"Luotu tekemään vauvoja"

Juunääs. Otsikonmukaisella tavalla ilmaisi terkka mun olemustani, kun siellä perjantaina käväisin. Viitaten ilmeisesti siihen, että vointini on kerrassaan mainio ja koko raskaus on kautta linjan ollu hirveen helppo ja harmiton.

Pistetääs nyt vaikka tän ainoon kerran oikein datat kehiin.

rv 37+4
painonmuutos +100/vko (wohou, mutta kostautuu varmaan ens kerralla)
turvotus +/- (sormukset ahdistaa välillä ja välillä sit taas ei)
RR 120/75 (tää tosin oli korkeempi kuin kertaakaan aiemmin, mut kuulemma hyvä silti)
U-Prot. -
U-Gluk. -
B-Hb 132 (mitattiin ekaa kertaa kahteen kuukauteen, en oo syöny rautaa)
SF-mitta 33 (keskikäyrällä, mutta no jaa...)
Tarjonta RT
Syke 135-155
Liikkeet +++ (villi meno oli kuten usein)

Maha nyt tietysti on aivan järkyttävän kokoinen, mikä kirvoittaa kanssaihmisiltä kauhun- ja säälinsekaisia katseita ja kommentteja, mutta siis kun. Oikeesti. Itteenikin ihmetyttää. Viime maanantaina närästi jonkin aikaa(!) ja lauantai-iltana oli polvi kipeä. Mut sunnuntaiaamuna ei enää ollut. Siinäpä ne raskausvaivat sitten olikin. Suunnilleen. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä en muuten joutunu käymään ees vessassa kertaakaan, mikä on näillä viikoilla ihan käsittämätöntä. Välillä on jotain ihan naurettavaa liitoskipua. Supistuksia on 0-2 päivässä. Niitä sais kyllä olla, niin olis edes vähän sellanen olo että joskus vois jotain synnyttääkin. Esmes vauvan. Mutta muistaakseni viimeksikään ei oikeestaan ollu ees harkkasuppareita ennenku viikolta 39 alkaen, ja kuitenki tyyppi syntyi sitten 39+5.

Nythän on siis rv 38+0 ja laskettuun aikaan tasan kaksi viikkoa. Jotenkin se on niin koomisen vähän, että meinaan itsekin nauraa kauhunsekaista naurua. Koskapa toisin kuin kahdella ekalla kerralla, nyt tuntuu että ei oo mikään kiire. Koska fyysinen ja psyykkinen vointi on niin hyvä, oon nautiskellut olostani kyllä ihan täysin. Siivoilen, pyykkäilen, kiertelen kirppiksiä, tapaan kavereita, käyn kerran viikossa stadissa lounasdeiteillä armaan aviomiehen kanssa, laittelen kaikessa rauhassa juttuja valmiiksi. Ei oo tullu aika pitkäksi eikä oo niin mitään valittamista. Enkä mä vielä olis valmis lähteen synnyttään. Ei oo ees sairaalakassi pakattu ja sitäpaitsi on kaikkee muuta tekemistä. Luultavasti vasta ens viikon keskiviikon (PMMP-dokkaripäivä) jälkeen alan ihan toden teolla odotella, koska sit ei oo enää kalenterissa kummoisiakaan merkintöjä. Jotenkin muka luulen, että tääkin tulis kuitenkin suht ajallaan niinku noi muutkin. Sit jos alkaa mennä jotenkin törkeesti yli (törkeesti = 40+3 -->), niin sitten luultavasti menee hermot.

Yks etappi suoritettiin jo onnistuneesti, kun esikoisen 8-vuotissynttärit saatiin juhlittua alta pois nyt männälauantaina. Järkyttävän vanha lapsi meillä, huhhuh.

Viikonloppuna ehdittiin myös koota pinnasänky ja iskee turvakaukalon telakka takapenkille (mahtuvat nippa nappa sinne kaikki kolme, mut turvavöiden kiinnittely kävi kertaheitolla vaikeemmaksi ja jösse kun se takapenkki näyttääkin siltä et meillon joku suurperhe) ja käydä läpi välikausivaatteet ja niiden puutteet, joita ei onneks hirveesti ollutkaan. Tosin tänään taitaa olla pakko suunnata hankkimaan kasiveelle uudet ulkohousut ennenku se sulaa toppahousuissaan tonne plusasteisiin. Siksipä lopetan jorinat nyt tähän ja ryhdyn valmistautumaan kauppareissuun!