Uudelle kympille mentiin tänään. Töitä on jäljellä teoriassa 9 normipäivää, mutta arviointihommat sitten siihen päälle. Toivon olevani käytännössäkin töistä vapaa tuolla jossain viikon seitsemän paikkeilla. Veikkaan nimittäin, että jahka vapaudun aikatauluista, rästihommat saattaa sujua suht verkkaisesti. Eikä Kelakaan anna mun työskennellä kuin sunnuntaisin, jotta että. ;)
Normiarjen pyörittämisen lisäks en sitten oikein mitään muuta jaksakaan, kuten vaikka kirjotella tänne. Toki kaikenlaisia ajatuksia aiheen (raskaus ym) tiimoilta liikkuu päässä useinkin, mutta silloin ei oo mahdollisuutta useinkaan istua kirjoittamaan. Työt, lasten kuskaukset ja joku tiskikoneen tyhjentely ja täyttäminen vie kaiken ajan ja sit jaksaa illalla hetken torkkua telkkarin äärellä. Ehkä se tästä vielä sitten. Ois kivaa päästä "rakentamaan pesää" jo ihan täysillä, mutta ei toivoakaan että jaksaisin illalla mitään kaappeja alkaa järjestellä tai bodyja pyykkäillä. Kovan luokan inventaario olis tarpeen, siis noista kamppeista että mitä on ja mitä vielä puuttuu. Aika paljon puuttuu..
Tykkään mun työstä ja tavallaan pelottaa kauheasti jäädä sieltä pois, pelkään että tipun jotenkin kärryiltä ihan totaalisesti ja että mun pää ei kestä sitä arkirutiinin puuttumista (no tilalle toki tulee toisenlainen) ja aivojen käytön vähäisyyttä, mutta toisaalta nyt kyllä alkaa myös olla niin totaalisen kypsä raahautumaan sinne maha (ympärysmitaltaan n. 107cm) edellä joka aamu, että helpotus on varmaan suuri kun se loppuu. Täytyy vaan kattoo, ettei mökkihöperöidy täysin.
Ylihuomenna neuvolaan. Vaaka varmaan hajoaa alleni. Toi joulu kun oli tossa, liikkuminen on käytännössä ihan nollissa ja kivasti on paino kertynyt tähänkin mennessä. Mut toivottavasti kaikki on muuten kivasti. Ainakin oon voinut ihan hyvin, mitä nyt nukkumisessa on ongelmia (heräilen vessaan, kääntämään kylkeä, joskus ne jotku ligamenttikivut tai mitkälie vaivaa yölläkin, toisinaan myös arvon fiitus kickboxaa yöllä niin, ettei saa nukuttua) ja sen takia ja varmaan ihan ilman sitäkin väsyttää aika lailla.
Nimiä ollaan mietitty. Tai lähinnä mä oon. Teen listoja, joita mies sitten kommentoi ja ilmoittelee omia suosikkejaan. Onneks nimimaku käy varsin yksiin, suuria erimielisyyksiä ei ole. Päädyn listoissani aina johonkin vähän alta kymmeneen "parhaaseen" nimeen, joista sitten lämmittää eniten mikä milloinkin. Saapi nähä miten käy. Tolle viisvuotiaallehan oli muka nimi päätetty jo ennen syntymää, mutta ei se sitten ihan niin toiminutkaan kun tyyppi näyttiki ihan joltain muulta. :) Esikoinen ei taas (ainakaan mun mielestä) suostunut näyttämään juuri keltäkään, joten nimi valittiin ihan vaan siltä pohjalta mikä ittee eniten lopulta miellytti.
Kohta kannattaa mennä nukkumaan, koska kellohan on jo melkein kymmenen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti