torstai 29. tammikuuta 2015

Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta

Onhan normaalia, että kerta toisen jälkeen käy enempi rutiininomaiseksi ja vähempi hötkyilyä aiheuttavaksi tää paksuna olo? Vai oonko kenties HUONO odottaja? Ekassa raskaudessa se (siis raskaus) oli mielessä oikeestaan koko ajan, kirjoittelin blogiin tiheästi ja mahakuviakin napsittiin joka viikko. Toka meni huomattavasti lungimmin (myös hyvässä mielessä, eli kaikenlaista ressiä ja paniikkiakin oli vähemmän), vaikkakin silloinkin kyllä laitoin suht useasti muistiin kaikkee juttua ja kuviakin otettiin kuitenkin jonkin verran. Nyt tää kirjottelutahti on suorastaan surkuhupaisa ja mahakuvia on otettu ehkä kaks. Tai ehkä yks. En muista. Joo, hirvee tötterö, samanlainen jäätävä pallo ku edelliskerroillakin, se on jo nähty, mitä sitä kuvaamaan. ;) Ja tää raskaus noin muuten.. no, samanlaista kuin ennenkin, paitsi että helpompaa. Siis sikäli, että ei oo ollu niitäkään vähäisiä ongelmia mitä aiemmissa, juurikaan, tähän mennessä. Ja sitä kammottavaa loppuvitutustakaan ei vielä kuulu eikä näy, mikä on erinomaista, koska onhan tässä vielä melkein 8 viikkoa laskettuun aikaankin. (Vielä? Enää?) Hirveen tylsä mä oon ku neuvolassa kysellään vaivoista. Närästystä? Nukkumisvaikeuksia? Turvotusta? Supistuksia? Ei, ei, ei, ei. :P Tässä raskaudessa ei oo ollu ensimmäistäkään pinppitulehdusta, ei hemoglobiinin laskua, ei verenpaineen nousua, ei niin mitään. Ja taas sitten kopkop ettei tuliskaan mitään, väkisinhän sitä se miinaharavateoria alkaa pyöriä taas mielessä. Että liian helppoo, kohta universumi kostaa ja pistää kaiken paskaksi.

Mutta että varmaan hyvä lopettaakin tähän kolmeen, koska neljännestä kerrasta ei sitten varmaan jäis yhtäkään kirjoitusta eikä valokuvaa.

Täällä touhutaan viimeisiä työhommia ja siinä ohessa on jo ehtinyt vähän siirtyä pesänrakennushommiin. Tein inventaarion hankkimilleni vauvanvaatteille ja totesin niitä olevan ehkä suht järkeviä määriä, mitään ei suoranaisesti PUUTU (kai..) vaatesektorilta, joskin vaatteiden riittävyys selviää sitten kun näkee paljonko tyyppi puklaa ja selkäkakkaa. Muulta tarvikeosastolta kriittisimmät puuttuvat jutut on vielä itkuhälytin, hoitopöytä+alusta, sitteri (tulee lainaan ainakin alustavasti), kantovehkeet (trikooliina ja ehkä joku reppu; lainamahdollisuus lienee olemassa), pinnasängyn reunapehmuste ja petauspatja... Varmaan jotain muutakin. Tänään ostin kahdet imetysliivit. Kaikki sellainen vuodontilkitsemisvälineistö (liivinsuojat, siteet, vaipat...) on hankkimatta ja apteekista meinasin ceridalin ja bepanthenin hakea valmiiksi, niitä on käytetty ennenkin ja hyviksi havaittu.

Niin ja hei neuvola oli tänään (32+3); paino ei oo vielä seittemässäkympissä (rikkoutuu kyllä ennen h-hetkeä varmana, sen verran lähellä ollaan) ja sf-mittakin KESKIKÄYRÄLLÄ, wtf ja sen sellaista. No mutta siis jee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti