Taas tulossa silppupostaus, koska aivo ei kykene jäsentelemään mitään järkevää teemallista kokonaisuutta. Mutta siis moi, mikäli siellä joku näitä lueskelee! :)
Eipä täällä mitään uutta. Odottelua. Vaihtelevasti kaikenlaisia oloja ja mielentiloja. Välillä on ihan luottavainen mieli, välillä iskee kaikki mahdolliset kauhuskenaariot. Mikään ei osoita siihen suuntaan että jokin olis mennyt vikaan sitten menestyksekkään alkuraskauden ultran. Oireilu on ennallaan, eli suht lievää ja siedettävää, mutta kuitenkin sen verran kaikkea että ei se olo nyt ihan normaalikaan ole. Toissapäivänä lensi laatta vol. 2. Eilenkin kuvotti, mutta selvisin ilman ykäämistä. Nälkä on iskiessään ihan megalomaaninen, samaten väsymys. Päivät pärjäilen ihan hyvin, jaksan kaiken pakollisen, mut sitten kun saa rojahtaa sohvaan niin sielläpä iskeekin sitten täyskooma. Muutama ilta on menny ihan vaan kuola poskella oottaen että tulis yö ja sais nukkua. Öisin käydään vessassa vaihteleva määrä kertoja. Bosat edelleen turvoksissa ja kipeet. Iltapäivää ja iltaa kohti vatsa pömpähtää niin, että oon saanut jo töissä merkitseviä katseita. Aamuisin näytän melko normaalilta. Paino on noussu taas kilolla. Auts. Tätä menoo tässä raskaudessa lyödään kyllä kaikki ennätykset sen suhteen, mikä on siis sikäli hanurista, että lähtöpainokin oli taas enemmän ku edellisessä raskaudessa. Saan varmaan taistella ihan tosissaan, mikäli meinaan enää koskaan palautua johonkin normaalikokoon. Mutta niin. Ootan kuumeisesti kohdun kasvavan niin, että sen voi tuntea itse tollee käsikopelolla. Nyt hämmentää kun se ei vielä tunnu. Ehkä sen ei vielä kuulukaan. Emmä muista milloin se on aiemmin alkanut tuntua. Vanhan blogin mukaan ekassa raskaudessa ehkä viikolla 10+ ja silloinhan olin siis hoikempi kuin nykyään. Graaaaah en tiiä!
Ens perjantaina on eka neuvola. Odotan sitä vähän kauhulla, koska en tykkää siitä tädistä. Kuopuksen kolmivuotisneuvolassa se alko puhua e-pillereistä - siis ei mulle, vaan sille 3-vuotiaalle. Ei tietenkään just nyt käytettäväksi, mut kunhan meni "vähän" asioiden edelle. Esikoisen 6-vuotisneuvolassa muka lapsi ei nähny kunnolla. Jatkotutkailussa kävi ilmi, että näki se sit kuitenkin. Eli mulla on olo, et sillä on taipumus jotenkin paisutella ja hysterisoida asioita. Ja sehän ei käy mulle, koska paisuttelen ja hysterisoin omin neuvoin ihan tarpeeks ja siksi kaipaisin siltä terkalta lähinnä rauhoittelua ja järjen ääntä. Tältä sellaisia en varmaankaan saa. Sit lisäks henkilökemiat ei oikein natsaa. En tiedä onko mahdollista vaihtaa tätiä ja jos, niin miten. Aika ärsyttävää sikäli, että kummallakin aiemmalla kerralla mulla on nimenomaan raskausaikana ollu tosi ihanat terkat (sit ne on vauvan synnyttyä muuttamisen takia vaihtunu ja sen jälkeen ollu "ihan okei").
Neuvolan lisäks kauhistuttaa tiettyki se ultra, johon on reilu kolme viikkoa. Ekassa raskaudessahan siis tuli rakenneultrassa jos jonkinmoista, minkä seurauksena juostiin sit lapsivesipunktiot ja lisäultrat itku silmässä ja pelko pepussa. Häly oli lopulta väärä, mut jätti niin överit ultrakammot että tarttisin oikeesti kunnon satsin rauhottavia tai ihan jonku reilun nuijanukutuksen kun menen niihin. Kuopuksesta käytiin siinä rv 12 ultrassa (olin niin paniikissa, että väänsin itkua ja hyperventilaatioo), mutta kielsin mittaamasta niskaturvotusta. Silloin ei rakenneultraa tarjottukaan, mutta mentiin 4D-ultraan yksityiselle vasta viikon 24 jälkeen. Nythän on sitten tullu se joku veriseulahommelikin. Mikä sekin on ja tarviiko siihen mennä?! En tiedä onko tää mun suhtautuminen ihan normaalia, mutta siis nää kaikki seulonnat on jotenkin ihan puhdasta helvettiä mun mielestä. Ensinnäkin, jos on jotain vialla, se voidaan joko huomata tai sitten se voi jäädä huomaamatta. Seulan läpäisy ei siis kuitenkaan takaa mitään. Sit taas jos häly tulee, se voi olla joko aiheellinen tai sitten todennäköisemmin aiheeton. Luin joskus jonkun ihan pöyristyttävän prosenttiosuuden, joka niistä hälytyksistä oli vääriä. Ja sit kuitenkin se pelko ja ahdistus on niin päräyttävää, etten tiedä selviänkö siitä enää. Sitäpaitsi, jos ultrassa ja jatkotutkimuksissa sattuiskin selviään että jotain ihan oikeasti ON vialla, en tiedä mitä tehtäis.
Tulipas tästä nyt ulinaa. Ei sinänsä mitään uutta, koska raskaus ja etenkin alkuraskaus on mun mielestä ihan kammottavaa aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti