkään, joten nimi valittiin ihan vaan siltä pohjalta mikä ittee eniten lopulta miellytti.

Kohta kannattaa mennä nukkumaan, koska kellohan on jo melkein kymmenen.