Tämä on väkisinbloggaus. Ihan siksi, että ehtisi vielä yhden tämän vuoden puolella ja toisen (noloa) tekstin joulukuulle. Se olis nyt sitten jo 28+1.
Kolmen viikon rykäisy on ohi ja joululomastakin on nautittu jo yli puolet. Joulu oli ihana, oltiin kotona aatto ja joulupäivä ihan vaan omalla porukalla. Hyvä valinta. Vois tehdä saman ens vuonna. Mä huolehdin pääosin siivoamisesta ja koristelusta, ihana mies teki kaikki jouluruuat. Siis kaikki. Ja täydellistä tuli. Kinkku (meidän eka ikinä) just passelin murea ja riisipuuro aivan taivaallista. Lapsilla piti hermo aika kivasti koko ajan, joululahjoista täpinöivät ihan ylenpalttisesti ja sit niillä leikittiin ku ne oli avattu.
Joulukuun puolelle mahtui myös 4D-ultra, jossa kaikki näytti olevan hyvin ja Lulle näytti edelleenkin olevan tyyppiä nainen. Neuvolakin oli, ja sielläkin kaikki ok (vaikka painonnousuuni en olekaan kauhean tyytyväinen, koska se on aivan valtava - mitähän lukemia vaaka näyttää seuraavalla kerralla kun tää joulukin tässä välissä oli ja sillee..).
Pääosin oon voinut ihan hyvin. Nyt viikon, parin sisään yöunet on huonontunu (lonkat puutuu ja herään joka kerta kun pitää vaihtaa asentoa) ja vähän jänskättää miten jaksan viimeiset työviikot jos en nuku kunnolla, mutta kai se siitä jotenkin. Jos ihan karmeeks menee, niin saikkua sitte. Mutta olis kiva jos ei tarvitsisi.
Äitiysavustus ja äitiysrahapäätös tulivat.
Lulle liikkuu pitkin päivää (ja yötä) vaikka kuinka paljon. Tytöt halailee mahaa päivittäin ja käyvät tunnustelemassa tulevan pikkusisaruksensa edesottamuksia.
Maha on jätti. Taas on alkanu kuulua samat kuluneet jutut kuin edelliskerroillakin. "Ootko varma että siellä on vain yksi", "Sähän taidat jo olla ihan viimeisilläs... AI VASTA KOLMEN KUUKAUDEN PÄÄSTÄ????!!!!" jne. Hohhoi. Noita kommentteja ei tuu ikävä. Eikä tätä möhköilyä muutenkaan. Liikkeet nahan alla on jees, juu ja ne tissit. Mut muuten...
Tokamuksu (5v 5kk) on pääsemässä jyvälle kirjainten saloista. On nyt ihan tässä muutaman viikon sisään motivoitunut ihan omia aikojaan harjoittelemaan kirjoittamista ja lukemista, ja etenkin kirjoittaminen menee jo aika hienosti.
Ja siis jotenkin noi on vaan niin hyviä tyyppejä. Niiden kanssa on ollu taas niin kivaa, että on ihan valtavan hieno fiilis siitä että vielä yks sellainen tulee meidän perheeseen. ♥
tiistai 30. joulukuuta 2014
maanantai 1. joulukuuta 2014
HUPS ja 24+0
Niin että hups, koska neljä viikkoa vierähti ja joulukuukin paukahti päälle ja täällä sitä on oltu ihan mykkänä. Laitetaanpa nyt jotain kuitenkin.
Hyvää kuuluu. Vaikka alan olomuodoltani muistuttaa lähinnä palloa, ei ihmeempää vaivaa, tuskaa tai ahdistusta ole ilmennyt. Ei vieläkään mitään tulehduksia, närästyksiä tai suurempia jomotuksia. Jos pitkään viettää aikaa samassa asennossa, alaselkä vihoittelee hetken, mutta vain hetken. Lähinnä kaikki kyykkiminen ja kurottelu ja kumartelu on jo tässä vaiheessa kauhean hankalaa ja aiheuttaa välillä turhautusta, esim. jos haluais siivota rivakalla otteella niin eipä tahdo onnistua. Liikkeitä tuntuu sen verran jatkuvalla syötöllä, ettei mitään pitkiä hiljaisia aikoja oo tarvinnut ihmetellä ja huolestua. Liikkeet tuntuu (ja näkyy) jo uloskinpäin, ja tulevat isosiskot ovat päässeet myös tunnustelemaan potkuja. (Ihkuuuu.) Vähän harmittaa se, etten oo päässyt harrastamaan liikuntaa, mutta sen on estänyt lähinnä flunssa ja työt eikä niinkään raskaus. Viimeistään joululomalla ajattelin yrittää kuntosalia tms. ja katsoa miltä tuntuu. Oon tässä jo jonkin aikaa maksanut ihan turhasta salijäsenyyttä, mutta en ihan vielä haluais laittaa sitä kokonaan katkolle kun elättelen toiveita että josko se vielä tästä.
Pikkuhiljaa oon tehnyt kaikenmoisia hankintoja. Joitain yksittäisiä pikkujuttuja oon ostanut ihan jopa kaupasta uutena, mutta pääosin ratsaan kirppiksiä ja shoppaan aina kun löytyy jotain hyvää hyvällä hinnalla. Viimeisimmät superlöydöt oli tukivyö (9e) ja vauvasetti tripp trappiin (16e) (joo, ei tarvita ihan äkkiä syöttötuolia muttaku). Täytyis joskus tehdä ihan kunnon inventaario siihen, mitä on ja mitä vielä puuttuu. Aika paljon toki edelleen puuttuu, mutta onhan tässä vielä aikaa, ja varmaan sitten äitiyslomalle jäädessä ehtii näitäkin ihan rauhassa miettiä.
Niin, äitiysloma. Täytin tuossa viime viikolla elämäni ekan virkavapausanomuslapun, vaikka kyseessä on jo kolmas vauvanen. Ekaa oottaessa kun olin opiskelija, tokaa oottaessa taas pätkätyöläinen jonka työsoppari loppui samoihin aikoihin kuin äitiysrahakausi alkoi. Heilun aika kahtalaisissa fiiliksissä tämän työjutun kanssa. Toisaalta kiinnostus on ihan nollissa ja tekis mieli vaan keskittyä pesänrakentamiseen, toisaalta pelottaa yhtäkkiä jäädä sen kaiken rutiinin ja oravanpyörän ulkopuolelle happaman maidon hajuiseen limboon. :P Se sellainen mustasukkainen omistushalu omaa työpaikkaa kohtaan on terveellä tavalla jossain määrin laantunut ja tilalle on tullut aika vahva priorisointi kotielämään ja just siihen pesimiseen ja sitten taas toisaalta tuntuu kauhean haikealta ja vaikka mitä. Ristiriitaista on. Josko tässä kuitenkin nyt kunnialla jaksais vetää tän viimeisen setin. Kolme viikkoa täyttä paahtoa, kahden viikon joululoma, kolme viikkoa paahtoa ja reilun viikon verran vielä satunnaisia rästihommia siihen päälle (virallisesti jään äitiyslomalle 26.1., mutta käytännössä teen pari "sunnuntaita" töitä vielä sen jälkeen). Jaksaa jaksaa!
Neuvola oli viime viikolla ja sieltä siis heltisi raskaustodistus ja kehotus täytellä kelan papereita. Sitä en oo vielä jaksanut tehdä, mutta se paperi töiden suuntaan piti hoitaa jo pois alta. Neuvolassa kaikki oli ok. Painoa on tullut raskautta edeltävään tilanteeseen nähden kahdeksan (8!!!) kiloa lisää, mutta täti ei ollut siitä millänsäkään vaan sen mielestä määrä oli just hyvä. Noin muuten nää kaikki mitattavat hommat oli ihan fine. Taivuin neuvolan tapaan laskea raskausviikot ja LA ja nytpä siis uusi viikko lähtee aina maanantaista ja virallinen LA papereissa on 23.3.2015.
Öööö... unohdinkohan mainita jotain olennaista? Yleisfiilis on hyvä, välillä leijun vaaleanpunaisissa vauvahattaroissa ja joskus välillä iskee semmonen snadi paniikki että mitäköhän tästä tulee. Luotto siihen, että ihan hyvä tulee, on kuitenkin pääosin pinnassa. :)
Hyvää kuuluu. Vaikka alan olomuodoltani muistuttaa lähinnä palloa, ei ihmeempää vaivaa, tuskaa tai ahdistusta ole ilmennyt. Ei vieläkään mitään tulehduksia, närästyksiä tai suurempia jomotuksia. Jos pitkään viettää aikaa samassa asennossa, alaselkä vihoittelee hetken, mutta vain hetken. Lähinnä kaikki kyykkiminen ja kurottelu ja kumartelu on jo tässä vaiheessa kauhean hankalaa ja aiheuttaa välillä turhautusta, esim. jos haluais siivota rivakalla otteella niin eipä tahdo onnistua. Liikkeitä tuntuu sen verran jatkuvalla syötöllä, ettei mitään pitkiä hiljaisia aikoja oo tarvinnut ihmetellä ja huolestua. Liikkeet tuntuu (ja näkyy) jo uloskinpäin, ja tulevat isosiskot ovat päässeet myös tunnustelemaan potkuja. (Ihkuuuu.) Vähän harmittaa se, etten oo päässyt harrastamaan liikuntaa, mutta sen on estänyt lähinnä flunssa ja työt eikä niinkään raskaus. Viimeistään joululomalla ajattelin yrittää kuntosalia tms. ja katsoa miltä tuntuu. Oon tässä jo jonkin aikaa maksanut ihan turhasta salijäsenyyttä, mutta en ihan vielä haluais laittaa sitä kokonaan katkolle kun elättelen toiveita että josko se vielä tästä.
Pikkuhiljaa oon tehnyt kaikenmoisia hankintoja. Joitain yksittäisiä pikkujuttuja oon ostanut ihan jopa kaupasta uutena, mutta pääosin ratsaan kirppiksiä ja shoppaan aina kun löytyy jotain hyvää hyvällä hinnalla. Viimeisimmät superlöydöt oli tukivyö (9e) ja vauvasetti tripp trappiin (16e) (joo, ei tarvita ihan äkkiä syöttötuolia muttaku). Täytyis joskus tehdä ihan kunnon inventaario siihen, mitä on ja mitä vielä puuttuu. Aika paljon toki edelleen puuttuu, mutta onhan tässä vielä aikaa, ja varmaan sitten äitiyslomalle jäädessä ehtii näitäkin ihan rauhassa miettiä.
Niin, äitiysloma. Täytin tuossa viime viikolla elämäni ekan virkavapausanomuslapun, vaikka kyseessä on jo kolmas vauvanen. Ekaa oottaessa kun olin opiskelija, tokaa oottaessa taas pätkätyöläinen jonka työsoppari loppui samoihin aikoihin kuin äitiysrahakausi alkoi. Heilun aika kahtalaisissa fiiliksissä tämän työjutun kanssa. Toisaalta kiinnostus on ihan nollissa ja tekis mieli vaan keskittyä pesänrakentamiseen, toisaalta pelottaa yhtäkkiä jäädä sen kaiken rutiinin ja oravanpyörän ulkopuolelle happaman maidon hajuiseen limboon. :P Se sellainen mustasukkainen omistushalu omaa työpaikkaa kohtaan on terveellä tavalla jossain määrin laantunut ja tilalle on tullut aika vahva priorisointi kotielämään ja just siihen pesimiseen ja sitten taas toisaalta tuntuu kauhean haikealta ja vaikka mitä. Ristiriitaista on. Josko tässä kuitenkin nyt kunnialla jaksais vetää tän viimeisen setin. Kolme viikkoa täyttä paahtoa, kahden viikon joululoma, kolme viikkoa paahtoa ja reilun viikon verran vielä satunnaisia rästihommia siihen päälle (virallisesti jään äitiyslomalle 26.1., mutta käytännössä teen pari "sunnuntaita" töitä vielä sen jälkeen). Jaksaa jaksaa!
Neuvola oli viime viikolla ja sieltä siis heltisi raskaustodistus ja kehotus täytellä kelan papereita. Sitä en oo vielä jaksanut tehdä, mutta se paperi töiden suuntaan piti hoitaa jo pois alta. Neuvolassa kaikki oli ok. Painoa on tullut raskautta edeltävään tilanteeseen nähden kahdeksan (8!!!) kiloa lisää, mutta täti ei ollut siitä millänsäkään vaan sen mielestä määrä oli just hyvä. Noin muuten nää kaikki mitattavat hommat oli ihan fine. Taivuin neuvolan tapaan laskea raskausviikot ja LA ja nytpä siis uusi viikko lähtee aina maanantaista ja virallinen LA papereissa on 23.3.2015.
Öööö... unohdinkohan mainita jotain olennaista? Yleisfiilis on hyvä, välillä leijun vaaleanpunaisissa vauvahattaroissa ja joskus välillä iskee semmonen snadi paniikki että mitäköhän tästä tulee. Luotto siihen, että ihan hyvä tulee, on kuitenkin pääosin pinnassa. :)
tiistai 4. marraskuuta 2014
Puoliväli
No ei ne onnistuneet löytämään mitään vikaa. Kaikki vaikuttais olevan hyvin ja normaalisti.
Eikä muuten löytynyt jalkovälistäkään oikein mitään, mikä viittais siihen että naiset johtaa tässä taloudessa kohtapuoliin 4-1. Huhhuh.
Aika ihanaa on nyt kyllä. Kaikki.
Niin joo. Istukka on sittenkin kohdun etuseinämässä, eli ei ihme että ne liikkeet alkoi tuntua mun mielestä odotettua myöhemmin.
Eikä muuten löytynyt jalkovälistäkään oikein mitään, mikä viittais siihen että naiset johtaa tässä taloudessa kohtapuoliin 4-1. Huhhuh.
Aika ihanaa on nyt kyllä. Kaikki.
Niin joo. Istukka on sittenkin kohdun etuseinämässä, eli ei ihme että ne liikkeet alkoi tuntua mun mielestä odotettua myöhemmin.
maanantai 3. marraskuuta 2014
Rakenneultran aatto
Ei uutta tänne. Se hyi niin pelottava rakenneultra on huomenna, samoin kuin rv 20+0.
Liikkeet tuntuvat nykyään myös ulospäin miehen käteen ja toisinaan näkyvät ihan silmälläkin, eli ainakin siellä ollaan hengissä.
Liikkeet tuntuvat nykyään myös ulospäin miehen käteen ja toisinaan näkyvät ihan silmälläkin, eli ainakin siellä ollaan hengissä.
torstai 23. lokakuuta 2014
Ne tuntuu!
Ne liikkeet, nimittäin. On tuntunut nyt viikon verran päivittäin, viime torstaista eli rv 17+2 alkaen. Kuuntelin silloin autossa PMMP:n San Fransiscoa ja lauloin mukana. Silloin tuli monoa. Tiiä sitten oliko innostusta vai kritiikkiä se. :) Ilmeisesti tyypin räpylät vihdoin kasvoi tarpeeks isoiksi että alkoi tökkiminen tuntua. Potkuja tulee myös öisin, jeejee. Päivisin, kun töissä oon vauhdissa ja seison suurimman osan ajasta, ei kauheesti mitään tunnu, mut heti kun pääsee istumaan, niin... töks töks!
Että onpahan muuten huomattavasti parempi fiilis nyt.
Oon suosiolla siirtynyt "nakinkuorivaatteisiin" (=trikoo), koska millään teltalla tätä ei enää peitellä. Ihan paksuna. No can do.
Rv 18+2 tänään.
Että onpahan muuten huomattavasti parempi fiilis nyt.
Oon suosiolla siirtynyt "nakinkuorivaatteisiin" (=trikoo), koska millään teltalla tätä ei enää peitellä. Ihan paksuna. No can do.
Rv 18+2 tänään.
tiistai 14. lokakuuta 2014
rv17+0
Järkkyä. Noita viikkojahan on vaikka kuinka. Ja edelleen tuntuu varsin epätodelliselta koko homma. Milloinhan se olo mahtaa mennä ohi, vai meneekö ollenkaan?
Aamuisin maha on tosi pieni. Iltaisin se on jätti. Liikkeiden tuntemisen suhteen olen edelleen aika epävarma. Vanhaan blogiin olin näillä viikoilla kirjoittanut, että liikkeet on tuntuneet jo pari viikkoa ja että onpas ihanaa kun ei tarvii siitä stressata. No, nyt yritän olla stressaamatta ihan sen vuoksi, että viikko sitten neuvolalekurin ultrassa kävi hyvin selväksi, että liikettä ON (ja paljon), vaikken silloinkaan tuntenut mitään. Ehkä siis vika on mun tuntoaistissa eikä missään muussa. Sillee hyvällä tahdolla on ehkä kerran, pari kertaa päivässä bongattavissa joku sellainen oletettu tuntuma, muutaman kerran oon ollut ihan varmakin. Eipä se kai auta ku ootella sitä selvempää möyrintää.
Nyt ollaan tyttöjen kaa lomalla. Tänään oon lomaillut lähinnä siivoamisen merkeissä ja oon aika kuitti. Kaikki vaatekaapit on käyty läpi, siirretty pieneksi jääneet pois jne. Etenkin esikoisen kaappi jäi kovin tyhjäksi, joten asialle täytynee tehdä jotain. Huomenna pitäis vielä käydä läpi ulkovaatetuksen kriittiset pisteet.
Aivot ei toimi. Meen sohvalle.
Aamuisin maha on tosi pieni. Iltaisin se on jätti. Liikkeiden tuntemisen suhteen olen edelleen aika epävarma. Vanhaan blogiin olin näillä viikoilla kirjoittanut, että liikkeet on tuntuneet jo pari viikkoa ja että onpas ihanaa kun ei tarvii siitä stressata. No, nyt yritän olla stressaamatta ihan sen vuoksi, että viikko sitten neuvolalekurin ultrassa kävi hyvin selväksi, että liikettä ON (ja paljon), vaikken silloinkaan tuntenut mitään. Ehkä siis vika on mun tuntoaistissa eikä missään muussa. Sillee hyvällä tahdolla on ehkä kerran, pari kertaa päivässä bongattavissa joku sellainen oletettu tuntuma, muutaman kerran oon ollut ihan varmakin. Eipä se kai auta ku ootella sitä selvempää möyrintää.
Nyt ollaan tyttöjen kaa lomalla. Tänään oon lomaillut lähinnä siivoamisen merkeissä ja oon aika kuitti. Kaikki vaatekaapit on käyty läpi, siirretty pieneksi jääneet pois jne. Etenkin esikoisen kaappi jäi kovin tyhjäksi, joten asialle täytynee tehdä jotain. Huomenna pitäis vielä käydä läpi ulkovaatetuksen kriittiset pisteet.
Aivot ei toimi. Meen sohvalle.
tiistai 7. lokakuuta 2014
rv16+0
Kerta viikkoon it is, ei auta. Mutta että taas kasvoi ärveelukemat.
Mitäs tänne. Eilen oli neuvolalääkäri, ja pakko se kai on uskoa että paksuna ollaan. Syke löytyi ja lekuri vilkaisi yllärinä ultrallakin. Siellä oli hirveet partyt pystyssä, vaikka aika harvakseltaan mielestäni varsinaisesti tunnen mitään. Näytti jo paljon enemmän ihmiseltä kuin neljä viikkoa sitten ja tosiaan hirvee huitominen ja potkiminen ja pyörähtely oli käynnissä. Eli toisin kuin olen luullut, ilmeisesti taas on hyvin liikkuvainen tyyppi kyydissä. Muutenkin oli kaikki ookoo.
Toissayönä näin unta, että vauva syntyi. Tai itse synnytys ei tapahtunut unessa, mutta yhtäkkiä vauva oli putkahtanut jostain ja maha oli kumman litteä. Ja tämä kaikki siis nyt lokakuussa, reilut viisi kuukautta etuajassa. Vauva oli kylläkin ihan täysaikaisen näköinen, kokoinen ja muutenkin kunnossa, mutta mulla oli hirveä paniikki päällä, kun en ollut valmistautunut mitenkään enkä ollut edes äitiyslomalla. Unessa yritin soittaa epätoivoisesti töihin, että en pääse, kun mulla on tää vauva. En saanut sieltä ketään kiinni, joten päättelin että pakko sinne töihin on ilmeisesti lähteä. Muutenkin kaikki oli pettymyksen ja kaaoksen sävyttämää säätämistä. Vauva oli poika, ja unessa olin siitä hyvin pettynyt. Hiplailin joitain vanhoja vaaleanpunaisia vaatekappaleita ja paruin, ettei niitä voi enää koskaan käyttää. Lisäksi tuskailin sitä, että äitiys- ja vanhempainrahakaudet menivät nyt ihan vinksalleen kun vauva syntyikin sen melkein puoli vuotta etuajassa... sekavaa.
Tää sukupuolihomma kiinnostais jo kyllä melko lailla. Klassisesti toki eniten toivon vauvan olevan terve, sukupuoli on täysin toissijainen juttu. Joku tosin vois kuvitella, että kun on kaks tyttöä, toivois vaihteeksi poikaa. Näin ei kuitenkaan ole - pakko myöntää, että tyttö tuntuisi jotenkin helpommalta ajatukselta. Siis ihan siks, että oon ihmisenä urautunut ja muutosvastarintainen ja jotenkin kuvittelen että poika pistäis systeemit ihan uusiksi (en osaa selittää, miten muka niin). Oon tottunut tyttöjen äitiyteen, se on tuttua ja turvallista. Lisäksi tietysti kaikki tämä kamppeiden kierrättämisjuttu. Vaikka oon varsinaisen vauvakaman laittanutkin kiertoon, tyttöjen jäljiltä on vielä vaikka kuinka paljon käyttökelpoista vaatetusta vähintäänkin koosta 98 ylöspäin. En tiiä, jännää jännää. Neljän viikon päästä on rakenneultra, ja vaikkakin sukupuoli on varsinkin siellä mitä vähäpätöisin juttu (koska traumat), siellähän se ehkä saattais selvitä. Ja sikäli kun menemme myös 4D-ultraan sitten viikolla 25+, vois jälleen harrastaa asian tarkastelua. En kyllä osaa kuvitellakaan, etteikö tietäis sukupuolta etukäteen kun sen on edellisilläkin kerroilla tiennyt.
Nyt noi kaks huutaa tuolla jotain HERRA PIPPELIÄ.. hmm. Meenpä katkaisemaan niiden sekoilun ja syötän iltapalaa. Ugh ja adjö!
Mitäs tänne. Eilen oli neuvolalääkäri, ja pakko se kai on uskoa että paksuna ollaan. Syke löytyi ja lekuri vilkaisi yllärinä ultrallakin. Siellä oli hirveet partyt pystyssä, vaikka aika harvakseltaan mielestäni varsinaisesti tunnen mitään. Näytti jo paljon enemmän ihmiseltä kuin neljä viikkoa sitten ja tosiaan hirvee huitominen ja potkiminen ja pyörähtely oli käynnissä. Eli toisin kuin olen luullut, ilmeisesti taas on hyvin liikkuvainen tyyppi kyydissä. Muutenkin oli kaikki ookoo.
Toissayönä näin unta, että vauva syntyi. Tai itse synnytys ei tapahtunut unessa, mutta yhtäkkiä vauva oli putkahtanut jostain ja maha oli kumman litteä. Ja tämä kaikki siis nyt lokakuussa, reilut viisi kuukautta etuajassa. Vauva oli kylläkin ihan täysaikaisen näköinen, kokoinen ja muutenkin kunnossa, mutta mulla oli hirveä paniikki päällä, kun en ollut valmistautunut mitenkään enkä ollut edes äitiyslomalla. Unessa yritin soittaa epätoivoisesti töihin, että en pääse, kun mulla on tää vauva. En saanut sieltä ketään kiinni, joten päättelin että pakko sinne töihin on ilmeisesti lähteä. Muutenkin kaikki oli pettymyksen ja kaaoksen sävyttämää säätämistä. Vauva oli poika, ja unessa olin siitä hyvin pettynyt. Hiplailin joitain vanhoja vaaleanpunaisia vaatekappaleita ja paruin, ettei niitä voi enää koskaan käyttää. Lisäksi tuskailin sitä, että äitiys- ja vanhempainrahakaudet menivät nyt ihan vinksalleen kun vauva syntyikin sen melkein puoli vuotta etuajassa... sekavaa.
Tää sukupuolihomma kiinnostais jo kyllä melko lailla. Klassisesti toki eniten toivon vauvan olevan terve, sukupuoli on täysin toissijainen juttu. Joku tosin vois kuvitella, että kun on kaks tyttöä, toivois vaihteeksi poikaa. Näin ei kuitenkaan ole - pakko myöntää, että tyttö tuntuisi jotenkin helpommalta ajatukselta. Siis ihan siks, että oon ihmisenä urautunut ja muutosvastarintainen ja jotenkin kuvittelen että poika pistäis systeemit ihan uusiksi (en osaa selittää, miten muka niin). Oon tottunut tyttöjen äitiyteen, se on tuttua ja turvallista. Lisäksi tietysti kaikki tämä kamppeiden kierrättämisjuttu. Vaikka oon varsinaisen vauvakaman laittanutkin kiertoon, tyttöjen jäljiltä on vielä vaikka kuinka paljon käyttökelpoista vaatetusta vähintäänkin koosta 98 ylöspäin. En tiiä, jännää jännää. Neljän viikon päästä on rakenneultra, ja vaikkakin sukupuoli on varsinkin siellä mitä vähäpätöisin juttu (koska traumat), siellähän se ehkä saattais selvitä. Ja sikäli kun menemme myös 4D-ultraan sitten viikolla 25+, vois jälleen harrastaa asian tarkastelua. En kyllä osaa kuvitellakaan, etteikö tietäis sukupuolta etukäteen kun sen on edellisilläkin kerroilla tiennyt.
Nyt noi kaks huutaa tuolla jotain HERRA PIPPELIÄ.. hmm. Meenpä katkaisemaan niiden sekoilun ja syötän iltapalaa. Ugh ja adjö!
tiistai 30. syyskuuta 2014
rv15+0
VIISTOISTA! Se on jo aika paljon.
Töissä pukkaa kiirusta ja koska lapset tervehtyivät, koulu-päiväkoti-harrastus -ruljanssi pyörii taas täysillä. Eipä oo vapaa-ajan vieton ongelmia. Tosin kohta on vapaa-aikaa niin että melkein huonoa omaatuntoa pukkaa. Viikonlopuksi lapset menevät "vaarilaan" eli miehen vanhemmille (eikös mun synttärit ja 12-vuotishääpäivä samalla viikonlopulla oo riittävän hyvä syy, heh). Sit jahka tää ja ens viikko vielä tahkotaan, alkaa mulla ja muksuilla syysloma. Uujee. Ekana viikonloppuna mennään koko perhe kylpylöitsemään vähän, sitten varsinaisen lomaviikon loppupuolella mukelot menevät pariksi vuorokaudeksi mun vanhemmille ihan keskenään, ja me sit perjantaina miehen kanssa perässä. Hurjaa! Mulla on pari päivää aikaa tehdä ns. ihan mitä tahansa ihan itsekseni (mies on töissä). Aattelin siivota ja ostaa itelleni housut jotka mahtuu jalkaan. Aika hurjaa eiks je.
Nimittäin ei mahdu enää housut. Ehkä yksissä työkelpoisissa pöksyissä menee vielä nappi kiinni. Muita pidän auki, ja riittävän pitkää paitaa peittämässä sepalusta. Jee jee. Mutta tää ratkaisu ei ehkä kanna kovin pitkälle.
Iltaisin maha on jo ihan hirmuinen pallo. Aamuisin maltillisempi, mutta mielestäni aika selvä tapaus silloinkin. Ehkä ihan kaikki ei oo vielä huomanneet siltikään, jos eivät katso sillä silmällä tai ajattelevat että oon juonu ihan poikkeuksellisen paljon kaljaa viime aikoina.
Mutta siis että viisitoista. Ja kyllä siellä jotain eloa tuntuu olevan. Ihan kuin jotain hienoista möyrintää joskus tuntisin. Ja ylipäätään sellaista, että siellä on jotain "ylimääräistä" ja että se ekstra on jotain elävää. :)
Ens maanantaina on neuvolalääkäri. Siellä kuulemma joko ultrataan tai dopplerilla kuunnellaan sydänäänet, terkka ei osannut sanoa, kumpaa. Vesirokkovasta-aineverikokeen tulokset muuten tuli ja ihan mallillaan oli ne. Nyt ei sitten kiitos mitään muitakaan kulkutauteja. Kuten parvoa. Pois sellaset.
Molemmissa edellisissä raskauksissa muuten tähän mennessä oli ollu jo jonkinlainen värkkitulehdus. Ekassa 'epäspesifi emätintulehdus' ja oisko ollu kans joku virtsiksenpoikanen. Tokassa hiiva. Nyt ovat pysyneet poissa. Ehkä syy on se, että nukun kommandona joka ikinen yö. Alapohjan tuuletus on avain onneen. Nyt joku, joka ehkä tätä lukee, miettii, että liikaa informaatiota. Sori.
Viis viikkoo rakenneultraan ja muistaakseni kymmenisen 4D-ultraan, jonka otin ja varasin. Kerkee vielä perua jos tulee toisiin ajatuksiin, mutta tällaisella setillä nyt sitten.
Jännittää kauheesti kaikki. Ehkä etenkin sukupuoli. Jos Lulle on poika, saatan pyörtyä. En tiedä miten sellaisten kanssa menetellään. Perhedynamiikka menee ehkä ihan uusiks, sitäpaitsi nykykuopus järkyttyy. Se toivoo vahvasti tyttöä. Pojalle olis toisaalta melko varmasti nimi olemassa. Kaikki parhaat tytönnimet sen sijaan on jo käytetty noihin kahteen. :P
Töissä pukkaa kiirusta ja koska lapset tervehtyivät, koulu-päiväkoti-harrastus -ruljanssi pyörii taas täysillä. Eipä oo vapaa-ajan vieton ongelmia. Tosin kohta on vapaa-aikaa niin että melkein huonoa omaatuntoa pukkaa. Viikonlopuksi lapset menevät "vaarilaan" eli miehen vanhemmille (eikös mun synttärit ja 12-vuotishääpäivä samalla viikonlopulla oo riittävän hyvä syy, heh). Sit jahka tää ja ens viikko vielä tahkotaan, alkaa mulla ja muksuilla syysloma. Uujee. Ekana viikonloppuna mennään koko perhe kylpylöitsemään vähän, sitten varsinaisen lomaviikon loppupuolella mukelot menevät pariksi vuorokaudeksi mun vanhemmille ihan keskenään, ja me sit perjantaina miehen kanssa perässä. Hurjaa! Mulla on pari päivää aikaa tehdä ns. ihan mitä tahansa ihan itsekseni (mies on töissä). Aattelin siivota ja ostaa itelleni housut jotka mahtuu jalkaan. Aika hurjaa eiks je.
Nimittäin ei mahdu enää housut. Ehkä yksissä työkelpoisissa pöksyissä menee vielä nappi kiinni. Muita pidän auki, ja riittävän pitkää paitaa peittämässä sepalusta. Jee jee. Mutta tää ratkaisu ei ehkä kanna kovin pitkälle.
Iltaisin maha on jo ihan hirmuinen pallo. Aamuisin maltillisempi, mutta mielestäni aika selvä tapaus silloinkin. Ehkä ihan kaikki ei oo vielä huomanneet siltikään, jos eivät katso sillä silmällä tai ajattelevat että oon juonu ihan poikkeuksellisen paljon kaljaa viime aikoina.
Mutta siis että viisitoista. Ja kyllä siellä jotain eloa tuntuu olevan. Ihan kuin jotain hienoista möyrintää joskus tuntisin. Ja ylipäätään sellaista, että siellä on jotain "ylimääräistä" ja että se ekstra on jotain elävää. :)
Ens maanantaina on neuvolalääkäri. Siellä kuulemma joko ultrataan tai dopplerilla kuunnellaan sydänäänet, terkka ei osannut sanoa, kumpaa. Vesirokkovasta-aineverikokeen tulokset muuten tuli ja ihan mallillaan oli ne. Nyt ei sitten kiitos mitään muitakaan kulkutauteja. Kuten parvoa. Pois sellaset.
Molemmissa edellisissä raskauksissa muuten tähän mennessä oli ollu jo jonkinlainen värkkitulehdus. Ekassa 'epäspesifi emätintulehdus' ja oisko ollu kans joku virtsiksenpoikanen. Tokassa hiiva. Nyt ovat pysyneet poissa. Ehkä syy on se, että nukun kommandona joka ikinen yö. Alapohjan tuuletus on avain onneen. Nyt joku, joka ehkä tätä lukee, miettii, että liikaa informaatiota. Sori.
Viis viikkoo rakenneultraan ja muistaakseni kymmenisen 4D-ultraan, jonka otin ja varasin. Kerkee vielä perua jos tulee toisiin ajatuksiin, mutta tällaisella setillä nyt sitten.
Jännittää kauheesti kaikki. Ehkä etenkin sukupuoli. Jos Lulle on poika, saatan pyörtyä. En tiedä miten sellaisten kanssa menetellään. Perhedynamiikka menee ehkä ihan uusiks, sitäpaitsi nykykuopus järkyttyy. Se toivoo vahvasti tyttöä. Pojalle olis toisaalta melko varmasti nimi olemassa. Kaikki parhaat tytönnimet sen sijaan on jo käytetty noihin kahteen. :P
tiistai 23. syyskuuta 2014
rv14+0
Hups, viikko vierähti ilman yhtään uutta kirjoitusta. Selittynee ehkä sillä, että on ollu päällä samanaikainen työsuma ja muksujen vesirokko. JEEEE! :P Itsehän olen kuulemma kyseisen taudin sairastanut joskus 2-vuotiaana, mutta sen verran säikähdin että kävin verikokeessa, josta tsekataan vasta-aineet. Tulokset tulevat kylläkin vasta tämän viikon lopussa, mutta kuitenkin. Noin muuten sinänsä ihan hyvä, että se rokko nyt noille tuli. Ja siis vieläpä yhtä aikaa (päivän heitolla; esikoiselle ilmaantui viime keskiviikkona ja kuopukselle torstaina). On ollu varsin harmiton ja lievä versio. Näppylöitä on ollu kohtuullinen määrä (siis lasketaan kymmenissä, muttei sentään missään sadoissa), eikä niitä tullut mihinkään superhankaliin paikkoihin, eivätkä kutisseet ilmeisesti mitenkään tajuttomasti. Myöskään kuumetta tai mitään muuta oheisjuttua ei ole ollut, tai ehkä jotain hyvin lievää lämpöä vanhemmalla silloin alkuvaiheessa. Työhommatkin on saatu järjestettyä, mies hoiti muksuja etätöitä tehden ja nyt mä pystyn olemaan loppuviikon kotona, jos ja kun vielä tarvitaan. Rokotetta olin ehtinyt miettiä jo moneen otteeseen, mutta eipä nyt sitten tullut otettua ja ihan hyvä näin. Nyt kun vielä malttaisivat olla repimättä rupia niin hyvä.
No entäs maha-asiat. Kohtu kasvaa, maha pömpöttää, vatsallaan makaaminen ei tunnu enää järkevältä idealta, mutta muuten olo on hyvä ja normaali. Koetan kovasti kuulostella liikkeitä, mutta mitään ihan takuuvarmaa en ole vielä tuntenut. Päivittäin tuntuu jotain sellaista, joka EHKÄ vois olla sitä tai sitten kuitenkin jotain muuta. Alkaa jo olla vähän kärsimätön olo sen suhteen, mutta en kuitenkaan oo missään paniikissa. Esikoisesta tunsin ekat liikkeet viikolla 16+ ja kuopuksesta ne alkoi joskus 15+ tuntua suht säännöllisesti, sitä ennen oli enemmän tai vähemmän varmaa arvailua. Mutta siis olis ehkä itsellä vähän varmempi olo asiasta, jos liikkeet tuntuis. Tää kun jo näkyy kyllä aika selvästi niille, jotka yhtään osaa kattoa. Tänään tuli taas uus kysymys asiasta, viime perjantaina myös. Ihan oon kiltisti tunnustanu että kyllä näin on. Enkä oo varsinaisesti kieltäny kertomasta, eli varmaan juttu kyllä leviää tuolla kohta ihan hyvin.
No entäs maha-asiat. Kohtu kasvaa, maha pömpöttää, vatsallaan makaaminen ei tunnu enää järkevältä idealta, mutta muuten olo on hyvä ja normaali. Koetan kovasti kuulostella liikkeitä, mutta mitään ihan takuuvarmaa en ole vielä tuntenut. Päivittäin tuntuu jotain sellaista, joka EHKÄ vois olla sitä tai sitten kuitenkin jotain muuta. Alkaa jo olla vähän kärsimätön olo sen suhteen, mutta en kuitenkaan oo missään paniikissa. Esikoisesta tunsin ekat liikkeet viikolla 16+ ja kuopuksesta ne alkoi joskus 15+ tuntua suht säännöllisesti, sitä ennen oli enemmän tai vähemmän varmaa arvailua. Mutta siis olis ehkä itsellä vähän varmempi olo asiasta, jos liikkeet tuntuis. Tää kun jo näkyy kyllä aika selvästi niille, jotka yhtään osaa kattoa. Tänään tuli taas uus kysymys asiasta, viime perjantaina myös. Ihan oon kiltisti tunnustanu että kyllä näin on. Enkä oo varsinaisesti kieltäny kertomasta, eli varmaan juttu kyllä leviää tuolla kohta ihan hyvin.
tiistai 16. syyskuuta 2014
rv13+0
Kolmetoista viikkoa.
Tänään huusin Huutiksesta rattaat ja sain osakseni ensimmäisen pyytämättä-ja-yllätyksenä -tyylisen vatsantaputtelun.
Kumpikin tapahtui jotenkin varsin aikaisin.
Tänään huusin Huutiksesta rattaat ja sain osakseni ensimmäisen pyytämättä-ja-yllätyksenä -tyylisen vatsantaputtelun.
Kumpikin tapahtui jotenkin varsin aikaisin.
perjantai 12. syyskuuta 2014
Ulkona kaapista
Seulakirje tulikin ilahduttavan nopeasti, nimittäin eilen (2 pvää ultran jälkeen siis). "Tulos on normaali eikä lisääntynyttä riskiä ole todettu." Mulle on oikein passeli käytäntö tuo, että sitä varsinaista riskilukua ei mainita. Jäisin kuitenkin miettimään, olisko se voinut olla vielä parempi ja onko se liian iso ja blaa blaa. Nyt ei jää varaa millekään spekulaatioille.
Eli 12 viikkoa ylitetty ja ultrassa ja verikokeissa kaikki ookoo. Vaikka tietystikään mistään ei ikinä oo mitään takeita, tultiin nyt kuitenkin kaapista. Ei niin, että olisin tehnyt asiasta mitään fb-julkaisua (enkä teekään, jostain syystä ei ainakaan vielä tee mieli huudella kaikille maailman puolitutuille asiasta), mutta kerrottiin lapsille ja mun siskolle ja miehen veljelle ja mun parille työkaverille ja lapsethan sitten hoitaa tiedotuksen pihalla, koulussa ja päiväkodissa, että sikäli taitaa kyllä olla hyvinkin julkista tietoa aivan pian. ;P
Eilen illalla istuttiin koko perheen voimin popsimassa tortilloja, kun lätkäistiin täälläkin esillä ollut ultrakuva pöytään ja kysyttiin että arvatkaas mikä siinä on. Esikoinen sen ilmeisesti hämärästi ultrakuvaksi tunnisti ja ehdotti, että kuvassa on hän itse tai sitten siskonsa. Ei meinannut millään lamppu syttyä, joten piti vähän avittaa että kuvassa on ihka uus tyyppi. Lopulta koululaisella sytytti, ja muutaman "oikeesti? OIKEESTI??" hokeman jälkeen alkoi tyttö kirjaimellisesti kiljua riemusta. :D Kuopus otti homman varautuneemmin eikä oikein meinannut uskoa koko juttua. Epäili, että me huijataan. Oli lähinnä hämmentynyt. Raukka pieni, menettämässä asemansa perheen pienimpänä. Yhdessä vaiheessa iltaa itki, että ei halua meille mitään rääkyvää kakkakonetta.. mutta toipui kuitenkin. Toistaiseksi. Mua vähän riipaisee. Toisaalta, hänkin oli kyllä "iltakiitollisuuksissa" (meidän iltarutiini, jossa mainitaan asioita joista ollaan onnellisia ja kiitollisia - aloitettin tää joskus jo useampi vuosi sitten, kun mua alkoi tympiä jatkuva valitus kaikesta) kiitollinen Lullesta. *syrän* Ja ilmoitti, että voi sitten laittaa vauvalle tutin suuhun. Ehkä se tästä.
Mutta joo, esikoinen oli siis ihan rajattoman riemuissaan ja pussaili koko illan mun mahaa. Kummankin reaktio itse asiassa oli aika yllättävä, siis se, että eka oli niin varauksettoman iloinen ja se, että toka oli niin kovin varautunut ja hämmentynyt.
Lapsilta on muuten tullu aika hillittömiä nimiehdotuksia, kuten 'Elisaviihde', 'Johtaja Rapu' ja 'Pentti'. :D Että eiku valitsemaan niistä. Sukupuolesta on kuopuksella selvä käsitys: tyttö sen pitää olla. ("Mä en haluu tänne mitään roikkuvaa pippeliplönttiä!") Esikoiselle puolestaan käy kuulemma kumpi tahansa. Esikoinen teki myös jossain vaiheessa aika osuvan huomion: "Saat muuten kohta tissit käyttöön!" ja kuopus harjoitti matikkaa: "Sitten kun se tulee, meillä on KOLME lasta!"
Tänä aamuna kun vein kuopuksen päiväkotiin, hän ilmoitti että haluaa itse kertoa asian hoitajille. Kertoo kuulemma, että "äidille syntyy Lulle". Sanoin, että ei välttämättä kannata käyttää nimeä Lulle, koska ei ne ymmärrä mitä se tarkoittaa. Tähän typy kommentoi, että "no, se on vauva joka turpoaa äidin pimpistä". Esitin toivomuksen, ettei välttämättä myöskään mainitsisi pimppiä. :D Kertominen meni sitten aika nätisti, ilmoitti, että "äidille syntyy vauva". Siellähän oli ihanat pk:n tädit ihan intoo täynnä ja ilakoi että kiva kun meille tulee uusi asiakas. :) Eipä käy kateeks, siellä ne varmaan joutuu puhumaan ihmisen lisääntymisestä koko päivän.. :D
Joo et sillai. Esimiehelle aattelin kertoa myös ihan lähiaikoina, koska se on musta mukavampaa niin, kuin että se kuulis jostain puskaradiosta. Vaikkei tilanne siis vielä vaadikaan mitään toimenpiteitä, vaan sijaista aletaan etsiskellä vasta reilusti myöhemmin (oon muuten jo valmiiks niin mustasukkainen omasta paikastani, se on MUN, ja joku muu tulee hoitamaan sitä, grr, en kestä, mutta siitä ehkä joskus toiste).
Eli 12 viikkoa ylitetty ja ultrassa ja verikokeissa kaikki ookoo. Vaikka tietystikään mistään ei ikinä oo mitään takeita, tultiin nyt kuitenkin kaapista. Ei niin, että olisin tehnyt asiasta mitään fb-julkaisua (enkä teekään, jostain syystä ei ainakaan vielä tee mieli huudella kaikille maailman puolitutuille asiasta), mutta kerrottiin lapsille ja mun siskolle ja miehen veljelle ja mun parille työkaverille ja lapsethan sitten hoitaa tiedotuksen pihalla, koulussa ja päiväkodissa, että sikäli taitaa kyllä olla hyvinkin julkista tietoa aivan pian. ;P
Eilen illalla istuttiin koko perheen voimin popsimassa tortilloja, kun lätkäistiin täälläkin esillä ollut ultrakuva pöytään ja kysyttiin että arvatkaas mikä siinä on. Esikoinen sen ilmeisesti hämärästi ultrakuvaksi tunnisti ja ehdotti, että kuvassa on hän itse tai sitten siskonsa. Ei meinannut millään lamppu syttyä, joten piti vähän avittaa että kuvassa on ihka uus tyyppi. Lopulta koululaisella sytytti, ja muutaman "oikeesti? OIKEESTI??" hokeman jälkeen alkoi tyttö kirjaimellisesti kiljua riemusta. :D Kuopus otti homman varautuneemmin eikä oikein meinannut uskoa koko juttua. Epäili, että me huijataan. Oli lähinnä hämmentynyt. Raukka pieni, menettämässä asemansa perheen pienimpänä. Yhdessä vaiheessa iltaa itki, että ei halua meille mitään rääkyvää kakkakonetta.. mutta toipui kuitenkin. Toistaiseksi. Mua vähän riipaisee. Toisaalta, hänkin oli kyllä "iltakiitollisuuksissa" (meidän iltarutiini, jossa mainitaan asioita joista ollaan onnellisia ja kiitollisia - aloitettin tää joskus jo useampi vuosi sitten, kun mua alkoi tympiä jatkuva valitus kaikesta) kiitollinen Lullesta. *syrän* Ja ilmoitti, että voi sitten laittaa vauvalle tutin suuhun. Ehkä se tästä.
Mutta joo, esikoinen oli siis ihan rajattoman riemuissaan ja pussaili koko illan mun mahaa. Kummankin reaktio itse asiassa oli aika yllättävä, siis se, että eka oli niin varauksettoman iloinen ja se, että toka oli niin kovin varautunut ja hämmentynyt.
Lapsilta on muuten tullu aika hillittömiä nimiehdotuksia, kuten 'Elisaviihde', 'Johtaja Rapu' ja 'Pentti'. :D Että eiku valitsemaan niistä. Sukupuolesta on kuopuksella selvä käsitys: tyttö sen pitää olla. ("Mä en haluu tänne mitään roikkuvaa pippeliplönttiä!") Esikoiselle puolestaan käy kuulemma kumpi tahansa. Esikoinen teki myös jossain vaiheessa aika osuvan huomion: "Saat muuten kohta tissit käyttöön!" ja kuopus harjoitti matikkaa: "Sitten kun se tulee, meillä on KOLME lasta!"
Tänä aamuna kun vein kuopuksen päiväkotiin, hän ilmoitti että haluaa itse kertoa asian hoitajille. Kertoo kuulemma, että "äidille syntyy Lulle". Sanoin, että ei välttämättä kannata käyttää nimeä Lulle, koska ei ne ymmärrä mitä se tarkoittaa. Tähän typy kommentoi, että "no, se on vauva joka turpoaa äidin pimpistä". Esitin toivomuksen, ettei välttämättä myöskään mainitsisi pimppiä. :D Kertominen meni sitten aika nätisti, ilmoitti, että "äidille syntyy vauva". Siellähän oli ihanat pk:n tädit ihan intoo täynnä ja ilakoi että kiva kun meille tulee uusi asiakas. :) Eipä käy kateeks, siellä ne varmaan joutuu puhumaan ihmisen lisääntymisestä koko päivän.. :D
Joo et sillai. Esimiehelle aattelin kertoa myös ihan lähiaikoina, koska se on musta mukavampaa niin, kuin että se kuulis jostain puskaradiosta. Vaikkei tilanne siis vielä vaadikaan mitään toimenpiteitä, vaan sijaista aletaan etsiskellä vasta reilusti myöhemmin (oon muuten jo valmiiks niin mustasukkainen omasta paikastani, se on MUN, ja joku muu tulee hoitamaan sitä, grr, en kestä, mutta siitä ehkä joskus toiste).
tiistai 9. syyskuuta 2014
rv12+0
Siellä. So far so good. ♥
Kaikki tsekatut rakenteet, mitat ym. olivat ookoo. Niskaturvotus normaali, syke, raajat, reisiluu ym. Päästä pyllyyn mittaa 6,2 cm. Alkuunsa tyyppi oli vissiin unilla, mutta just kun aioin tiedustella miksei se liiku ollenkaan, alkoi julmettu huitominen, poukkoilu ja venyttely. Hihitytti lähinnä.
Eilen ja tänään olen ollut tuntevinani liikkeitä. Istukka on jälleen takana (kuten viimeksikin), joten ei kai se täysin mahdotonta olisi. Varsinkin, jos istuu semikaksinkerroin huonoryhtisessä lysyssä, ihan pikkiriikkistä hipsutusta voi välillä tuntea. Nähtyäni sen melskaamisen omin silmin, en ihmettele vaikka jotain tosiaan tuntuiskin. Tiedän kyllä, että joidenkin mielestä ei _voi_ tuntea vielä mitään näillä viikoilla. Mutta sen tiiän, että nää tarkoittamani hipsutukset on jotain sellasta mitä ei koskaan tunnu muutoin ku raskaana ollessa. ;) Että en oikein osaa selittää suolistollakaan...
Ei nyt siltikään tulla vielä kaapista tän enempää kuin ennenkään. En järjestä tiedotustilaisuutta työpaikalla, ei kerrota lapsille, en ylipäätään kerro kellekään mitään. Halutaan vielä ootella se seulatulos, jonka pitäis tulla viikon päästä/sisällä. Jos seula sanoo dingdong, tulee puhelu. Jos läpäistään se "(/€&:n seula, tulee kirje. Sit jos sieltä saadaan puhtaat paperit, kerrotaan lapsille. Sen jälkeen kun juttu varmaan kyllä leviää koko kylälle. :)
PS. Nyt tuli vähän poikaolo. O_o
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Kiukkua...
...on ilmoilla. Vanha kunnon hormoniraivo on löytänyt mut. Ärsytyskynnys on huomattavan matalalla ja kilahtelen ihan pikkuasioista hyvin näyttävästi ja isosti. Eniten tästä joutuvat kärsimään mies ja lapset, mutta epäilenpä että ennen pitkää auon päätäni myös kavereille niin että ne ehkä hylkäävät mut.
En tiiä olinko ekassa raskaudessa raivohullu muuta ku lopuks (ehkä olin), mutta ainakin toisessa raskaudessa muistan paksunaolon plussia ja miinuksia pähkäillessäni avautuneeni joillekin siitä, kuinka pahinta on se, että kaikki vituttaa koko ajan.
No mitäs muuta on ilmoilla. Oksua ja ripulia. Jee! Ei mulla vaan tolla kuopuksella. Hyvin harvakseltaan kyllä, ja nytkin se laukkaa tuolla pitkin pihoja tartuttamassa taloyhtiön lapsia, mutta enpä viitsi huomenna hoitoon viedä kun ei sitten oo ihan takuita hommasta. Niinpä saan huomiselle "vapaapäivän" (joudun tekeen kyllä töitä kotoa käsin). Toivottavasti muksu on tiistaina hoitokunnossa, koska silloin on SE ULTRA. *kauhunväristys*
Vaikkakaan tämmönen suunnittelu tai pähkäily ei oikein sovi siihen pessimismiin että eimeillemitäänvauvaatulekuitenkaaaaaan, mietin tänään hetken aikaa kaikkia hankintoja ja vittuunnuin (kuinkas muutenkaan) ihan älyttömästi siitä rahanmenosta ja vaivannäöstä. Hemmetti ku oon pistänyt kaiken kiertoon ja tietysti vielä esim. älyvapaan halvalla myin Emmaljungat pois. Korvaavien vauvatuotteiden hankkiminen vie joko eläimellisesti rahaa (= menee kauppaan ja ostaa tarvitsemansa uutena jumalattoman kalliilla) tai järkyttävästi aikaa ja vaivaa (= selaa tuntikaupalla huutista ja toria ja yrittää bongata sieltä käytettynä edullista ja toimivaa). Sitä paitsi mä en enää MUISTA mitä kaikkee edes on olemassa ja mitä sitä nyt sitten tarvitsee. Eniten ahistaa vaunut. Joudutaan nimittäin varmaan hankkimaan kahdet. Ne, joihin nukutetaan takapihan terassilla ja ne, joilla mennään etuovesta tonne maailmaan. Koskapa huusholli on kahdessa kerroksessa ja sekä sisä- että ulkokautta kulku vaunujen kanssa kerroksesta toiseen on lähinnä mahdoton tehtävä. Fak. No, takapihavaunuille ei toki oo juurikaan muita kriteereitä kuin että niissä ei oo hometta tai lutikoita tai rottia ja pyörät pyörivät mitenkuten. Niille käyttörattaille puolestaan.. no, niillä pitäis päästä kivuttomasti eteenpäin säällä kuin säällä ja ne sais näyttää sellasilta ettei hävetä liikkua niiden kanssa. Millä en todellakaan tarkoita mitään himokalliita hipsterivaunuja. Kokemustahan ei oo kuin city crosseista ja ne pelas kyllä aina niin ettei suuremmin tullu ongelmia. Eihän niilläkään nyt missään umpihangessa pääse eteenpäin, mutta millä pääsee? Erityiskiitos renkaille, joita ei tarvinnu pumppailla tai paikkailla.
Wää. Voinko palkata jonku kirppishain tekeen tän väijynnän mun puolesta.
Kiroon sitten tiistaina tämänkin valituksen, ku ultrassa todetaan että ...jotain paskaa. You know.
En tiiä olinko ekassa raskaudessa raivohullu muuta ku lopuks (ehkä olin), mutta ainakin toisessa raskaudessa muistan paksunaolon plussia ja miinuksia pähkäillessäni avautuneeni joillekin siitä, kuinka pahinta on se, että kaikki vituttaa koko ajan.
No mitäs muuta on ilmoilla. Oksua ja ripulia. Jee! Ei mulla vaan tolla kuopuksella. Hyvin harvakseltaan kyllä, ja nytkin se laukkaa tuolla pitkin pihoja tartuttamassa taloyhtiön lapsia, mutta enpä viitsi huomenna hoitoon viedä kun ei sitten oo ihan takuita hommasta. Niinpä saan huomiselle "vapaapäivän" (joudun tekeen kyllä töitä kotoa käsin). Toivottavasti muksu on tiistaina hoitokunnossa, koska silloin on SE ULTRA. *kauhunväristys*
Vaikkakaan tämmönen suunnittelu tai pähkäily ei oikein sovi siihen pessimismiin että eimeillemitäänvauvaatulekuitenkaaaaaan, mietin tänään hetken aikaa kaikkia hankintoja ja vittuunnuin (kuinkas muutenkaan) ihan älyttömästi siitä rahanmenosta ja vaivannäöstä. Hemmetti ku oon pistänyt kaiken kiertoon ja tietysti vielä esim. älyvapaan halvalla myin Emmaljungat pois. Korvaavien vauvatuotteiden hankkiminen vie joko eläimellisesti rahaa (= menee kauppaan ja ostaa tarvitsemansa uutena jumalattoman kalliilla) tai järkyttävästi aikaa ja vaivaa (= selaa tuntikaupalla huutista ja toria ja yrittää bongata sieltä käytettynä edullista ja toimivaa). Sitä paitsi mä en enää MUISTA mitä kaikkee edes on olemassa ja mitä sitä nyt sitten tarvitsee. Eniten ahistaa vaunut. Joudutaan nimittäin varmaan hankkimaan kahdet. Ne, joihin nukutetaan takapihan terassilla ja ne, joilla mennään etuovesta tonne maailmaan. Koskapa huusholli on kahdessa kerroksessa ja sekä sisä- että ulkokautta kulku vaunujen kanssa kerroksesta toiseen on lähinnä mahdoton tehtävä. Fak. No, takapihavaunuille ei toki oo juurikaan muita kriteereitä kuin että niissä ei oo hometta tai lutikoita tai rottia ja pyörät pyörivät mitenkuten. Niille käyttörattaille puolestaan.. no, niillä pitäis päästä kivuttomasti eteenpäin säällä kuin säällä ja ne sais näyttää sellasilta ettei hävetä liikkua niiden kanssa. Millä en todellakaan tarkoita mitään himokalliita hipsterivaunuja. Kokemustahan ei oo kuin city crosseista ja ne pelas kyllä aina niin ettei suuremmin tullu ongelmia. Eihän niilläkään nyt missään umpihangessa pääse eteenpäin, mutta millä pääsee? Erityiskiitos renkaille, joita ei tarvinnu pumppailla tai paikkailla.
Wää. Voinko palkata jonku kirppishain tekeen tän väijynnän mun puolesta.
Kiroon sitten tiistaina tämänkin valituksen, ku ultrassa todetaan että ...jotain paskaa. You know.
tiistai 2. syyskuuta 2014
rv11+0
Viikkoja on jotenkin ihan naurettavan paljon tähän epävarmuuteen nähden. Tästä tulee kuulkaas vielä sellanen piinaviikko että oksat pois. Ultrahan on siis juurikin tasan ens tiistaina. Mulle on ihan kauhian epäselvää, tuleeks esim. ne seerumiseulan tulokset siinä jotenkin samassa vai mistä ne sit saa. Että milloin on mahdollisesti se hetki, jolloin saa huokaista helpotuksesta, mikäli koskaan?
Edelleen mahtuu housut jalkaan. Sen sijaan kärsin oudosta keskivartalolihavuudesta, joka huipentuu tossa navan korkeudella. Ihan kauhee pömppö. En tiedä onko kyse ihan vaan turvotuksesta (hiilarit himottaa) vaiko onko kasvanut kohtu työntänyt kaikkea muuta sälää sinne navan seuduille. Sisuksissa on oudolla tavalla ahdas olo ja tuntuu etten taivu mihinkään asentoon. Kohtu on tollee näppituntumalla bongailtavissa alavatsalta parhaiten aamuisin, ja siis on se muutos joidenkin viikkojen takaiseen ihan selvä, eli on siellä kai jotain tapahtunut. Mutta on tää ihan ihmeen kreisii ja kaikkea, tuntuu etten kunnolla oikein muistakaan millaista tän "pitäisi" olla ja vaikka muistaisinkin, niin oisko se siltikään samanlaista kuin ennen.
Olo on pääosin tosi normalisoitunut, eli ei esim. väsytä kaameesti. Ainoat merkit raskaudesta on siis ahtaan tuntuinen keskivartalo, jättiläistissit ja puuttuvat menkat (joo, ehkä ultralla nähty alkio sykkeineen oli kans yks merkki). Mutta siis kyl mä vaan taas sanon, että JOS toden totta sieltä viikon päästä löytyy joku elävä ja oikean kokoinen tyyppi, oon hyvin hyvin HYVIN ihmeissäni. Epäuskoprosentti alkaa olla taas kovin korkealla.
Kohta pitäs mennä vahtimaan esikoisen matikanläksyjen tekemistä.
Edelleen mahtuu housut jalkaan. Sen sijaan kärsin oudosta keskivartalolihavuudesta, joka huipentuu tossa navan korkeudella. Ihan kauhee pömppö. En tiedä onko kyse ihan vaan turvotuksesta (hiilarit himottaa) vaiko onko kasvanut kohtu työntänyt kaikkea muuta sälää sinne navan seuduille. Sisuksissa on oudolla tavalla ahdas olo ja tuntuu etten taivu mihinkään asentoon. Kohtu on tollee näppituntumalla bongailtavissa alavatsalta parhaiten aamuisin, ja siis on se muutos joidenkin viikkojen takaiseen ihan selvä, eli on siellä kai jotain tapahtunut. Mutta on tää ihan ihmeen kreisii ja kaikkea, tuntuu etten kunnolla oikein muistakaan millaista tän "pitäisi" olla ja vaikka muistaisinkin, niin oisko se siltikään samanlaista kuin ennen.
Olo on pääosin tosi normalisoitunut, eli ei esim. väsytä kaameesti. Ainoat merkit raskaudesta on siis ahtaan tuntuinen keskivartalo, jättiläistissit ja puuttuvat menkat (joo, ehkä ultralla nähty alkio sykkeineen oli kans yks merkki). Mutta siis kyl mä vaan taas sanon, että JOS toden totta sieltä viikon päästä löytyy joku elävä ja oikean kokoinen tyyppi, oon hyvin hyvin HYVIN ihmeissäni. Epäuskoprosentti alkaa olla taas kovin korkealla.
Kohta pitäs mennä vahtimaan esikoisen matikanläksyjen tekemistä.
maanantai 1. syyskuuta 2014
Maanantaiaargh
Kiinnostus suunnilleen nolla.
Flunssaa on pukannu. Kurkkukivusta pääsin jo, tilalle tuli nuha ja yskä.
Eilen yrjösin jälleen, se oli kolmas kerta. Lulle ei vissiin tykkää happamasta. Olin syöny greipin. On muuten senkin oksentaminen aika hapokasta, niin kuin oli niiden puolukoidenkin.
Vielä pitäis jaksaa vähän duunihommia väkertää nyt illallakin. Plää.
Flunssaa on pukannu. Kurkkukivusta pääsin jo, tilalle tuli nuha ja yskä.
Eilen yrjösin jälleen, se oli kolmas kerta. Lulle ei vissiin tykkää happamasta. Olin syöny greipin. On muuten senkin oksentaminen aika hapokasta, niin kuin oli niiden puolukoidenkin.
Vielä pitäis jaksaa vähän duunihommia väkertää nyt illallakin. Plää.
torstai 28. elokuuta 2014
Blogiin kommentointi
Hellou, arvoisat lukijani (mikäli teitä on). Korviini kantautui, ettei blogiin ollut mahdollista kommentoida anonyymina. Nyt pitäis olla(?), kun muutin asetuksia. Eli jos jollain on jotain sydämellään, muttei halua sitä omilla tunnuksillaan sanoa, nyt voi huudella ihan nimettömänä! :)
PS. Työkaveri pyysi anteeksi ajattelemattomuuttaan, ja tiesinkin kyllä ettei se sitä möläystä millään pahalla tarkoittanut. Ehkä miettii kahdesti ennen kuin jollekin seuraavalle kiekaisee maha-asioista.
PS. Työkaveri pyysi anteeksi ajattelemattomuuttaan, ja tiesinkin kyllä ettei se sitä möläystä millään pahalla tarkoittanut. Ehkä miettii kahdesti ennen kuin jollekin seuraavalle kiekaisee maha-asioista.
tiistai 26. elokuuta 2014
Kybä! (rv10+0)
Kymppi täynnä, mikäli siellä joku edelleen hengissä on. Farkut menee jalkaan ja nappikin kiinni, toisin kuin edellisessä raskaudessa rv 7 jälkeen ja sekös ihmetyttää.
Mutta. Nytpä sitten yks työkaveri (ei sieltä läheisimmästä päästä) kajautti kaffehuoneessa että TULEEKO TEILLE VAUVA? Tuli niin puskista, etten osannu spontaanisti valehdellakaan vaan menin hemmetin vaikeaksi ja lopulta änkytin jotain että ehkä tulee, ehkä ei, ei voi tietää ja hys hiljaa. Paikalla ei onneks ollu ku yks muu henkilö, tosin ovi viereiseen huoneeseen oli auki enkä tiiä kuuliko siellä joku. Toivuttuani hämmennyksestä ärsyynnyin ihan törkeenä. En tajuu tollasta utelua, mun mielestä pitäs etenkin toisten naisihmisten ymmärtää että kyseessä on aika herkkä juttu, oli vastaus sitten kumpi tahansa. Ei tää mun maha nimittäin todellakaan _niin_ iso tai selvä raskausmaha oo, että ite ikinä uskaltaisin ääneen epäilyksiäni lausua vastaavassa tilanteessa jollekin muulle. Olis myös ihan kiva ymmärtää, että jos henkilö ite ei oo asiasta kertonut ja tullut kaapista, niin ehkä se haluu pitää sen asian vielä ihan omanaan. Plus sitten musta on aika riskaabelia lähtee laukoon tollasia jos tilanne ei oo ilmiselvä, koska voihan kyseessä olla lihominen/turvotus/whatever, eikä oo kovinkaan hyvä fiilis tulla epäillyksi raskaana olemisesta jollei sitä ole (koettu on sekin). Aaaaargh. Laitoin näille tyypeille sit vielä sähköpostia perään, missä selvensin että kysymys osui kyllä kohdilleen, mutta homma on vielä varsin alussa ja epävarma ja etten siksi tahtoisi sitä muiden tietoon. Toivottavasti tosiaan nyt sitten ei lähde juoru liikkeelle, ei olis kovin kivaa järjestää mitään tiedotustilaisuutta asiasta mikäli homma meneekin puihin.
Hämmentäviä nää suhtautumistavat muuten. Itehän en ikimaailmassa näillä viikoilla ja fiiliksillä lähtis julistamaan että "meille tulee vauva". Oon niin skeptinen, että uskon siihen vauvan tulemiseen sit kun se on syntynyt ja jäänyt henkiin. Sitten on tullu vauva. Sitä ennen ollaan vaan raskaana ja toivotaan parasta. Ehkä turhan synkkä suhtautumistapa tämäkin, mutta minkäs teen. Ehkä nää utelijat ja vauvanhuutelijat on sellasia, joilla itellä on kaikki aina menny putkeen ja joiden lähipiirissäkin kaikki on aina menny putkeen eivätkä ole keskenmenoista esimerkiksi ikinä kuulleetkaan. Onnea heille.
Mutta. Nytpä sitten yks työkaveri (ei sieltä läheisimmästä päästä) kajautti kaffehuoneessa että TULEEKO TEILLE VAUVA? Tuli niin puskista, etten osannu spontaanisti valehdellakaan vaan menin hemmetin vaikeaksi ja lopulta änkytin jotain että ehkä tulee, ehkä ei, ei voi tietää ja hys hiljaa. Paikalla ei onneks ollu ku yks muu henkilö, tosin ovi viereiseen huoneeseen oli auki enkä tiiä kuuliko siellä joku. Toivuttuani hämmennyksestä ärsyynnyin ihan törkeenä. En tajuu tollasta utelua, mun mielestä pitäs etenkin toisten naisihmisten ymmärtää että kyseessä on aika herkkä juttu, oli vastaus sitten kumpi tahansa. Ei tää mun maha nimittäin todellakaan _niin_ iso tai selvä raskausmaha oo, että ite ikinä uskaltaisin ääneen epäilyksiäni lausua vastaavassa tilanteessa jollekin muulle. Olis myös ihan kiva ymmärtää, että jos henkilö ite ei oo asiasta kertonut ja tullut kaapista, niin ehkä se haluu pitää sen asian vielä ihan omanaan. Plus sitten musta on aika riskaabelia lähtee laukoon tollasia jos tilanne ei oo ilmiselvä, koska voihan kyseessä olla lihominen/turvotus/whatever, eikä oo kovinkaan hyvä fiilis tulla epäillyksi raskaana olemisesta jollei sitä ole (koettu on sekin). Aaaaargh. Laitoin näille tyypeille sit vielä sähköpostia perään, missä selvensin että kysymys osui kyllä kohdilleen, mutta homma on vielä varsin alussa ja epävarma ja etten siksi tahtoisi sitä muiden tietoon. Toivottavasti tosiaan nyt sitten ei lähde juoru liikkeelle, ei olis kovin kivaa järjestää mitään tiedotustilaisuutta asiasta mikäli homma meneekin puihin.
Hämmentäviä nää suhtautumistavat muuten. Itehän en ikimaailmassa näillä viikoilla ja fiiliksillä lähtis julistamaan että "meille tulee vauva". Oon niin skeptinen, että uskon siihen vauvan tulemiseen sit kun se on syntynyt ja jäänyt henkiin. Sitten on tullu vauva. Sitä ennen ollaan vaan raskaana ja toivotaan parasta. Ehkä turhan synkkä suhtautumistapa tämäkin, mutta minkäs teen. Ehkä nää utelijat ja vauvanhuutelijat on sellasia, joilla itellä on kaikki aina menny putkeen ja joiden lähipiirissäkin kaikki on aina menny putkeen eivätkä ole keskenmenoista esimerkiksi ikinä kuulleetkaan. Onnea heille.
maanantai 25. elokuuta 2014
Hyvä minä hyvä me ym jne joukkue!
Tänään on ollut ihmeen hyvän flow'n päivä, ja on siis vielä maanantai?!
Aamulla nakkasin Ekan kouluun ja Tokan neuvolaan. Täti ei löytäny kuopuksesta mitään vikaa (paitsi R-äänteen osaamattomuuden, muttei sitäkään pitänyt minään ongelmana). Lapsi oli jopa KASVANUT ihan huikeasti, mikä on meidän pygmisuvussa hienoinen ihme, ja noussut kasvukäyrällä ylöspäin sijaiten nyt -0,8 hujakoilla. Kumpikaan meidän lapsista ei oo varmaan pystyny ikinä ennen moiseen suoritukseen (paitsi syntyessään normaaleina puolimetrisinä). Wuhuu!
Sit muksu päiväkotiin, ite töihin, töistä poimimaan Eka iltapäiväkerhosta, Toka päiväkodista, kotiin syömään, Eka jäi kotiin pelaan pädillä ja Tokan kans lähdettiin tanssitunnille. Tein siellä ootellessa rästityöt, sit tultiin kotiin, lapsille pinaattiletut eteen (huom, tässä kohtaa siis tingittiin supermutsiudesta koska valmisruoka), minkä jälkeen kuopuksen vuoro pelata ja esikoisen tehdä läksyt ja soittoläksyt. Tämä kaikki sujui ilman angstia ja huutoa (harvinaista!). Sen jälkeen ne meni vielä ulos ja ovat siellä vieläkin. Kohta huudan ne sisälle, annan iltapalaa, pesen hampaat, käsken vessaan ja yöpukuihin, luen puluboita ja lähetän ne nukkumaan. Oon sankari.
Eilen kävin lastenvaatekirppiksellä ja vähän flipahdin. Mukaan lähti aivan täyteen survottu muovikassillinen VAUVAN vaatteita. Hintaa tuli 35,70. Sisältää mm. toppahaalarin, villahaalarin ja vanuhaalarin sekä bodya, housua ja potkaria monen monta. Not bääd. Melkein ostin sitterinkin, mutta tulin järkiini.
Aika kärsimätön fiilis alkaa olla. Ultraan kaks viikkoo ja yks päivä. Onko siellä ketään?
Aamulla nakkasin Ekan kouluun ja Tokan neuvolaan. Täti ei löytäny kuopuksesta mitään vikaa (paitsi R-äänteen osaamattomuuden, muttei sitäkään pitänyt minään ongelmana). Lapsi oli jopa KASVANUT ihan huikeasti, mikä on meidän pygmisuvussa hienoinen ihme, ja noussut kasvukäyrällä ylöspäin sijaiten nyt -0,8 hujakoilla. Kumpikaan meidän lapsista ei oo varmaan pystyny ikinä ennen moiseen suoritukseen (paitsi syntyessään normaaleina puolimetrisinä). Wuhuu!
Sit muksu päiväkotiin, ite töihin, töistä poimimaan Eka iltapäiväkerhosta, Toka päiväkodista, kotiin syömään, Eka jäi kotiin pelaan pädillä ja Tokan kans lähdettiin tanssitunnille. Tein siellä ootellessa rästityöt, sit tultiin kotiin, lapsille pinaattiletut eteen (huom, tässä kohtaa siis tingittiin supermutsiudesta koska valmisruoka), minkä jälkeen kuopuksen vuoro pelata ja esikoisen tehdä läksyt ja soittoläksyt. Tämä kaikki sujui ilman angstia ja huutoa (harvinaista!). Sen jälkeen ne meni vielä ulos ja ovat siellä vieläkin. Kohta huudan ne sisälle, annan iltapalaa, pesen hampaat, käsken vessaan ja yöpukuihin, luen puluboita ja lähetän ne nukkumaan. Oon sankari.
Eilen kävin lastenvaatekirppiksellä ja vähän flipahdin. Mukaan lähti aivan täyteen survottu muovikassillinen VAUVAN vaatteita. Hintaa tuli 35,70. Sisältää mm. toppahaalarin, villahaalarin ja vanuhaalarin sekä bodya, housua ja potkaria monen monta. Not bääd. Melkein ostin sitterinkin, mutta tulin järkiini.
Aika kärsimätön fiilis alkaa olla. Ultraan kaks viikkoo ja yks päivä. Onko siellä ketään?
lauantai 23. elokuuta 2014
Neuvola
Dodii. Eilen oli sitten eka neuvola. Ei ollu ihan niin kamalaa kuin kuvittelin eikä täti ihan niin ärsyttävä. Tunti siellä vierähti, paino, pissa ja hb katottiin, sain äitiyskortin, lippuja ja lappuja ja lähetteen labraan. Edelleen ailahtelen sen seulontahomman kanssa ihan huolella. En halunnu lähetettä siihen seerumiseulaan, eikä sitä mulle laitettu vaan pelkkä veriryhmäkuppahiv-jutska, mutta nyt sitten mietin että ehkä sittenkin... Maanantaiaamuna on kuopuksen 5-vuotisneuvola, joten siellähän mä sen seerumilähetteen voisin pyytää sitten kans. Ehkä. ÄÄH. Ehkä oon joku maailman ainoo ihminen joka vatvoo näitä _näin_ paljon. Mun mielestä vaan koko seulonnat on niin monipiippuinen juttu, ettei oikein meinaa löytyä sellasta ainoaa oikeaa ratkaisua. No, katotaan.
Muuten elo on aika normaalia. Se vähäinenkin oirehdinta on helpottanu, ei oo laatta lentäny viikkoon eikä oikeestaan edes kuvottanut enää, eikä väsytä niin koomaisesti. Mikä on ihan hyvä, kunhan se ei viittaa siihen että sinne on tyyppi kuollu. Tyypin työnimi on muuten Lulle. :D En osaa sanoa miks. Jostain se vaan tuli. Eka oli Sigu, toka oli Norpsu ja tää kolmas Lulle.
Sit nää tissit. Tää on jotain ihan absurdia. Kuppikoko on muuttunu B:stä DD:hen, ja sekin tuntuu vähän ahtaalta. Ei sillä, en valita, tää on kivaa. :D Ja lohduttaa mua vähän, koska kyllähän niiden silloin täytyy myös painaa jotain, ja selittää sitä (kröhöm) parin kilon painonnousua, jonka oon jo upiasti saavuttanut.
Edelleen tilanne on se, että läheisimmistä työkavereista kaksi tietää, kaksi ei. Mua jotenkin vähän naurattaa, et eiks ne oikeesti huomaa, nää, arvaa mitään. Yritän pihdata tietoa vielä sen reilut kaks viikkoo, ja sitten ultran jälkeen kertoa. (Siiskunhansiellänytvainkaikkiolishyvinjalullevielähengissä.)
Muuten elo on aika normaalia. Se vähäinenkin oirehdinta on helpottanu, ei oo laatta lentäny viikkoon eikä oikeestaan edes kuvottanut enää, eikä väsytä niin koomaisesti. Mikä on ihan hyvä, kunhan se ei viittaa siihen että sinne on tyyppi kuollu. Tyypin työnimi on muuten Lulle. :D En osaa sanoa miks. Jostain se vaan tuli. Eka oli Sigu, toka oli Norpsu ja tää kolmas Lulle.
Sit nää tissit. Tää on jotain ihan absurdia. Kuppikoko on muuttunu B:stä DD:hen, ja sekin tuntuu vähän ahtaalta. Ei sillä, en valita, tää on kivaa. :D Ja lohduttaa mua vähän, koska kyllähän niiden silloin täytyy myös painaa jotain, ja selittää sitä (kröhöm) parin kilon painonnousua, jonka oon jo upiasti saavuttanut.
Edelleen tilanne on se, että läheisimmistä työkavereista kaksi tietää, kaksi ei. Mua jotenkin vähän naurattaa, et eiks ne oikeesti huomaa, nää, arvaa mitään. Yritän pihdata tietoa vielä sen reilut kaks viikkoo, ja sitten ultran jälkeen kertoa. (Siiskunhansiellänytvainkaikkiolishyvinjalullevielähengissä.)
tiistai 19. elokuuta 2014
rv9+0
Tasaviikkoo tasaviikkoo.
Jotenkin tää aika tuntuu hujahtavan aika nopeesti, tuntuu että tänne saa napsutella näitä ärveetasan-päivityksiä vähän väliä. Tätä menoa ihan kohta on maaliskuu.
ARKI iski nyt sitten täydellä voimalla. Viime viikolla alkoi jo ekan koulu, tokan päiväkoti ja mun työt, tällä viikolla siihen tuli lisäksi lasten harrastukset (kolmena päivänä viikossa, neljäs on kysymysmerkki mut siihen ei kyllä varmaankaan aleta) ja torstaiksi pitäisi vielä kasata kokoon kuopuksen synttärikemut.
Havainto: jos me molemmat vanhemmat pendlattais työmatkojamme jonnekin eri kuntaan, niin täähän olis ihan mahdotonta sekoilua. Ei muuten venyis. Nyt on vielä verrattain helppoa, kun mulla on lyhyehköt päivät ja mun työpaikka on muutaman hassun kymmenen metrin päässä esikoisen koulusta (on muuten aika luksusta). Mugeloiden tanssiharkat on ma klo 16.30 ja ke klo 16.45 ja ekan soittotunti ti klo 15. Soittotunnille se saa/joutuu kyllä ihan itekseenkin, koska kyllä mulla helposti tohon aikaan vielä töitä on. Tänään oli eka tunti kesätauon jälkeen ja sinne pääsin mukaan. Mut siis eihän noista tanssahteluistakaan tulis mitään, jos tekisin normaali-ihmisen työpäivää tyyliin 8-16 jossain muualla. Eli. Kantsii asua, harrastaa ja työskennellä samalla paikkakunnalla. On elämä helpompaa.
Eikä oo muuten kovin helppoo nytkään, koska tuntuu että saa koko ajan olla suhaamassa jonnekin viemässä ja hakemassa jotain tyyppiä. Ehkä tähän tosin tottuu ja ehkä onnistutaan jotenkin tasapainottaan tätä kera miehen, keksitään jotain systeemeitä. Nyt kun se oon nimittäin minä joka suhaa hulluna ja hoitaa nää kaikki.
Tänään vihdoin bongasin sen kasvaneen kohdun tuolta alavatsalta. Jes.
Jotenkin tää aika tuntuu hujahtavan aika nopeesti, tuntuu että tänne saa napsutella näitä ärveetasan-päivityksiä vähän väliä. Tätä menoa ihan kohta on maaliskuu.
ARKI iski nyt sitten täydellä voimalla. Viime viikolla alkoi jo ekan koulu, tokan päiväkoti ja mun työt, tällä viikolla siihen tuli lisäksi lasten harrastukset (kolmena päivänä viikossa, neljäs on kysymysmerkki mut siihen ei kyllä varmaankaan aleta) ja torstaiksi pitäisi vielä kasata kokoon kuopuksen synttärikemut.
Havainto: jos me molemmat vanhemmat pendlattais työmatkojamme jonnekin eri kuntaan, niin täähän olis ihan mahdotonta sekoilua. Ei muuten venyis. Nyt on vielä verrattain helppoa, kun mulla on lyhyehköt päivät ja mun työpaikka on muutaman hassun kymmenen metrin päässä esikoisen koulusta (on muuten aika luksusta). Mugeloiden tanssiharkat on ma klo 16.30 ja ke klo 16.45 ja ekan soittotunti ti klo 15. Soittotunnille se saa/joutuu kyllä ihan itekseenkin, koska kyllä mulla helposti tohon aikaan vielä töitä on. Tänään oli eka tunti kesätauon jälkeen ja sinne pääsin mukaan. Mut siis eihän noista tanssahteluistakaan tulis mitään, jos tekisin normaali-ihmisen työpäivää tyyliin 8-16 jossain muualla. Eli. Kantsii asua, harrastaa ja työskennellä samalla paikkakunnalla. On elämä helpompaa.
Eikä oo muuten kovin helppoo nytkään, koska tuntuu että saa koko ajan olla suhaamassa jonnekin viemässä ja hakemassa jotain tyyppiä. Ehkä tähän tosin tottuu ja ehkä onnistutaan jotenkin tasapainottaan tätä kera miehen, keksitään jotain systeemeitä. Nyt kun se oon nimittäin minä joka suhaa hulluna ja hoitaa nää kaikki.
Tänään vihdoin bongasin sen kasvaneen kohdun tuolta alavatsalta. Jes.
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Kuulumisia, lähinnä valitusta
Taas tulossa silppupostaus, koska aivo ei kykene jäsentelemään mitään järkevää teemallista kokonaisuutta. Mutta siis moi, mikäli siellä joku näitä lueskelee! :)
Eipä täällä mitään uutta. Odottelua. Vaihtelevasti kaikenlaisia oloja ja mielentiloja. Välillä on ihan luottavainen mieli, välillä iskee kaikki mahdolliset kauhuskenaariot. Mikään ei osoita siihen suuntaan että jokin olis mennyt vikaan sitten menestyksekkään alkuraskauden ultran. Oireilu on ennallaan, eli suht lievää ja siedettävää, mutta kuitenkin sen verran kaikkea että ei se olo nyt ihan normaalikaan ole. Toissapäivänä lensi laatta vol. 2. Eilenkin kuvotti, mutta selvisin ilman ykäämistä. Nälkä on iskiessään ihan megalomaaninen, samaten väsymys. Päivät pärjäilen ihan hyvin, jaksan kaiken pakollisen, mut sitten kun saa rojahtaa sohvaan niin sielläpä iskeekin sitten täyskooma. Muutama ilta on menny ihan vaan kuola poskella oottaen että tulis yö ja sais nukkua. Öisin käydään vessassa vaihteleva määrä kertoja. Bosat edelleen turvoksissa ja kipeet. Iltapäivää ja iltaa kohti vatsa pömpähtää niin, että oon saanut jo töissä merkitseviä katseita. Aamuisin näytän melko normaalilta. Paino on noussu taas kilolla. Auts. Tätä menoo tässä raskaudessa lyödään kyllä kaikki ennätykset sen suhteen, mikä on siis sikäli hanurista, että lähtöpainokin oli taas enemmän ku edellisessä raskaudessa. Saan varmaan taistella ihan tosissaan, mikäli meinaan enää koskaan palautua johonkin normaalikokoon. Mutta niin. Ootan kuumeisesti kohdun kasvavan niin, että sen voi tuntea itse tollee käsikopelolla. Nyt hämmentää kun se ei vielä tunnu. Ehkä sen ei vielä kuulukaan. Emmä muista milloin se on aiemmin alkanut tuntua. Vanhan blogin mukaan ekassa raskaudessa ehkä viikolla 10+ ja silloinhan olin siis hoikempi kuin nykyään. Graaaaah en tiiä!
Ens perjantaina on eka neuvola. Odotan sitä vähän kauhulla, koska en tykkää siitä tädistä. Kuopuksen kolmivuotisneuvolassa se alko puhua e-pillereistä - siis ei mulle, vaan sille 3-vuotiaalle. Ei tietenkään just nyt käytettäväksi, mut kunhan meni "vähän" asioiden edelle. Esikoisen 6-vuotisneuvolassa muka lapsi ei nähny kunnolla. Jatkotutkailussa kävi ilmi, että näki se sit kuitenkin. Eli mulla on olo, et sillä on taipumus jotenkin paisutella ja hysterisoida asioita. Ja sehän ei käy mulle, koska paisuttelen ja hysterisoin omin neuvoin ihan tarpeeks ja siksi kaipaisin siltä terkalta lähinnä rauhoittelua ja järjen ääntä. Tältä sellaisia en varmaankaan saa. Sit lisäks henkilökemiat ei oikein natsaa. En tiedä onko mahdollista vaihtaa tätiä ja jos, niin miten. Aika ärsyttävää sikäli, että kummallakin aiemmalla kerralla mulla on nimenomaan raskausaikana ollu tosi ihanat terkat (sit ne on vauvan synnyttyä muuttamisen takia vaihtunu ja sen jälkeen ollu "ihan okei").
Neuvolan lisäks kauhistuttaa tiettyki se ultra, johon on reilu kolme viikkoa. Ekassa raskaudessahan siis tuli rakenneultrassa jos jonkinmoista, minkä seurauksena juostiin sit lapsivesipunktiot ja lisäultrat itku silmässä ja pelko pepussa. Häly oli lopulta väärä, mut jätti niin överit ultrakammot että tarttisin oikeesti kunnon satsin rauhottavia tai ihan jonku reilun nuijanukutuksen kun menen niihin. Kuopuksesta käytiin siinä rv 12 ultrassa (olin niin paniikissa, että väänsin itkua ja hyperventilaatioo), mutta kielsin mittaamasta niskaturvotusta. Silloin ei rakenneultraa tarjottukaan, mutta mentiin 4D-ultraan yksityiselle vasta viikon 24 jälkeen. Nythän on sitten tullu se joku veriseulahommelikin. Mikä sekin on ja tarviiko siihen mennä?! En tiedä onko tää mun suhtautuminen ihan normaalia, mutta siis nää kaikki seulonnat on jotenkin ihan puhdasta helvettiä mun mielestä. Ensinnäkin, jos on jotain vialla, se voidaan joko huomata tai sitten se voi jäädä huomaamatta. Seulan läpäisy ei siis kuitenkaan takaa mitään. Sit taas jos häly tulee, se voi olla joko aiheellinen tai sitten todennäköisemmin aiheeton. Luin joskus jonkun ihan pöyristyttävän prosenttiosuuden, joka niistä hälytyksistä oli vääriä. Ja sit kuitenkin se pelko ja ahdistus on niin päräyttävää, etten tiedä selviänkö siitä enää. Sitäpaitsi, jos ultrassa ja jatkotutkimuksissa sattuiskin selviään että jotain ihan oikeasti ON vialla, en tiedä mitä tehtäis.
Tulipas tästä nyt ulinaa. Ei sinänsä mitään uutta, koska raskaus ja etenkin alkuraskaus on mun mielestä ihan kammottavaa aikaa.
Eipä täällä mitään uutta. Odottelua. Vaihtelevasti kaikenlaisia oloja ja mielentiloja. Välillä on ihan luottavainen mieli, välillä iskee kaikki mahdolliset kauhuskenaariot. Mikään ei osoita siihen suuntaan että jokin olis mennyt vikaan sitten menestyksekkään alkuraskauden ultran. Oireilu on ennallaan, eli suht lievää ja siedettävää, mutta kuitenkin sen verran kaikkea että ei se olo nyt ihan normaalikaan ole. Toissapäivänä lensi laatta vol. 2. Eilenkin kuvotti, mutta selvisin ilman ykäämistä. Nälkä on iskiessään ihan megalomaaninen, samaten väsymys. Päivät pärjäilen ihan hyvin, jaksan kaiken pakollisen, mut sitten kun saa rojahtaa sohvaan niin sielläpä iskeekin sitten täyskooma. Muutama ilta on menny ihan vaan kuola poskella oottaen että tulis yö ja sais nukkua. Öisin käydään vessassa vaihteleva määrä kertoja. Bosat edelleen turvoksissa ja kipeet. Iltapäivää ja iltaa kohti vatsa pömpähtää niin, että oon saanut jo töissä merkitseviä katseita. Aamuisin näytän melko normaalilta. Paino on noussu taas kilolla. Auts. Tätä menoo tässä raskaudessa lyödään kyllä kaikki ennätykset sen suhteen, mikä on siis sikäli hanurista, että lähtöpainokin oli taas enemmän ku edellisessä raskaudessa. Saan varmaan taistella ihan tosissaan, mikäli meinaan enää koskaan palautua johonkin normaalikokoon. Mutta niin. Ootan kuumeisesti kohdun kasvavan niin, että sen voi tuntea itse tollee käsikopelolla. Nyt hämmentää kun se ei vielä tunnu. Ehkä sen ei vielä kuulukaan. Emmä muista milloin se on aiemmin alkanut tuntua. Vanhan blogin mukaan ekassa raskaudessa ehkä viikolla 10+ ja silloinhan olin siis hoikempi kuin nykyään. Graaaaah en tiiä!
Ens perjantaina on eka neuvola. Odotan sitä vähän kauhulla, koska en tykkää siitä tädistä. Kuopuksen kolmivuotisneuvolassa se alko puhua e-pillereistä - siis ei mulle, vaan sille 3-vuotiaalle. Ei tietenkään just nyt käytettäväksi, mut kunhan meni "vähän" asioiden edelle. Esikoisen 6-vuotisneuvolassa muka lapsi ei nähny kunnolla. Jatkotutkailussa kävi ilmi, että näki se sit kuitenkin. Eli mulla on olo, et sillä on taipumus jotenkin paisutella ja hysterisoida asioita. Ja sehän ei käy mulle, koska paisuttelen ja hysterisoin omin neuvoin ihan tarpeeks ja siksi kaipaisin siltä terkalta lähinnä rauhoittelua ja järjen ääntä. Tältä sellaisia en varmaankaan saa. Sit lisäks henkilökemiat ei oikein natsaa. En tiedä onko mahdollista vaihtaa tätiä ja jos, niin miten. Aika ärsyttävää sikäli, että kummallakin aiemmalla kerralla mulla on nimenomaan raskausaikana ollu tosi ihanat terkat (sit ne on vauvan synnyttyä muuttamisen takia vaihtunu ja sen jälkeen ollu "ihan okei").
Neuvolan lisäks kauhistuttaa tiettyki se ultra, johon on reilu kolme viikkoa. Ekassa raskaudessahan siis tuli rakenneultrassa jos jonkinmoista, minkä seurauksena juostiin sit lapsivesipunktiot ja lisäultrat itku silmässä ja pelko pepussa. Häly oli lopulta väärä, mut jätti niin överit ultrakammot että tarttisin oikeesti kunnon satsin rauhottavia tai ihan jonku reilun nuijanukutuksen kun menen niihin. Kuopuksesta käytiin siinä rv 12 ultrassa (olin niin paniikissa, että väänsin itkua ja hyperventilaatioo), mutta kielsin mittaamasta niskaturvotusta. Silloin ei rakenneultraa tarjottukaan, mutta mentiin 4D-ultraan yksityiselle vasta viikon 24 jälkeen. Nythän on sitten tullu se joku veriseulahommelikin. Mikä sekin on ja tarviiko siihen mennä?! En tiedä onko tää mun suhtautuminen ihan normaalia, mutta siis nää kaikki seulonnat on jotenkin ihan puhdasta helvettiä mun mielestä. Ensinnäkin, jos on jotain vialla, se voidaan joko huomata tai sitten se voi jäädä huomaamatta. Seulan läpäisy ei siis kuitenkaan takaa mitään. Sit taas jos häly tulee, se voi olla joko aiheellinen tai sitten todennäköisemmin aiheeton. Luin joskus jonkun ihan pöyristyttävän prosenttiosuuden, joka niistä hälytyksistä oli vääriä. Ja sit kuitenkin se pelko ja ahdistus on niin päräyttävää, etten tiedä selviänkö siitä enää. Sitäpaitsi, jos ultrassa ja jatkotutkimuksissa sattuiskin selviään että jotain ihan oikeasti ON vialla, en tiedä mitä tehtäis.
Tulipas tästä nyt ulinaa. Ei sinänsä mitään uutta, koska raskaus ja etenkin alkuraskaus on mun mielestä ihan kammottavaa aikaa.
tiistai 12. elokuuta 2014
rv8+0
Aion just heittäytyä sohvalle kattoon sinkkuja, mutta eihän sitä nyt voi tasaviikkopäivitystä välistä jättää.
Työnteko on hyväksi ihmiselle. Ei ehdi panikoida listerioita ynnä muita. Voi vaihteeks panikoida niitä töitä ja unohtaa olevansa siunatussa tilassa, hohhoh. Töissä on lisäksi kivoja ihmisia ja se on kivaa.
Eilen varasin np-ultran. Siihen on tasan neljä viikkoa, eli silloin on prikulleen rv 12+0. Ei mee duunien kanssa päällekkäin ja mies pääsee mukaan. Upiaa.
Tänään oli yks molempien tyttöjen parhaista kavereista meillä iltapäivän. Söivät luomuperunamuusia ja nitriitittömiä nakkeja. Tunsin olevani vähän hyvä ihminen. Muita päivän hommia on ollu kuopuksen 5-vuotissynttärikutsujen askartelu (ekat kaverisynttärit aww) ja kirjastokortin hankkiminen ekaluokkalaiselle. Läksyäkin oli. Huomenna ne saavat matikankirjan kuulemma. Hulppeaa!
Työnteko on hyväksi ihmiselle. Ei ehdi panikoida listerioita ynnä muita. Voi vaihteeks panikoida niitä töitä ja unohtaa olevansa siunatussa tilassa, hohhoh. Töissä on lisäksi kivoja ihmisia ja se on kivaa.
Eilen varasin np-ultran. Siihen on tasan neljä viikkoa, eli silloin on prikulleen rv 12+0. Ei mee duunien kanssa päällekkäin ja mies pääsee mukaan. Upiaa.
Tänään oli yks molempien tyttöjen parhaista kavereista meillä iltapäivän. Söivät luomuperunamuusia ja nitriitittömiä nakkeja. Tunsin olevani vähän hyvä ihminen. Muita päivän hommia on ollu kuopuksen 5-vuotissynttärikutsujen askartelu (ekat kaverisynttärit aww) ja kirjastokortin hankkiminen ekaluokkalaiselle. Läksyäkin oli. Huomenna ne saavat matikankirjan kuulemma. Hulppeaa!
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Nektariinit ftw
Eka työpäivä lusittu, onneksi sai viikonlopun palkinnoksi heti sen jälkeen. :P Huomenna takas ja sittenpä siellä ollaanki arkipäivät visusti. Vähän jännittää, kuinka paljon sitten aikoo lähitulevaisuudessa pömpöttää ja yrjöttää. Jälkimmäiseen auttaa vähän nektariinit. Ei sitä yrjötystä nyt kauheesti ole, mutta jonkin verran kuvottaa kyllä oikeastaan päivittäin. Silloin kun vetää nektariinin (jos se on vähän raaka, aina parempi), helpottaa. Täytyypä pitää niitä duunissa mukana.
Olikohan mulla jotain muuta. En muista. :P
Ai niin. Neuvolasta tuli esitietopaprut täytettäväksi. Mukana oli myös ruokakieltolista jossa oli taas ihan uutta informaatioo: rucolakin on PAHA PAHA. Hei kamoooon nyt jo ihan oikeesti. Toisaalta, hysteerikkomeitsi miettii täällä, tapoinko eilen lapsen mascarponejuustolla, jonka pastöroinnista ei oo aavistustakaan (olin kylässä, join mascarponella jatkettua herkkupirtelöö). Jos nyt vaan onnistuis jotenkin luottamaan siihen, etten normaalilla syömisellä onnistu keskenmenoa aiheuttamaan. PLIIS? Voi ahdistus.
Sitte. Aikaa np-ultraan saapi varata sairaalasta ite. Ihan jees, koska sitten on ehkä jopa mahdollisuus välttää päällekkäisbuukkaus työnteon kanssa. En vielä tosin tiedä, haluanko niskaturvotusta mitattavan. Kuopukselta ei mitattu, koska ahisti. Mut haluan mä sinne ultraan joka tapauksessa mennä, niin näkeepä sitten siellä muutaman viikon päästä, että vieläkö ollaan hengissä jne.
Esikoisella alkaa huomenna koulu. Huhhhuh. Siitä tekis mieleni kirjottaa ihan oma tekstinsä, mutta juuri nyt ei keskittymiskyky riitä. Tänään käydään illalla kirkossa, kun siellä on joku koulunsa aloittavien oma pippalo. Aattelin itkee kuin vesiputous. Ugh.
Olikohan mulla jotain muuta. En muista. :P
Ai niin. Neuvolasta tuli esitietopaprut täytettäväksi. Mukana oli myös ruokakieltolista jossa oli taas ihan uutta informaatioo: rucolakin on PAHA PAHA. Hei kamoooon nyt jo ihan oikeesti. Toisaalta, hysteerikkomeitsi miettii täällä, tapoinko eilen lapsen mascarponejuustolla, jonka pastöroinnista ei oo aavistustakaan (olin kylässä, join mascarponella jatkettua herkkupirtelöö). Jos nyt vaan onnistuis jotenkin luottamaan siihen, etten normaalilla syömisellä onnistu keskenmenoa aiheuttamaan. PLIIS? Voi ahdistus.
Sitte. Aikaa np-ultraan saapi varata sairaalasta ite. Ihan jees, koska sitten on ehkä jopa mahdollisuus välttää päällekkäisbuukkaus työnteon kanssa. En vielä tosin tiedä, haluanko niskaturvotusta mitattavan. Kuopukselta ei mitattu, koska ahisti. Mut haluan mä sinne ultraan joka tapauksessa mennä, niin näkeepä sitten siellä muutaman viikon päästä, että vieläkö ollaan hengissä jne.
Esikoisella alkaa huomenna koulu. Huhhhuh. Siitä tekis mieleni kirjottaa ihan oma tekstinsä, mutta juuri nyt ei keskittymiskyky riitä. Tänään käydään illalla kirkossa, kun siellä on joku koulunsa aloittavien oma pippalo. Aattelin itkee kuin vesiputous. Ugh.
torstai 7. elokuuta 2014
Iik!
Meinaa vetää mykäksi. Ihan karmea paniikki vielä odotushuoneessa, meinasin juosta karkuun. Mies oli mukana, mikä oli enemmän kuin jees. Googlauksen perusteella valitsemani lääkäri oli oikein hyvä, suositukset lähtee täältä (Olavi Ylikorkala, Femeda). Ja mikä tärkeintä, kohdusta bongattiin yksi puolitoistasenttinen tyyppi, jolla oli syke. Tyyppi oli oikean kokoinen ja oikeassa paikassa ja kaikki näytti muutenkin ookoolta. Ihan tajutonta. Oon täällä peurana ajovaloissa, silmät ymmyrkäisenä. Ei muuten ees jaksa harmittaa, että tänään on kesäloman viimeinen päivä ja huomenna pitää herätä töihin. Enköhän mä jonku uuden paniikin kohta kehitä, mutta onpahan ihanaa edes juuri tänään. Siel se oli, vauvakolmonen! HUHHUH! Ultrariemuissa laitettiin myös infotekstaria molempien vanhemmille, ja varsin ilahtunutta palautettahan sieltä tuli. :)
.jpg)
Kauheen huono kuvaräpsy, mutta siis. Siellä.
tiistai 5. elokuuta 2014
rv7+0
Seiska!
Viime päiviä on aika rankasti leimannu tää tuulimunapohdinta. En tiiä onko mulla oikeesti mitään todellista syytä epäillä, että tää oiskin vaan joku feikkiraskaus. Tällainenhan mä oon tosin aina ollu. Ekassa raskaudessa pelkäsin hysteerisesti keskenmenoa, tokassa kohdunulkoista ja nyt on näköjään tuulimunapelon vuoro. Jotainhan on aina pelättävä. No, ylihuomenna on ultra, joten sittenpähän näkee. Sitä ootellessa. Pelottaa kautta jännittää kautta hermostuttaaaaaaargh.
Oirettahan kyllä on jonkinlaista (mikä ei siis sulje pois tuulimunan mahdollisuutta), että ei sikäli. Boobsit on edelleen ihan megaboobsit (verrattuna entiseen). Yks oire on vissiin kans kolme viikkoa myöhässä olevat menkat ja pari positiivista raskaustestiä, heh. Mitä tulee pahoinvointiin, itsepsyykkauksen voima on ilmeisesti melkoinen. Mullahan ei aiemmissa raskauksissa juuri pahoinvointia ollut, jotain ihan lievää kuvotusta joskus, oisko ihan kertaluontonen laatta lentäny molemmissa. Tällä perusteella olen siis tehnyt johtopäätöksen, että olen ihminen jolla ei ole raskauspahoinvointia, ja piste. Tässä kannassa pysytään vaikka tulis mitä vastakkaista evidenssiä, kuten se että vedet silmissä yritetään hengittää syvään ja kamppaillaan kurkkuun pyrkivää oksua vastaan. :D Eli todellisuudessa sellaista huonoa oloa ajoittain on, esim. just nyt, ei varmaan tarvis ku käydä kumartumassa pöntön ylle nii aamupuurot tulis vauhdilla. Mutta ei, en yrjöä, katsokaas ku oon ihminen jolla ei ole raskauspahoinvointia! Nää huonot olot tulee vähän satunnaisesti, etenkin jos on vähänkin nälkä, tai autossa, tai joskus ihan muuten vaan.
Jaa muuten. Neuvolaankin pitäis varmaan pikku hiljaa soitella mikäli tässä aikoo nyt sitten paksuna olla. Siellä kun eka käynti on kai viikkojen 8-10 välissä. Aiemmin oon tainnu käydä kumpaakin muksua oottaessa ekaa kertaa viikolla 9+2. Sit pitäs myös ratkoo erisortin seulontoihin osallistuminen, mikä onkin sitten taas päänvaiva sinänsä.
Nyt muuten luovutin ja kävin ihan hitusen oksentamassa. Puolukoiden yrjööminen on muuten aika hapokasta, en voi suositella.
Kuopus menee huomenna ottamaan tuntumaa päiväkotiin, esikoisella alkaa ens maanantaina koulu. Ajatuskin itkettää.
Update pari tuntia myöhemmin: neuvola-aika varattu, se on parin viikon päästä perjantaina.
Viime päiviä on aika rankasti leimannu tää tuulimunapohdinta. En tiiä onko mulla oikeesti mitään todellista syytä epäillä, että tää oiskin vaan joku feikkiraskaus. Tällainenhan mä oon tosin aina ollu. Ekassa raskaudessa pelkäsin hysteerisesti keskenmenoa, tokassa kohdunulkoista ja nyt on näköjään tuulimunapelon vuoro. Jotainhan on aina pelättävä. No, ylihuomenna on ultra, joten sittenpähän näkee. Sitä ootellessa. Pelottaa kautta jännittää kautta hermostuttaaaaaaargh.
Oirettahan kyllä on jonkinlaista (mikä ei siis sulje pois tuulimunan mahdollisuutta), että ei sikäli. Boobsit on edelleen ihan megaboobsit (verrattuna entiseen). Yks oire on vissiin kans kolme viikkoa myöhässä olevat menkat ja pari positiivista raskaustestiä, heh. Mitä tulee pahoinvointiin, itsepsyykkauksen voima on ilmeisesti melkoinen. Mullahan ei aiemmissa raskauksissa juuri pahoinvointia ollut, jotain ihan lievää kuvotusta joskus, oisko ihan kertaluontonen laatta lentäny molemmissa. Tällä perusteella olen siis tehnyt johtopäätöksen, että olen ihminen jolla ei ole raskauspahoinvointia, ja piste. Tässä kannassa pysytään vaikka tulis mitä vastakkaista evidenssiä, kuten se että vedet silmissä yritetään hengittää syvään ja kamppaillaan kurkkuun pyrkivää oksua vastaan. :D Eli todellisuudessa sellaista huonoa oloa ajoittain on, esim. just nyt, ei varmaan tarvis ku käydä kumartumassa pöntön ylle nii aamupuurot tulis vauhdilla. Mutta ei, en yrjöä, katsokaas ku oon ihminen jolla ei ole raskauspahoinvointia! Nää huonot olot tulee vähän satunnaisesti, etenkin jos on vähänkin nälkä, tai autossa, tai joskus ihan muuten vaan.
Jaa muuten. Neuvolaankin pitäis varmaan pikku hiljaa soitella mikäli tässä aikoo nyt sitten paksuna olla. Siellä kun eka käynti on kai viikkojen 8-10 välissä. Aiemmin oon tainnu käydä kumpaakin muksua oottaessa ekaa kertaa viikolla 9+2. Sit pitäs myös ratkoo erisortin seulontoihin osallistuminen, mikä onkin sitten taas päänvaiva sinänsä.
Nyt muuten luovutin ja kävin ihan hitusen oksentamassa. Puolukoiden yrjööminen on muuten aika hapokasta, en voi suositella.
Kuopus menee huomenna ottamaan tuntumaa päiväkotiin, esikoisella alkaa ens maanantaina koulu. Ajatuskin itkettää.
Update pari tuntia myöhemmin: neuvola-aika varattu, se on parin viikon päästä perjantaina.
lauantai 2. elokuuta 2014
Elokuu ja uskonpuute
Hyvä kun varasin aikanaan sen ultran "varmuuden vuoksi", alkaa nimittäin olla aika vakavasti tarve saada tietää, onko siellä ketään. Oireet ja oireettomuus on samalla tolalla kuin ennenkin, ei ne mua nyt niinkään tässä hämmästytä tai kummastuta. Jotenkin vaan toivoisin tonne kohdun seudulle enemmän jotain fiiliksiä. Kuopusta oottaessa alko housut ahistaa alavatsalta jo viikolla 6+ mutta nyt ei mielestäni oo alavatsalla havaittavissa mitään kasvua eikä ahdistusta. :/ En tiiä tokikaan tarviiko ollakaan ja voiko nää sitten olla niin erilaisia, mut jotenkin luulis että kolmannen ollessa kyseessä paikat ois jo niin rempallaan että maha pullahtaa heti. Ekaa oottaessa meni tietysti paljon pidempään ennen kuin näkyi ja tuntui mikään, mutta nyt.. Graaaah. MISSÄ KOHTU! MIKSET KASVA!!!? Tuulimuna, saletisti on tuulimuna. Yhyy! :'(
torstai 31. heinäkuuta 2014
Mää sen myrkytin
Joopa joo, kiitti ny. Huomasin sitten ryystäneeni suurimman osan alkuraskauteni päivistä C-vitamiiniporetablettia, joka on makeutettu sakariinilla (tiineiltä kielletyllä aineella). Vittu etten sano. Miksen älynny kattoa?! Mää sen alkion myrkytin. Ja käytän huumoria defenssimekanismina, etten alkais hyperventiloida ja sekoilla. Sovitaanko nyt että siitä ei koitunut mitään ongelmaa? JOOKO?!
tiistai 29. heinäkuuta 2014
rv6+0
Jatketaan ärveeotsikoilla nyt sitten. Viikko vierähti, nyt olis tasan kuus kasassa. Epäuskoisuusprosentti noin yheksänkytyheksän. Ku ei vaan tunnu missään niin ei tunnu (outcluding aristavat tissit, jotka estävät epäuskoisuusprossan nousun täyteen sataan). Jos tästä oikeesti on lopputuloksena elävä, terve vauva, en voi muuta kuin todeta että olis vissiin pitäny "tehdä" koko liuta niitä lapsia kun niin kovin helppoo tuntuu olevan tämä. Minkä sarjasikiäjän maailma minussa menettääkään. Mutta joo, kyllä mä taidan sinne ultraan kiltisti hipsiä, ei tätä muuten pää kestä. Sinne on sentään enää reilu viikko, koska se on ens viikon torstaina. Pelkään että kohta alan narahtaa kiinni tästä oudon syömä- ja juomakäyttäytymiseni takia (työkaverin teini-ikäinen poika epäili välittömästi mun olevan paksuna kun en juonu siellä mökillä sitä viiniä, ei onneks multa suoraan tullu kysymään kuitenkaan) ja olis kivempi sitten edes olla ite jotenkin kärryillä asioiden tolasta, jos alkaa narahdella. Ens viikon perjantaina palaan lomilta töihin, ja pelkään olevani epäilyttävän näköinen. Maha on ihan pömpöllään, mikä ei kyllä varmaankaan johdu raskaudesta kuin korkeintaan välillisesti ja jonku turvotuspöhön takia, mutta yhtä kaikki saattaisin tulla silmäillyksi vatsan seudulle. Ei voi ees hukuttautua vaatekerroksiin, jos lämpötila hipoo kolmeekymppiä niinku lupailevat.
Oon kyllä nyt mennyt paljastamaan tämän yhteensä neljälle ystävälle, ja bonarina vähintäänkin kolmen puoliso siinä ohessa sitten tietää asiasta. Tuntuu hullulta sanoa ääneen olevansa raskaana, kun siihen ei usko itsekään. :P
Muita kuulumisia:
Lämmintä on pidelly, jopa vähän liian (vaikkei saakaan valittaa kun kerrankin ja pälä pälä). Pari yötä nukuttiin teltassa takapihalla koko perheen voimin, ja se onnistuikin yllättävän hyvin. Telttakokemus oli lapsille ensimmäinen laatuaan, ja siksi juuri epäilinkin, etteivät ehkä osaisi siellä olla ihmisiksi. Mutta nehän nukkuivat oikein mainiosti. Nukuin mä itekin paremmin kuin sisällä, mikä ei oo kyllä kovin paljoa, mutta jotain kuitenkin. Ahtaudesta huolimatta. Ja uusista kokemuksista puheenollen, lapset sai ongittua myös elämänsä ekat kalat suoraan Saimaasta (toinen sai ahvenen, toinen särjen). "Se katsoi mua suoraan silmiin!", huusi pienempi.
Mitähän muuta.. mies palas töihin eilen byää. Ihan omituinen fiilis, kun loma meni kyllä erittäin perhekeskeisesti. Ei juurikaan oltu erillään. Tähän nyt sitten on taas tottuminen. Ens viikon keskiviikkona kuopus pääsee taas ottamaan tuntumaa päiväkotiin, aattelin pitää sitä ke-to siellä lyhyet rupeamat ennen kuin perjantaina sitten sinne mennäänkin jo pakon edessä. Perjantaille pitäs kehittää myös joku ratkasu tuolle koululaiselle(!) meidän työpäivän ajaksi. Ihan tuli puskista tääkin että niin joo, sillehän ei mitään sijoituspaikkaa perjantaille olekaan kun on raukka potkittu päiväkodista pihalle eskaritodistus kainalossa. :)
Tänään oltiin maauimalassa ekaa kertaa sitten kesäkuun puolivälin, vähän huono-onnisesti tosin, kun noin tunnin uiskentelun jälkeen alkanut ukkosmyräkkä piti meitä rannalla varmaan jonkun puolitoista tuntia. Sinnillä ooteltiin kuitenkin ja pääsivätpäs lapset uimaan vielä toiseksikin tunniksi, ite jäin siinä vaiheessa vaan altaan reunalle hengaamaan.
Nyt iltapuuhiin!
Oon kyllä nyt mennyt paljastamaan tämän yhteensä neljälle ystävälle, ja bonarina vähintäänkin kolmen puoliso siinä ohessa sitten tietää asiasta. Tuntuu hullulta sanoa ääneen olevansa raskaana, kun siihen ei usko itsekään. :P
Muita kuulumisia:
Lämmintä on pidelly, jopa vähän liian (vaikkei saakaan valittaa kun kerrankin ja pälä pälä). Pari yötä nukuttiin teltassa takapihalla koko perheen voimin, ja se onnistuikin yllättävän hyvin. Telttakokemus oli lapsille ensimmäinen laatuaan, ja siksi juuri epäilinkin, etteivät ehkä osaisi siellä olla ihmisiksi. Mutta nehän nukkuivat oikein mainiosti. Nukuin mä itekin paremmin kuin sisällä, mikä ei oo kyllä kovin paljoa, mutta jotain kuitenkin. Ahtaudesta huolimatta. Ja uusista kokemuksista puheenollen, lapset sai ongittua myös elämänsä ekat kalat suoraan Saimaasta (toinen sai ahvenen, toinen särjen). "Se katsoi mua suoraan silmiin!", huusi pienempi.
Mitähän muuta.. mies palas töihin eilen byää. Ihan omituinen fiilis, kun loma meni kyllä erittäin perhekeskeisesti. Ei juurikaan oltu erillään. Tähän nyt sitten on taas tottuminen. Ens viikon keskiviikkona kuopus pääsee taas ottamaan tuntumaa päiväkotiin, aattelin pitää sitä ke-to siellä lyhyet rupeamat ennen kuin perjantaina sitten sinne mennäänkin jo pakon edessä. Perjantaille pitäs kehittää myös joku ratkasu tuolle koululaiselle(!) meidän työpäivän ajaksi. Ihan tuli puskista tääkin että niin joo, sillehän ei mitään sijoituspaikkaa perjantaille olekaan kun on raukka potkittu päiväkodista pihalle eskaritodistus kainalossa. :)
Tänään oltiin maauimalassa ekaa kertaa sitten kesäkuun puolivälin, vähän huono-onnisesti tosin, kun noin tunnin uiskentelun jälkeen alkanut ukkosmyräkkä piti meitä rannalla varmaan jonkun puolitoista tuntia. Sinnillä ooteltiin kuitenkin ja pääsivätpäs lapset uimaan vielä toiseksikin tunniksi, ite jäin siinä vaiheessa vaan altaan reunalle hengaamaan.
Nyt iltapuuhiin!
tiistai 22. heinäkuuta 2014
rv5+0
Tänään mentiin ihka uudelle viikolle. Sen kunniaksi testasin vielä kertaalleen, koska halusin nähdä, miten viivan tummuusaste on kehittynyt. Otin siis sen riskin, ettei se olekaan tummunut ja lietsoudun paniikkiin. Mutta hyvin kävi:
.jpg)
Tadaah. Tällä perusteella voisin vaikka väittää, että hCG on nousussa. :)
Pitkä viikonloppu meni taas reissatessa ympäri Suomea sukuloimassa. Toisten nurkissa ja ruokapöydissä luuhaamisessa on se vika, että joutuu itsekseen miettimään, onko tarjottu safka viimeisen päälle putsattu, pastöroitu, kypsennetty jne. Söin nöyrästi miehen mummon valmiiksi tekemän voileivän, jossa oli mukana pellavansiemeniä. Ei kai niin pieni määrä mitään tee.. Lisäksi söin (pastöroidusta maidosta tehtyä) tuorejuustoa. En tiiä oonko menettänyt muistini vai mitä tapahtuu, mutta muistelisin edellisissä raskauksissa (viime vuosikymmenellä, hehe) kyttäilleeni juustojen suhteen lähinnä sitä pastörointia. Pastöroituja söin ihan ilolla. Paitsi homejuustoa en tainnut syödä siltikään. Nyt huomaan että kieltolistalla on myös pastöroidusta maidosta tehdyt pehmeät juustot. Hä?! Mikä kaikki nyt sitten on pehmeää juustoa? Feta? Raejuusto? Mozzarella? En tiedä ees haluanko vastausta tähän, jos ne on vaikka kaikki kiellettyjä. Näitä kaikkia söin kyllä edellisissä raskauksissa ja niin olen tehnyt nytkin. Ja nythän mieleeni juolahtaa, että viikonloppua söin myös homejuustoa, se oli kyllä pizzan päällä. En taatusti tiedä oliko tehty pastöroidusta maidosta enkä sitäkään, oliko se kuumennettu kuplivan kuumaksi. Tästä vois vaikka ahdistua, mutten millään jaksais. Facebookissa on varmaan joku CHEESE KILLED MY BABY -ryhmä, liityn sitten siihen jos huonosti käy.
Huomenna lähetään taas yhdelle mökille Saimaan rannalle, ihanaa. Siellä ei tartte myöskään huolehtia syömä- ja juomapuolesta, koska kerroin asiasta jo. Nyt hommasta tietää kaks "ulkopuolista". Kälybestikselle kerroin heti saman tien ekan testin tehtyäni ja tälle toiselle ystävälle viime viikolla puhelimessa. Oisin narahtanut joka tapauksessa viimeistään huomenna, kun oisin jättänyt skumppani juomatta. Sen verran oon perso kesäisille kuohuville että niistä mua ei pidä erossa kuin joku tosi hyvä syy. ;)
Ai nii ja mulla on painokriisi. Kävin vaa'alla ja se näytti noin kaks kiloo enemmän kuin olisin toivonut. Uskottelen itselleni, että se kaikki on tisseissä.
Tadaah. Tällä perusteella voisin vaikka väittää, että hCG on nousussa. :)
Pitkä viikonloppu meni taas reissatessa ympäri Suomea sukuloimassa. Toisten nurkissa ja ruokapöydissä luuhaamisessa on se vika, että joutuu itsekseen miettimään, onko tarjottu safka viimeisen päälle putsattu, pastöroitu, kypsennetty jne. Söin nöyrästi miehen mummon valmiiksi tekemän voileivän, jossa oli mukana pellavansiemeniä. Ei kai niin pieni määrä mitään tee.. Lisäksi söin (pastöroidusta maidosta tehtyä) tuorejuustoa. En tiiä oonko menettänyt muistini vai mitä tapahtuu, mutta muistelisin edellisissä raskauksissa (viime vuosikymmenellä, hehe) kyttäilleeni juustojen suhteen lähinnä sitä pastörointia. Pastöroituja söin ihan ilolla. Paitsi homejuustoa en tainnut syödä siltikään. Nyt huomaan että kieltolistalla on myös pastöroidusta maidosta tehdyt pehmeät juustot. Hä?! Mikä kaikki nyt sitten on pehmeää juustoa? Feta? Raejuusto? Mozzarella? En tiedä ees haluanko vastausta tähän, jos ne on vaikka kaikki kiellettyjä. Näitä kaikkia söin kyllä edellisissä raskauksissa ja niin olen tehnyt nytkin. Ja nythän mieleeni juolahtaa, että viikonloppua söin myös homejuustoa, se oli kyllä pizzan päällä. En taatusti tiedä oliko tehty pastöroidusta maidosta enkä sitäkään, oliko se kuumennettu kuplivan kuumaksi. Tästä vois vaikka ahdistua, mutten millään jaksais. Facebookissa on varmaan joku CHEESE KILLED MY BABY -ryhmä, liityn sitten siihen jos huonosti käy.
Huomenna lähetään taas yhdelle mökille Saimaan rannalle, ihanaa. Siellä ei tartte myöskään huolehtia syömä- ja juomapuolesta, koska kerroin asiasta jo. Nyt hommasta tietää kaks "ulkopuolista". Kälybestikselle kerroin heti saman tien ekan testin tehtyäni ja tälle toiselle ystävälle viime viikolla puhelimessa. Oisin narahtanut joka tapauksessa viimeistään huomenna, kun oisin jättänyt skumppani juomatta. Sen verran oon perso kesäisille kuohuville että niistä mua ei pidä erossa kuin joku tosi hyvä syy. ;)
Ai nii ja mulla on painokriisi. Kävin vaa'alla ja se näytti noin kaks kiloo enemmän kuin olisin toivonut. Uskottelen itselleni, että se kaikki on tisseissä.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
random
- Huhhuhuh kun on itku herkässä koko ajan. Siis ilman mitään järkevää syytä. (Tai no, Coldplayn kuunteleminen on toki syy.) Säälin jo valmiiks pomoo ja työkavereita, jos tätä menoa jatkuu. Normaalistikin oon aika tunteella elävä tapaus, mutta tää on jotain potenssiin sata.
- Varasin tänä aamuna ajan alkuraskauden ultraan Femedaan, se olis torstaina 7.8. En oo vielä ihan varma, menenkö. Aiemmat muksut ultrannut Fredrika Forsskåhl on jäänyt eläkkeelle, ettäs kehtaa. Myös hinnat ovat nousseet ilmeisesti aika lailla sitten vuosien -06 ja -08, jolloin viimeksi olen ollut samalla asialla, ja kelakorvattavuus ei oo enää mikään itsestäänselvyys. No kattellaan. Kuitenkin tuntuu että jonnekin np-ultraan on ikuisuus, olis kivempi tietää joskus tässä vähän aiemmin että onko siellä ketään.
- Mun tissit on ihan sairaan kokoset. :D
- Tänään vietetään remppavapaata päivää. Ohjelmassa olis vähän Helsinkiä ja synttärilahjan hankkiminen lauantaina viisi vuotta täyttävälle kuopukselle. Eilen tehtiin (no okei, mies teki..) tuulikaappi. Uus väri seiniin ja laminaatti lattiaan muovimaton päälle. Hyvältä näyttää!
- Varasin tänä aamuna ajan alkuraskauden ultraan Femedaan, se olis torstaina 7.8. En oo vielä ihan varma, menenkö. Aiemmat muksut ultrannut Fredrika Forsskåhl on jäänyt eläkkeelle, ettäs kehtaa. Myös hinnat ovat nousseet ilmeisesti aika lailla sitten vuosien -06 ja -08, jolloin viimeksi olen ollut samalla asialla, ja kelakorvattavuus ei oo enää mikään itsestäänselvyys. No kattellaan. Kuitenkin tuntuu että jonnekin np-ultraan on ikuisuus, olis kivempi tietää joskus tässä vähän aiemmin että onko siellä ketään.
- Mun tissit on ihan sairaan kokoset. :D
- Tänään vietetään remppavapaata päivää. Ohjelmassa olis vähän Helsinkiä ja synttärilahjan hankkiminen lauantaina viisi vuotta täyttävälle kuopukselle. Eilen tehtiin (no okei, mies teki..) tuulikaappi. Uus väri seiniin ja laminaatti lattiaan muovimaton päälle. Hyvältä näyttää!
tiistai 15. heinäkuuta 2014
rv4+0
No siinä se lukee jo otsikossa. Tämän päivän lukemat. En osaa ees kauheesti hämmästellä tätä, koska tiesin jo. Enemmän olisin yllättynyt, jos testi oliskin näyttänyt negaa. Kuvassa siis kp 28 eli huikeet rv 3+6.
Vaan hämmästyttää tää silti, ja tuottaa aikamoista skeptisyyttä. Niinku että ei voi (taas!?) mennä näin helposti. Se miinaharavavertaus kummittelee mielessä. Siis että kun on tähän mennessä luovinu nää lapsihommat ja monet muutkin hommat elämässä ilman suurempia vaikeuksia ja kriisejä, niin koko ajan kasvaa todennäköisyys että rysähtää. Mutta ei se kai ihan niinkään mene. Ehkä elämä ei ole miinaharavaa. Ehkä. ;)
Näistä miinaharavapohdinnoista huolimatta olo on omituisen rauhallinen. Sellainen iloinen ja luottavainen. Ei yhtään ahdistunut ja panikoiva niinkuin edellisissä raskauksissa. (Onkohan tää huono enne..) Eilen ostin jopa Lindexin alesta muutaman vaatteen kokohaarukassa 50-68. :D Mehän ollaan siis pistetty kiertoon käytännössä ihan kaikki vauvakama, joten joudutaan aloittamaan varustelu aika lailla nollista.
Yritän jatkossa käyttää tätä muunakin kuin raskauspäiväkirjana, siis kirjata ylös muutakin elämää, lähinnä nyt noiden tytsyjen edesottamuksia. Harmittaa, että bloggailun lopettamisen myötä on jäänyt kirjaamatta ylös se semmoinen arkielämä, hauskat sattumukset ja osuvat lohkaisut.
Mainitsenpa nyt, että kuopus oppi muutama viikko sitten ajamaan pyörällä ilman apupyöriä. ♥ Vielä kun oppis jarruttamaan niin ois tosi jees!
Vaan hämmästyttää tää silti, ja tuottaa aikamoista skeptisyyttä. Niinku että ei voi (taas!?) mennä näin helposti. Se miinaharavavertaus kummittelee mielessä. Siis että kun on tähän mennessä luovinu nää lapsihommat ja monet muutkin hommat elämässä ilman suurempia vaikeuksia ja kriisejä, niin koko ajan kasvaa todennäköisyys että rysähtää. Mutta ei se kai ihan niinkään mene. Ehkä elämä ei ole miinaharavaa. Ehkä. ;)
Näistä miinaharavapohdinnoista huolimatta olo on omituisen rauhallinen. Sellainen iloinen ja luottavainen. Ei yhtään ahdistunut ja panikoiva niinkuin edellisissä raskauksissa. (Onkohan tää huono enne..) Eilen ostin jopa Lindexin alesta muutaman vaatteen kokohaarukassa 50-68. :D Mehän ollaan siis pistetty kiertoon käytännössä ihan kaikki vauvakama, joten joudutaan aloittamaan varustelu aika lailla nollista.
Yritän jatkossa käyttää tätä muunakin kuin raskauspäiväkirjana, siis kirjata ylös muutakin elämää, lähinnä nyt noiden tytsyjen edesottamuksia. Harmittaa, että bloggailun lopettamisen myötä on jäänyt kirjaamatta ylös se semmoinen arkielämä, hauskat sattumukset ja osuvat lohkaisut.
Mainitsenpa nyt, että kuopus oppi muutama viikko sitten ajamaan pyörällä ilman apupyöriä. ♥ Vielä kun oppis jarruttamaan niin ois tosi jees!
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
KP27
Kas, aika on rientänyt tähän pisteeseen, että huomenna aamulla aattelin testata. On joo aikaista, mutta kakkosestakin tuli joku hailu viiva aikanaan jo kp 27, joten meinasin nyt sitten rohkeasti pissata tikkuun.
En oo ihan hirveesti (verrattuna aiempiin kertoihin ainakaan) ressannu tai miettiny. Sen verran oon miettiny, että join eilen vain puolisen lasia viiniä ja juotin loput miehelle. En syönyt tarjolla ollutta homejuustoa. Pellavansiemeniä oon syönyt (leivissä), voi iik.
Heinäkuun eka viikko oltiin Kyproksella. Reissu oli ihana. Ylitti kaikki odotukset. Kukaan ei sairastunut, telonut itseään, hukkunut, tullut siepatuksi tai muutakaan. Sen sijaan nukuttiin, syötiin ja levättiin hyvin. Lapset oli hyvällä tuulella ja tyytyväisiä prosentuaalisesti paljon suuremman ajan kuin kotimaassa. En ihmettele.
Reissun ekaan päivään osui kp 14. Jo tuon lomaviikon loppupuolella olin aika varma, että paksuna ollaan. Tisseissä ja vatsassa oli sellainen olo. Sittemmin olo on ailahdellut jokseenkin 50-99% -prosenttisen varmuuden välillä. Vanhoja tuttuja oireita ja oloja on esiintynyt. Alavatsatuntemuksia, turpeat tissit, metallin makua suussa, väsyä, janoa, pissahätää, tunneherkkyyttä, hajuherkkyyttä ja muuta sekoilua. Yks ilta aloin itkeä, kun kirahvijuliste oli kehyksissään valunut eikä mies heti suostunut fiksaamaan asiaa. O_o
Tää on hämmentävää, koska edellisillä raskautumisyrityskerroillahan oon ollut ihan väärässä aina kaikessa. Kummallakin kerralla olin ihan varma etten ole raskaana (vaikka olinkin), ja olin esim. varma, että poika tulee (ja tuli tytöt). Tällasta "saleen oon paksuna haha" -fiilistä en oo ennen kokenutkaan. Oonkohan taas väärässä vai olenko vain lopultakin kahdesta kerrasta oppineena tajunnut, miltä raskaana oleminen tuntuu? Well well, huomenna näkee (ehkä).
En oo ihan hirveesti (verrattuna aiempiin kertoihin ainakaan) ressannu tai miettiny. Sen verran oon miettiny, että join eilen vain puolisen lasia viiniä ja juotin loput miehelle. En syönyt tarjolla ollutta homejuustoa. Pellavansiemeniä oon syönyt (leivissä), voi iik.
Heinäkuun eka viikko oltiin Kyproksella. Reissu oli ihana. Ylitti kaikki odotukset. Kukaan ei sairastunut, telonut itseään, hukkunut, tullut siepatuksi tai muutakaan. Sen sijaan nukuttiin, syötiin ja levättiin hyvin. Lapset oli hyvällä tuulella ja tyytyväisiä prosentuaalisesti paljon suuremman ajan kuin kotimaassa. En ihmettele.
Reissun ekaan päivään osui kp 14. Jo tuon lomaviikon loppupuolella olin aika varma, että paksuna ollaan. Tisseissä ja vatsassa oli sellainen olo. Sittemmin olo on ailahdellut jokseenkin 50-99% -prosenttisen varmuuden välillä. Vanhoja tuttuja oireita ja oloja on esiintynyt. Alavatsatuntemuksia, turpeat tissit, metallin makua suussa, väsyä, janoa, pissahätää, tunneherkkyyttä, hajuherkkyyttä ja muuta sekoilua. Yks ilta aloin itkeä, kun kirahvijuliste oli kehyksissään valunut eikä mies heti suostunut fiksaamaan asiaa. O_o
Tää on hämmentävää, koska edellisillä raskautumisyrityskerroillahan oon ollut ihan väärässä aina kaikessa. Kummallakin kerralla olin ihan varma etten ole raskaana (vaikka olinkin), ja olin esim. varma, että poika tulee (ja tuli tytöt). Tällasta "saleen oon paksuna haha" -fiilistä en oo ennen kokenutkaan. Oonkohan taas väärässä vai olenko vain lopultakin kahdesta kerrasta oppineena tajunnut, miltä raskaana oleminen tuntuu? Well well, huomenna näkee (ehkä).
torstai 26. kesäkuuta 2014
KP joku 10?
Ihan mystistä, miten vähän mä mietin tätä koko asiaa. Tai miten vähän olen paniikissa (en juuri ollenkaan). Ehkä se johtuu siitä, etten usko tästä tulevan yhtään mittään. En uskonut kyllä silloin aiemminkaan, ja silti on syntynyt kaksi lasta, mutta mutta.. en tiiä. En usko ovulaatioon. En uskonut varmaan silloin ennenkään. EN TIIÄ. Pelottaa, jos alan ajatella. En siis ajattele.
Luin vanhasta blogista yhtä luonnosta, siis julkaisematta ja kesken jäänyttä tekstiä, aiheesta 'miksi kolmas lapsi olisi huono idea'. Ehkä kopsaan sen joskus tänne. Kummasti ne syyt pitäytyä kahdessa lapsessa ei kuitenkaan tuntuneet enää niin relevanteilta. Teksti oli tosin kirjoitettu kuopuksen ollessa vasta vähän alle vuoden, joten elämä oli silloin kovin erilaista kuin nykyään.
Tänään paljastin yhdelle ystävälle, että ollaan lakattu ehkäisemästä (vaikkei se meidän ehkäisy nyt niin pilkuntarkkaa oo ennenkään ollut, eheh). Melkein teki mieli paljastaa asia myös ystäväpariskunnalle, joka kyläili meillä illalla nelikuisen vauvansa kanssa. Kovasti vihjailivat ja lietsoivat vauvantekoon. Sanoin vaan että en ole paksuna, mutta ajatus ei ole totaalisen poissuljettu ja että perheenjäsenet on ihan kivoja. :D
Jotenki hirveet paineet, että pitäis raskautua heti. Sillai "ei kahta ilman kolmatta" -meiningillä. Mutta ei se nyt vaan voi mennä niin. Ollaan jo niin vanhojakin ja kaikkea.
Jännä fiilis kun kaikki on niin ...auki.
Luin vanhasta blogista yhtä luonnosta, siis julkaisematta ja kesken jäänyttä tekstiä, aiheesta 'miksi kolmas lapsi olisi huono idea'. Ehkä kopsaan sen joskus tänne. Kummasti ne syyt pitäytyä kahdessa lapsessa ei kuitenkaan tuntuneet enää niin relevanteilta. Teksti oli tosin kirjoitettu kuopuksen ollessa vasta vähän alle vuoden, joten elämä oli silloin kovin erilaista kuin nykyään.
Tänään paljastin yhdelle ystävälle, että ollaan lakattu ehkäisemästä (vaikkei se meidän ehkäisy nyt niin pilkuntarkkaa oo ennenkään ollut, eheh). Melkein teki mieli paljastaa asia myös ystäväpariskunnalle, joka kyläili meillä illalla nelikuisen vauvansa kanssa. Kovasti vihjailivat ja lietsoivat vauvantekoon. Sanoin vaan että en ole paksuna, mutta ajatus ei ole totaalisen poissuljettu ja että perheenjäsenet on ihan kivoja. :D
Jotenki hirveet paineet, että pitäis raskautua heti. Sillai "ei kahta ilman kolmatta" -meiningillä. Mutta ei se nyt vaan voi mennä niin. Ollaan jo niin vanhojakin ja kaikkea.
Jännä fiilis kun kaikki on niin ...auki.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
KP2
MOI!
Vuosien varrella näitä blogeja on kertynyt monenmonta. Osaa on kirjoitettu suht kauan, osaa parin postauksen verran, niitä on kirjoitettu useilla nimillä, julkisesti, salaisesti... you name it.
Nyt aloitan TAAS uuden, koska oon ostanu vitamiinit ja raskaustestit ja tässä kierrossa (ks. otsikko) aletaan tehdä vauvaa.
Mitä vittua?!
Joo. Se vaihtoehtojen "ei koskaan enää" ja "ehkä sittenkin vielä joskus" välillä palloilu on nyt laitettu narikkaan ja ajateltiin kattoa, josko perheeseen tulis vielä viides jäsen. Kyösti Pöystiä siteeratakseni: mua pelottaa niin, että mun päässä soi tekno!
Vuosien varrella näitä blogeja on kertynyt monenmonta. Osaa on kirjoitettu suht kauan, osaa parin postauksen verran, niitä on kirjoitettu useilla nimillä, julkisesti, salaisesti... you name it.
Nyt aloitan TAAS uuden, koska oon ostanu vitamiinit ja raskaustestit ja tässä kierrossa (ks. otsikko) aletaan tehdä vauvaa.
Mitä vittua?!
Joo. Se vaihtoehtojen "ei koskaan enää" ja "ehkä sittenkin vielä joskus" välillä palloilu on nyt laitettu narikkaan ja ajateltiin kattoa, josko perheeseen tulis vielä viides jäsen. Kyösti Pöystiä siteeratakseni: mua pelottaa niin, että mun päässä soi tekno!
Tilaa:
Kommentit (Atom)